Vasemmistoliiton puoluekokous päättyi tänään. Kolmen päivän kokouksessa hyväksyttiin poliittinen tavoiteohjelma seuraavalle viidelle vuodelle ja valittiin henkilöt puolueen johtoon. Tiivistäen voi sanoa, että henkilövalinnat olisivat voineet mennä nuoren uudistuvan vasemmiston kannalta paremminkin, mutta että tavoiteohjelmasta sen sijaan tuli aika hyvä.
Ensinnäkin Vasemmisto hyväksyi linjauksen perustulosta, johon tärkeä askel on nykyisten tukimuotojen yhtenäistäminen korottamalle ne 750 euroon. Vasemmistoa niin usein vaivaavan (palkka)työn korostamisen lisäksi perustulon yhteyteen tuli myös tärkeä kirjaus siitä, kuinka perustulo lisää vapautta, neuvotteluvoimaa ja mahdollistaa palkkatyön ulkopuolisen työn ja elämän muodot. Toinen tärkeä linjaus koskee turkistarhausta; ohjelman mukaan tarhauksesta on luovuttava. Sitä, että kanta ydinvoimaan on kielteinen, tuskin tarvitsee edes mainita.
Tietoyhteiskunta-asioista paremmin perillä olevien mukaan myös tähän teemaan liittyvät linjaukset ovat hyviä ja puolueista radikaaleimpia, ellei Piraatteja lasketa. Tämä on äärimmäisen tärkeää, sillä suurissa puolueissa näissä teemoissa ollaan pihalla ja toimitaan lähinnä anti-piratismin sanomaa julistavien tekijänoikeuksista hyötyvien firmojen lobbauksen varassa. Löytyy ohjelmasta hyviä linjauksia myös muun muassa ympäristöasioista ja kapitalismiakin kritisoidaan.
Minua kuitenkin lämmittävät lopulta perustulon lisäksi eniten queer-poliittiset linjauksesta sukupuolesta ja seksuaalisuudesta. Muotoilemassani lisäyksessä todetaan:
Jokaisella tulee olla oikeus haluamaansa sukupuolen ja seksuaalisuuden toteuttamiseen. Käsitys kahdesta toisilleen vastakkaisesta sukupuolesta ja heteroseksuaalisuuden ensisijaisuudesta pitää yllä sukupuolien ja seksuaalisuuksien välistä hierarkiaa ja kohtelee väkivaltaisesti niitä, jotka eivät sovi tähän käsitykseen. On luotava tilaa moninaisuudelle ja kunnioitettava jokaisen seksuaalista ja sukupuolista itsemääräämisoikeutta.
Uskallan väittää, että myös tässä ollaan puolueista radikaaleimmilla linjoilla. Tarvetta tällaiselle linjaukselle on, sillä valitettavan monet hahmottavat sukupuoleen, seksuaalisuuteen ja niiden toteuttamiseen ja ilmaisuun liittyvät asiat naiivisti suvaitsevaisuuskysymyksinä. Ajatellaan, että maailma on onnellinen ja kiva paikka, kunhan kaikki oppivat iloitsemaan erilaisuudesta. Sukupuolijärjestelmään liittyvät hierarkiat ja normaalin ja toivottavan kautta tapahtuva vallankäyttö jäävät näkemättä.
Ohjelman johtoajatuksena on uuden ekologisesti kestävän hyvinvointivaltion rakentaminen. Ihmisten puolesta päättämisen sijaan Vasemmisto tukee ihmisten kamppailuja heidän oman elämänsä autonomian puolesta tarkoittipa tämä säädyllisen toimeentulon takaamista, kohtuuhintaista asuntoa tai vapautta pakottavista sukupuolimääreistä. Osittaisesta sillppuisuudesta ja avoimeksi jäävistä kysymyksistä huolimatta ohjelmasta hahmottuu kuva siitä, millaista maailmaa ollaan tavoittelemassa ja siinä maailmassa on paljon hyvää.
Entä ne henkilövalinnat? Missä kaikki kritiikki? Vähän kriittisemmän puheenvuoron voit lukea vaikka Vallankumouksen hedelmistä.
If I can't dance 
Hyviä reformistisia uudistuksia ja kannanottoja, mutta valitettavan irtonaisessa kontekstissa suhteessa puolueen suuntaan ja tavoitteisiin – ainakin tavallisen kansalaisen puolueen tiedotukseen perustuvalla tarkastelulla. Tämänkaltaiset tekstit ja blogit avaavat kuvaa heti huomattavasti paremmin, hienoa! Politikoinnin suuntana parempaan, mutta on helppo huomata lukuisia keskeisiä ongelmia Vasemmistoliiton strategiassa. Muutamia huomioita, joita ei tässä harmillisesti perusteluitta täysin positiivissävyisessä (hyvä linkitys toiseen blogiin) tekstissä tehty:
1) Missä johtoajatus siitä, mikä tällaisten, täysin kiistatta tarpeellisten, reformien suhde on nykyisenkaltaisen yhteiskunnan muuttamisessa pysyvämmin tasa-arvoiseksi, oikeudenmukaisemmaksi, moninaisemmaksi ja omaehtoisemmaksi? Missä suunta ja visio? Yksinkertaisimmasta päästä olisi kysyä, mitkä ja erityisesti miksi olisivat esimerkiksi niitä instituutioita ja rakenteita (yksityisomistus?) jotka haluamme sulkea pois paremmasta yhteiskunnasta (jonka puolesta taistelemassa olemme mukana politiikassa), ja millä ne korvaisimme?
2) Nuorten ongelmalliseen asemaan Vasemmistoliitossa vaikuttava politikointi olisi hyvä tuoda seikkaperäisesti esiin, ja avata keskustelulle jotta taktiikoita pelikentän tasaamiseksi voitaisiin löytää ja jälleen osallistaa uusia ihmisiä tämän kamppailun ääreltä. Rehellisyys ja osallisuus ovat aseita joita millään vakiintuneella puolueella ei ole käytössään, mutta jotka voitaisiin varsinkin nykyisten tekniikoiden avulla valjastaa laajan, avoimen ja osallistavan joukkovoiman tueksi puoluepolitiikan ajamiseksi haluttuun suuntaan. Ei vastakkainasetteluja, vaan yhteistä toimintaa. Suoraan tai vakiintuneilla kulttuurisilla käytännöillä suljetut kokoukset, kaunisteleva politiikka ja omien pelikorttien jatkuva piilottelu ovat taistelutaktiikoita, mutta missä perustelut niiden käyttöön?
Varsinkin puoluepolitiikan liukkailla ja vallan siloittamilla poluilla ensisijaista on kritiikin ja sisäisten ristiriitojen tuominen esille (rakennelman avaaminen), jotta voidaan yhä tehokkaammin muuttaa niitä seikkoja jotka sillä foorumilla muutettavissa on. Tilanne on niin absurdi ja salakavalankin huono myös Suomessa, kolmannen maailman jatkuvasti vaietusta kärsimyksestä puhumattakaan, että aikaa sulkeutunutta valtarakennelmaa suojelevalle kaunistelulle, kinastelulle tai pikkupolitikoinnille ei ole. Kovasti kaivattujen reformien ja tulevaisuutemme aidosti turvaavan vallankumouksen on edettävä yhtäaikaa, ja avoimen tietoisesti – muuten molemmat menetetään.
Tämän blogin otsikko on lainattu Emma Goldmanilta, jonka elämäntyötä ja integriteettiä ajattelevat ihmiset voivat vain ihailla. Goldmanin toinenkin lausahdus ansaitsee huomiota ja jatkuvaa taktista arviointia – sadassa vuodessa lauseen olennainen sisältö ei ole muuttunut.
”If voting changed anything, they’d make it illegal.”
Syytöksiin huomiotta jätetyistä asioista vastaan, että teksti koski Vasemmiston puoluekokousta ja siellä tehtyjä päätöksiä, ei puoluetta, sen suuntaa ja tilaa kokonaisuudessaan 🙂
Mitä kokonaisvisioon tulee, lienee totta, ettei vasemmistolla niin puolueena kuin laajemminkaan ole sellaista. Mielestäni kuitenkin tavoiteohjelmakin sisältää sellaisen siemeniä. Ohjelmassa todetaan esimerkiksi, että haluamme eroon nykyisenkaltaisesta kapitalismista ja että sen tilalle halutaan ekologisesti kestävä ihmiset etusijalle asettava talousjärjestelmä. Tavoiteohjelma myös luettelee keinot, joilla seuraavan viiden vuoden aikana tähän päämäärään pyritään, esim. veroparitiisien sulkeminen, pääomien tiukempi verotus, ekologinen arvonlisäveroremontti, valuutanvaihtovero ja kansanpankki. Lisäksi ohjelma korostaa sitä, ettei Vasemmisto ole puolue, joka näyttää ylhäältä käsin, mitä ihmisten tulee tehdä ja haluta:
”Vasemmisto tukee ihmisten omia kamppailuja paremman yhteiskunnan ja elämän puolesta. Näillä tarkoitetaan sekä yhteiskunnallisia liikkeitä että pieniä jokapäiväisiä tekoja esimerkiksi mielekkäämpien töiden löytämiseksi tai paremman palkan ja sopivamman asunnon saamiseksi.”
Itse näkisinkin, että kokonaisvision ei tule syntyä puoluetoimiston sisällä vaan vuorovaikutuksessa yhteiskunnallisten liikkeiden ja elämänsä autonomiasta kamppailevien ihmisten kanssa.
Mitä kokouksessa ilmenneeseen äänteen diilailuun tulee, täytyy todeta, ettei Vasemmistoliitto ole ainoa taho, joka kärsii tällaisesta toiminnasta. Omat kokemukseni vastaavasta ovat Suomen ylioppilaskuntien liitosta ja eräs Vihreissä toimiva henkilö kommentoi, että samanlaista menoa heilläkin on. Keskustelun käyminen asiasta on tärkeää ja sitä kyllä käydäänkin puolueen sisällä. Keskustelun käyminen kaikille mahdollisille foorumeille taas ei tunnu järkevältä enkä nyt tarkoita sitä, että asiaa pitäisi myöskään salailla. En usko, että kukaan innostuu lähtemään mukaan sen vuoksi, että kuulee ikävistä käytännöistä, päinvastoin. Olen myös kanssasi jossain määrin erimieltä sisäisten ristiriitojen esille tuomisesta. Tässä suhteessahan Vasemmistoliitto on kunnostautunut lähes koko olemassaolonsa ajan ja tulos näkyy puolueen kannatuksessa. Esimerkiksi Kokoomus ja Vihreät osaavat pitää ristiriitansa paremmin sisäisinä. Kaikki eivät pelaa nätistä ja pohjaton avoimuus asettaa alttiiksi riepottelulle.
Mitä Emma Goldmanin sanoihin tulee, äänestäminen yksin ei ainakaan tässä yhteiskunnallisessa tilanteessa merkitse, mutta toisaalta eipä näkyvissä ole merkittävällä tavalla yhteiskuntaa muuttamaan kykeneviä kansanliikkeitäkään (jollainen ei myöskään ollut anarkistinen liike, johon Emma Goldman kuului). Nykyisessä tilanteessa, jossa toisenlaista maailmaa tavoittelevat voimat on ajettu niin ahtaalla, on toimittava kaikilla rintamilla ja kyettävä rakentamaan liittolaisuuksia eri toimijoiden välille.