Katsoin juuri Älä kerro äidille -sarjan loppuun (eng. Queer as folk). Koska olen edelleen ihastunut enkä osaa päästää irti, katson nyt ekstroja. Niissä käsitellään muun muassa sarjan aiheuttamaa keskustelua. Tää on just niin tätä!
Sarja aiheutti alkaessaan televisiossa ison kohun muun muassa rohkeiden seksikohtausten vuoksi, joissa toinen osapuoli oli alaikäinen. Sarjan myös arvosteltiin vahvistavan (epätosia) stereotypioita homomiesten arjesta. Sillä eiväthän homomiehet ole oikeasti feminiinisiä, eivätkä nai ympäriinsä ja biletä kaikkia iltoja. Ja etenkään aikuiset homomiehet eivät harrasta seksiä alaikäisten kanssa! Sehän on laitonta. Ekstrassa itsensä homoksi määrittelevä mies vakuutti omasta ja ystäväpiirinsä kokemuksesta käsin esitetyn kuvan epätodeksi. Hän piti pöyristyttävänä sitä, että sarja vahvistaa streotyyppistä ja virheellistä kuvaa homomiesten elämästä.
Usein kun käydään kamppailua homojen oikeuksien laajenemisesta tai argumentoidaan homouden olevan ok, vakuutetaan, että homot ovat ihan samanlaisia kuin heterotkin, heillä vain sattuu olemaan parisuhteita samaa sukupuolta olevien kanssa. Tällaisessa argumentaatiossa sellaiset homot, jotka eivät ole tai tahdo olla kuin heterot, marginalisoidaan. Osa homoista voi päästä normaalin piiriin, mutta samaan aikaan toinen joukko jätetään ulkopuolelle. Tällaista toimintaa queer-liike ja -teoria arvostelee. Queer näkökulmasta ei-heteroseksuaalisten ei pidä pyrkiä sulautumaan heteronormiin tai hakea heterokulttuurin hyväksyntää.
En tunne manchesteriläistä homokulttuuria, en siis osaa sanoa, onko sarjan kuva tosi. Tosin en myöskään usko tosiin ja epätosiin representaatioihin. Representaatiot eivät kuvaa yhteiskuntaa tai ilmiötä suoraan, vaan niihin vaikuttavat ne tavat, joilla merkityksellistämme yhteiskuntaa tai ilmiötä. Lisäksi, kun kyse on fiktiivisesta sarjasta, edes lähtökohtana ei ole todellisuuden kuvaus. Representaatioilla on myös tuottava luonne; ne muokkaavat sitä miten käsitämme maailman ja sen ilmiöt. Ne siis sekä kuvaavat että tuottavat todellisuutta yhtä aikaa. Olipa siis Älä kerro äidillen esittämä representaatio tosi tai ei, sen tuottamassa kuvassa on paljon hyvää. Vaikka tietenkin se on vain yksi kuva.
Vaikka en mä sarjasta ensisijaisesti reprsentaation takia tykäänyt, vaan hyvien hahmojen, jännän juonen ja oli ne pojat myös aika kuumia.
If I can't dance 
hmm. Leikin taas hankalien kysymysten esittäjää: missä määrin kyse on nimenomaan homouden marginalisoinnista, missä määrin yleisestä sievistelystä ja moraalisesta paniikista? Tulkinta toki riippunee siitä, minkä ikäisistä hahmoista on kyse, mutta noin yleisesti en sanoisi, että ympäriinsä naiminen, joka päiväinen bilettely ja alaikäisten vonkaaminen (ja onnistuessaan paneminen) olisivat mitenkään leimallisesti homokulttuurin piirteitä. Subjektiivinen otokseni tuntuu sanovan, että se on nk. Perusmeininkiä ainakin helsinkiläisten pari-kolmikymppisten piirissä.
Onko siis niin, että homoudella on korostettu tarve olla normaalia? Varmaankin, eihän se ole ollut laillista ja tervettä kovikaan pitkään. Ehkä se, mikä mulla hiertää, on tuollaisen alkuperäisen vapaan rakkauden homokulttuurin mystifiointi.
ei tästä nyt ehkä ihan koherenttia argumenttia tullut, mutta fiilistely kuitenkin: jos homojen dokailua ja pokailua paheksutaan, ei oikeastaan vaadita, että he käyttäytyisivät kuin hetskut (koska mehän vasta dokailemme ja pokailemmekin), vaan että he käyttäytyisivät kuin tylsät keski-ikäiset heterot. Tai oikeastaan että he käyttäytyisivät kuin ideaalikuva tylsästä ja keski-ikäisyydestä, koska kyllä kulissiavioliitto on myös heteroiden piirissä ihan normaalia toimintaa.