Eläimyys

Eilisessä Hesarissa kulttuurisuvuilla sivuttiin eläinteemaa Ayelen Parolinin tanssiteosta käsittelevässä jutussa. ”Eläimiähän me ihmiset olemme” -otsikoidussa jutussa todetaan:

Parolinin teos on eräänlainen etologinen tutkielma, paitsi että se eläinten käyttäytymisen sijaan tutkii ihmisten käyttäytymistä. Tai pikemminkin ihmisen eläimellisyyttä ja eläintä ihmisessä.

Eläimellisyys ei siitä yhtään vähene, vaikka esiintyjät nousevat kahdelle jalalle. Päinvastoin. Ihmislauman nokkimisjärjestys paljastuu välittömästi. Väkivallaksi yltyvä valtataistelu päättyy voittaja-häviäjä -asetelmaan, jossa alistaminen tapahtuu seksuaalisella häpäisemisellä.

Parolin ei säästele ihmistä, vaan esittää tämän riisuttuna sivistyksestä pelkkien hormoniensa vietävänä. Mutta niinhän se onkin, sivistys on vain ihmisen ohut päällystakki.

Tätäkö on eläimellisyys? Hierarkiaa, väkivaltaa ja alistamista. Sellaisena se ainakin usein läntisissä kulttuurintuotteissa näyttäytyy. Jo sana eläimellinen on vahvan negatiivisesti latautunut, varsinkin suhteessa vastinpariinsa inhimilliseen. Tämän vuoksi Salla Tuomivaara on ottanut gradussaan käyttöön neutraalimman termin ”eläimyys”. Hormiensa ja vaistojensa ohjaamat eläimet ovat raakoja, väkivaltaisia ja piittaamattomia, ja vain sivistys pelastaa ihmisen samalta kohtalolta. Keith Thomas kirjoittaa kirjassaan Man and the Natural World. Changing Attitudes in England 1500-1800: ”Ne ominaisuudet, joita ihmisissä eniten pelättiin, kuten raakuus, mässäily ja seksuaalisuus, määriteltiin eläimellisiksi, siitä huolimatta, että juuri ihmiset, eivät eläimet, kävivät sotia omaa lajiaan vastaan, söivät liikaa ja olivat seksuaalisesti aktiivisia vuoden ympäri.”

Nätistä unohtuu se, että samoin kuin ihmiset myös monet muut eläimet surevat, iloitsevat, hoivaavat ja uhrautuvat lastensa, perheensä ja laumansa jäsenten puolesta.

Toki asia voidaan kääntää (ja on käännytty) päälaelleen. Tällöin ihmisen kulttuuri ja ”sivistys” edustavat teennäisyyttä ja rappiota, luonto ja eläimmyys autoutta ja teeskentelemättömyyttä. Silti dikotomia säilyy ja eläin toimii välineenä, jonka kautta yritämme hahmottaa, mitä itse olemme.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s