Liekeissä

Brittiläinen nuorten sarja Skins – liekeissä on parasta telkkarissa juuri nyt. Sarja kuvaa aika tavallisia nuoria ja heidän aika tavallisia ongelmiaan sydämmellä, mutta paisuttelematta. Usein jaksojen teemat ovat hyvinkin tavallisia: toivottomia rakkauksia, epävarmuutta omasta seksuaalisuudesta, sisaren varjoon jäämistä ja vanhempien ongelmia. Ja juonet ovat jopa kliseisiä. Sarjan hulvattomuus perustuukin siihen, että jutut vedetään tarpeeksi yli, kuten esimerkiksi tytärtään pojilta suojeleva meditoiva äiti, joka harrastaa salaa SM-seksiä naapurin sedän kanssa tai samaisen äidin tyttärelleen järjestämien synttäreiden ekstaasisuklaaruudut. Sarja on suunnattu nuorille, mutta se ei moralisoi. Huumeista ei joudu helvettiin, joskus vähän vaikeuksiin, joskus on vaan kivaa. Ja lesbokin voi panna miespuolista kaveriaan ystävänpalveluksena. Oppilastaan suutelemaan erehtyvä miesopettaja ei ole pervo sika, vaan ainoastaan erehtyvä ihminen, joka päätyy sänkyyn samaisen oppilaan hippiäidin kanssa. Oppilaskunnan puheenjohtajan vaaleja ei voita fiksu ja rakentava ehdokas vaan kaikkea liikkuvaa paneva koulun kingi, joka ensi töikseen puheenjohtajana julistaa mellakan. Ennen kaikkea sarja ei moralisoi tai liiemmin pyri kasvattamaan ja sen arvomaailma on hyvin liberaali, paikoin jopa anarkistinen.

Siis olen ihan liekeissä tästä. Miksen voi olla taas viisitoista?

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s