Yliopisto ja vapaus

Työurien pidentämiskeskustelu turhauttaa ja vihastuttaa. Opiskelijoista halutaan taas lisää irti, vaikka jo nyt joudumme tasapainoilemaan työn ja opintojen välillä, tulemaan toimeen elämiseen riittämättömällä opintorahalla ja maksamaan yksityisten markkinoiden tolkuttomia vuokria. Opiskelijoiden mielenterveysongelmat lisääntyvät, eivät vähiten epävarman elämän ja toimeentulon vuoksi. Uudet tiukennukset opintotukeen tai maksujen asettaminen koulutukselle johtavat kohtuuttomiin tilanteisiin ja epätasa-arvoistavat yhteiskuntaamme.

Kuitenkaan tämä ei ole taistelu, jota käydään heikoimmassa asemassa olevien opiskelijoiden puolesta. Ensinnäkin uupumuksen ja niukkuuden tunteet ovat tuttuja meille kaikille, vaikka emme kaikki olisikaan niiden takia YTHS:n jonoon joutuneet. Lisäksi kyse on muustakin kuin kohtuuttomuudesta. Nimittäin vapaudesta.

Kaikesta niukkuudesta huolimatta yliopisto-opiskelu on ainutlaatuista vapautensa takia. Yliopistossa opetetaan kymmeniä aineita ja satoja kiinnostavia kursseja. Ne ovat kaikki saatavillamme. Ylioppilaskunnan piirissä on satoja järjestö ja tuhansia kiinnostavia tyyppejä, niihinkin meillä on pääsy. Yliopistossa voi mennä kesken päivän kaljalle tai lähteä Berliiniin hetken mielijohteesta tai viettää päivän valokuvaten kaupunkia, vaikka oikeasti pitäisi istua luennolla. Ja Alinassa on bileet joka ilta.

Kaikki tästä toiminnasta ja mahdollisuuksien kirjosta ei varmasti ole tuottavaa tai hyödyllistä, enkä halua palauttaa vapauden arvoa hyötyyn. Kuitenkin tämä vapaus opettaa varmasti monella paljon enemmän kuin opintosuunnitelman mukaan etenemällä on mahdollista oppia. Matkailun, hengailun, yhdessä tekemisen, spontaanien keskustelujen ja uusien tuttavuuksien kautta opimme asioita, joiden kautta meistä tulee opettajia, jotka eivät puhua vain kirjoista, lääkäreitä, jotka ymmärtävät monenlaisia ihmisiä ja toimittajia, joilla on uusia ja kiinnostavia ideoita. Kaikki tämä on yhteiskunnallisesti hyödyllistä, jopa tuottavaa. Lisäksi opimme kantamaan vastuuta aikatauluista ja deadlineistä, koska kukaan ei pakota, täytyy pystyä itse.

Meidän pitää puolustaa vapauttamme laajemminkin kuin akateemisen vapauden kapeassa mielessä. Vapautta etsiä ja löytää, pitää hauskaa ja toteuttaa itseään, olla vastuuton ja kantaa vastuuta. Vapaus tekee yliopisto-opiskelijoista etuoikeutettuja huolimatta siihen yhdistetystä niukkuudesta. Millä oikeudella me puolustamme etuoikeutettua asemaamme? Jos meidän vapaudesta luopumisemme lisäisi jonkun toisen vapautta, voisin hyväksyä kirstykset. Yhteiskunnallinen keskustelu ei kuitenkaan juuri nyt tunnu lupaavan kellekään mitään lisää. Opiskelijoiden pitää olla tehokkaampia, työelämän pitää olla tehokkaampaa ja eläkkeikääkin pitää nostaa. En suostu hyväksymään tätä välttämättömyyttä. Meillä on kaikkea, rahaa, tavaroita, tietoa enemmän kuin koskaan ja silti ihmisistä pitää saada yhä enemmän irti. Sen sijaan, että opiskelijat luopuisivat vapaudestaan, meidän pitää vaatia lisää vapautta kaikille. Rahaa siihen on, jos sitä pidetään tärkeänä.

Tuntuu, että olen viime aikoina lopettanut kaikki puheenvuoroni vaatimukseen perustulosta. Niin teen nytkin. Elämiseen riittävä perustulo laajentaisi kaikkien ihmisten vapautta. Se antaisi mahdollisuuden etsiskelyyn, kokeiluun, nautistekeluun ja vapauttaisi palkkatyön välttämättömyydestä. Osa sen mahdollistaman vapauden kautta syntyneistä asioista olisi taloudellisesti tuottavaa, monet yhteiskunnallisesti hyödyllisiä ja sitäkin useammat ihmisten onnellisuutta lisääviä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s