Opasteita pyöräteille!

Pyöräilin eilen vanhempieni luota kotiin, noin 25 km. Reitin piti olla ihan helppo, ensin Kehän vartta ja sitten Tuusulantien, pienempiä teitä alussa ja lopussa. Aikaa matkaan meni lähes kaksi tuntia! Ei siksi, että olisi ollut paljon mäkiä, väsyttänyt kauheasti tai kumi puhjennut, vaan siksi, ettei pyöräilijöille ole käytännössä lainkaan opasteita. Okei, silloin tällöin jossain seisoo tolppa, jossa on viittoja tyyliin ”Malminkartano 5km, Pakila 2km”, mutta ne eivät ole oikeissa kohdissa ja niin harvakseltaan, ettei niiden avulla voi suunnistaa. Pahimpia paikkoja ovat moottoriteiden varret etenkin kiertoliittymien kohdalla. Ikinä ei voi tietää kummalla puolella tietä pyörätie kulkee tai minkä mäen jälkeen tie loppuu bussipysäkkiin. Kiertoliittymän ohi selviäminen niin, että polkee edelleen siihen suuntaan, mihin oli aikonut, on usein tuskaa. Autoilijoita opastetaan liittymissä niin, ettei tarvitse hetkeäkään miettiä ilmansuuntia tai menosuuntaa. Olisiko liikaa vaadittu, että myös pyöräilijöille olisi näissä paikoissa opasteet? Vaikka ne samat kuin autoilijoille. Jos polkee Kehän vartta itään, jo opaste ”Kehä I itään”, auttaisi kovasti. Bussipysäkkiin päättyvistä jalankulku- ja pyöräteistä voisi myös varoittaa etukäteen ja opastaa sille puolelle tietä, jolla pyörätie jatkuu. Harva asia vituttaa niin kuin se, kun poljettuaan jyrkän mäen ylös, saa huomata tien päättyvän varoittamatta.

Toinen inhokkini ovat pientaloalueet, joilla joka toinen tie päättyy jonkun pihaan tai kääntöpaikkaan. Hmm..ihan kuin tässä olisi jokin yhteys: moottoritiet ja pientaloalueet. En ole laajemminkaan kummankaan suurin fani ja usein toisessa asuminen tarkoittaa toisen käyttämistä. Ehkä on tasapuolisuuden vuoksi todettava, että myös jyrkät mäet ja kova vastatuuli vituttavat, mutta näiden asioiden suhteen en vaadi kaupungilta toimenpiteitä.

Ai niin. Leivoin tällaista tänään.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s