Keskustelu ei synny itsestään

Olin tänään luennolla. Luennoitsija on jatkuvasti korostanut, että hänet saa keskeyttää ja kysyä ja tänäänkin hän luennon lopuksi vielä kysyi, onko kysyttävää tai jotain ajatuksia. Luokka istui hetken hiljaa ja alkoi sitten pikku hiljaa pakkailla tavaroitaan. Olin väsynyt ja minulla oli kiire syömään, mutta silti yritin kuumeisesti miettiä kysyttävää. Tunsin itseni tyhmäksi ja epäonnistuneeksi, koska opettajan myönteisestä asenteesta huolimatta en tehnyt itse mitään synnyttääkseni keskustelua, vaikka olen monessa yhteydessä peräänkuuluttanut keskustelevaa opetusta.

Luulen, että muutkin tunnistavat kuvaillun kokemuksen ja tilanteen, jossa kehotuksista huolimatta keskustelua ei synny. Ehkäpä tästä pitäisikin vetää aivan toisen suuntaisia johtopäätöksiä. Eihän voi olla niin, että kaikki yliopisto-opiskelijat ovat niin tyhmiä ja epäkiinnostuneita, etteivät saa sanaa suustaan.

Vielä lukiossa olin aina äänessä tunneilla, joidenkin mielestä varmaan ärsyttävyyteen asti. Vastasin pyydettäessä ja pyytämättä. Yliopistossa esitän aika harvoin kysymyksiä ja välillä jätän kysymättä, koska asia tuntuu epäolennaiselta tai liian tyhmältä kysyttäväksi. Useimmiten kuitenkaan en vain yksinkertaisesti keksi kysyttävää. Vaikka voisi luulla, ihmiset eivät keskustele, kysy ja kritisoi itsestään. Eivät varsinkaan yliopistolla, jossa asian todellisesta laidasta riiippumatta tulee sellainen olo, että pitäisi olla lukenut vaikka mitä ja hallita asiat hirmuisen hyvin. Eivät yliopistolla, jossa osa opettajista suoraan tuo esiin sen, että ollakseen opetuksen arvoisia opiskelijoiden pitäisi lukea tutkimuskirjallisuutta vapaa-ajallaankin. Ja vaikka suurin osa opettajista ei näin tekisikään, sivistyneisyyden vaatimus istuu syvällä yliopiston rakenteissa, tuntuu, ettei ole pätevä sanomaan mitään, ellei ole lukenut vielä paria kymmentä kirjaa lisää. Ainoa pätevä tieto on löydettävissä tutkimuksesta, ei tunnu sopivalta lähestyä käsiteltyjä asioita esimerkiksi omien kokemusten kautta. Tilannetta ei helpota se, jos vastassa on kymmeniä vuosia alaa tutkinut professori.

On myös poikkeuksia, itselläni erityisesti jotkut sukupuolentutkimuksen kurssit ja pienet seminaarityyppiset kurssit omalla laitoksellani. Näille kursseille on kuitenkin ollut yhteistä se, että keskustelua ei ole vain toivottu, vaan sen syntymiseen on tietoisesti vaikutettu. On ollut tekstejä tai aineisto-otteita, joiden pohjalta on keskusteltu. Opiskelijoita on jaettu ryhmiin ja pyydetty keskustelemaan tietystä aiheesta. On kirjoitettu fiktiivisiä tekstejä, tehty ryhmätöitä tai esitelmiä.

Summa summarum, etenkin yliopiston kaltaisessa paikassa, keskustelu ei synny itsestään, se täytyy synnyttää. Kenenkään ei pidä tuntea itseään tyhmäksi, koska ei keksi tarpeeksi fiksua kysymystä, että kehtaisi sen esittää. On opettajan tehtävä synnyttää keskustelu ja siinä vaaditaan lempeän asenteen lisäksi pedagogisia taitoja. Keskustelu on hyvä tapa oppia, usein parempi kuin kirjoittaminen, etenkin silloin, kun teksteistään ei ole mahdollista saada palautetta. Usein oivallukset syntyvät vuorovaikutuksessa, niin kävi tämänkin tekstin kohdalla.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s