Duuni voi olla paskaa

Osallistuin joitain kuukausia sitten OUBS -televisiokanavan ohjelmaan, jonka aiheena oli opintotuki. Sanomiseni jäivät siinä määrin mieleen, että niihin jaksetaan viitata vielä nytkin. Blogitekstissään Kokoomuksen eduskuntavaaliehdokas Elina Lepomäki kuittaa ihmisten vaatimuksen hyvästä työstä – jota myös Kokoomus paperilla tavoittelee – ”maisterien marinana” ja vaatii työttömien laittamista pakkotyöhön. Aika ristiriitaista, kun Lepomäen blogin otsikko kuitenkin kuuluu ”Vapaus. Ja miten siihen päästään”.

Lepomäki viittaa aika vapaasti sanomisiini kyseisessä keskustelussa ja muun muassa kertoo ikäni väärin. Siinä hän on kuitenkin aivan oikeassa, että en näe mitään väärää siinä, että valtio mahdollistaa taloudellisesti opiskelun taustasta tai varallisuudesta riippumatta. Koulutuksen maksuttomuus ja riittävä opintotuki ovat tämän edellytyksiä. Lepomäki itse taas ei tunnu ymmärtävän opintotuen tarkoitusta: tv-keskustelussa hän halusi poistaa opintotuen tulorajat, mutta ei pidä opintotuen sitomista elinkustannusindeksiin merkittävänä asiana. Niin kauan, kun etuudet ovat tarveharkintaisia, niiden tarveharkintaisuus perustuu tarpeeseen, eikä niillä ole tarkoituskaan palkita ketään. Jos taas puhutaan perustulosta, sen voi nähdä palkitsevana, kun jokainen tehty työtunti kasvattaa tuloja. Perustulon idea ei kuitenkaan ole palkitsevuus vaan sen myöntäminen, että toimeentulo on perusoikeus.

Puheenvuorossaan Lepomäki osoittaa ymmärtämättömyytensä paitsi työtä myös laajemmin yhteiskuntaa kohtaan. Hän viittaa minun sanoneen, että opiskelulla on muutakin arvoa kuin työpaikan saaminen. Lepomäki jatkaa: ”Totisesti. Niin minunkin opiskelulla oli monta funktiota: juosta bileissä haalari päällä ja painaa vappuna tupsulakki kutreille”. Haalareita tai tupsulakkia en ole koskaan omistanut ja on melkoisen ymmärtämätöntä tulkita opiskelun arvon viittaavan bilettämiseen. Yhteiskunnasta jotain ymmärtävä ihminen tajuaa, että opisekelu hyödyttää yksilö ja yhteiskuntaa sitä kautta, että se parhaimmillaan kasvattaa kriittisiä yhteiskunnan jäseniä, joilla on kyky kyseenalaistaa ja luoda uutta riippumatta siitä työllistyvätkö ja mille alalle. Eivätkä opiskelijat opiskellessaankaan vain elele yhteiskunnan varoilla, esimerkiksi toiminta erilaisissa yhteiskunnallisissa yhdistyksissä tai vaikkapa ylioppilaskunnissa on äärimmäisen tärkeää kansalaisyhteiskunnan ja demokratian kannalta, vaikka sille ei rahallista arvoa voikaan laskea.

Erityisesti Lepomäkeä häiritsee ”paskaduunin” käsite. Tv-keskustelun aikana Lepomäki kysyi, että miten mikään duuni voi olla paskaa. Vastasin toteamalla, että paskaduuni on työtä, jossa on huonot työehdot ja joka on epämielekästä tekijälleen. Paskaduuni on myös epäitsenäistä ja siitä maksetaan huonosti. Huonon palkan ja työehtojen sekä epäitsenäisyyden yhdistelmä tuottaa epämielekkyyden. Lepomäen mukaan työehtosopimuksen mukainen työ ei voi olla paskaa. Kommentillaan Lepomäki osoittaa ymmärtämättömyytensä suomalaista työmarkkinajärjestelmää ja työelämän todellisuutta kohtaan. Voimassa oleva työehtosopimus on kahden sopijaosapuolen kompromissi eikä se, ettei työntekijäosapuoli ole pystynyt neuvottelemaan säädyllistä palkkaa tai kohtuullisia työehtoja tarkoita, että sopimus olisi säädyllinen. Esimerkiksi voidaan ottaa vaikka kaikki ne alat, joiden minipalkat ovat alle 10 euroa tunnilta. Tätä pienemmällä tuntipalkalla toimeentulo on todella niukissa ja silloin työ on palkkauksensa osalta paskaa. Toinen Lepomäen ohittama seikka on se, ettei Suomessa kaikilla aloilla ole työehtosopimusta, jolloin työntekijän suojana on vain työlainsäädäntö. Vahvasti työmarkkinaosapuolten vetämässä maassa monet asiat, kuten minimipalkka sovitaan kuitenkin työehtosimuksissa, jolloin työehtosopimusten ulkopuolella olevat joutuvat kärsimään huonoista työehdoista. Kolmanneksi Lepomäki ei tunnu tietävän mitään todellisuudesta työmarkkinoilla. Sopimuksista huolimatta työehtoja rikotaan jossain yrityksissä tai aloilla säännönmukaisesti. Nuoret ja opiskelijat ovat esimerkiksi heikossa asemassa työmarkkinoilla. He ovat huonosti järjestäytyneitä, eivät välttämättä tietoisia oikeuksistaan ja toimeentulon epävarmuuden ja vähäisyyden vuoksi työtä on otettava vastaan, vaikka kaikki ei menisikään ihan sääntöjen mukaan. Kuvatut ongelmat eivät kuitenkaan koske vain nuoria tai vain vähän tai ei lainkaan koulutusta vaativia töitä. Kokemuksen kartuttamiseksi ja työn saannin varmistamiseksi nuoret tekevät myös epävarmoja ja huonosti palkattuja töitä esimerkiksi freelancereina ja harjoittelijoina. Perusturvan jatkuva jääminen jälkeen yleisestä ansiotason kehityksestä myös tarkoittaa sitä, että pakko työntekoon riippumatta sen sisällöstä tai ehdoista koskettaa yhä laajempaa joukkoa ihmisiä. Tämä taas heikentää työntekijöiden neuvotteluasemaa ja johtaa siihen, että yhä useampi duuni alkaa olla paskaa.

Työ siis voi olla paskaa ja Lepomäen puhe ”maisterien narinasta” on keino pyrkiä mitätöimään ihmisten aito ja oikeutettu halu hyvään työhön. On kummallista, että puhu paskaduuneista saa monet varpailleen. Vasta-argumenttien mukaan ”kaikki työ on arvokasta” ja ”ei työn kuulukaan olla hauskaa”. Jos ihmissuhde sisältää pelkkää riitelyä, on oikeutettua sanoa sitä huonoksi ja lopettaa se tai jos elämä tuntuu epämielekkäältä ja suunta on hukassa, elämä nimetään paskaksi ja kaikki tukevat pyrkimyksiä muuttaa sitä. Työ on kuitenkin eri asia. Työtä on tehtävä ja kaikki on kestettävä ja paskasta työstä puhuminen on haihattelua ja työn vierastamista. Työ voi olla paskaa siinä missä mikä tahansa muukin eikä mihin tahansa tarvitse suostua edes palkan vuoksi.

2 kommenttia artikkeliin ”Duuni voi olla paskaa

  1. Kuka tekee sen paskan työn joka ei ole kivaa?

    Entä jos minusta mikään työ ei ole kivaa?
    -Pitäisikö yhteiskunnan kustantaa kotona makaamiseni varauksettomasti?

    Työn arvo määräytyy hyvin epätäydellisillä markkinoilla joka on sosiaalidemokratian aikaan saamaa.
    Miten työn arvon pitäisi määräytyä? -Siten että työntekijät itse päättävät omista palkoistaan kuin sinun vihaamasi yritysjohtajat konsanaan?

    Minua ihmetyttää ylipäätään kaikista kirjoituksistasi kuohuva viha työtä ja sen tekemisen velvoitetta kohtaan. -Etkö itse halua että sinun tekemääsi työtä arvostetaan (myös muiden toimesta) eikä sitä pidetä paskaduunina?

    Lopuksi haluan vielä vastata asetteluusi: ”jos elämä tuntuu epämielekkäältä ja suunta on hukassa, elämä nimetään paskaksi…”, jonka luulin jatkuvan, että on luonnollista lopettaa se, eli tappaa itsensä -siis jos puhutaan vastakkain asettelusta työsuhteen lopettamisen kanssa, mutta yllättäen jatkatkin: ”ja kaikki tukevat pyrkimyksiä muuttaa sitä”.
    JEE!! Eikö tämä juuri niin mene työssäkin, että kaikki tukevat pyrkimyksiäsi tehdä työstäsi mielekkäämpää ja suhtautua siihen mielekkäämmin. Voit aina myös pyrkiä hakemaan mielekkäämpää työtä, mutta kuten ei elämääkään, ei työsuhdettakaan ole tarkoituksen mukaista suinpäin mennä päättämään.

  2. Tämän tekstin pointtina oli nimenomaan sanoa, että vaatimus mielekkääseen työhön on ihan yhtä oikeutettu kuin vaatimus mielekkääseen elämään. En missään vaiheessa käsittääkseni liputtanut työstä kieltäytymisen ihanuutta. Valitettavasti työstä tai elämästä ei tule mielekästä, kunhan kaikki muuttavat suhtautumistaan. Palkka, joka ei riitä elämiseen, työehtojen rikkominen tai se, ettei voi lainkaan vaikuttaa työnsä sisältöön, ei muuta paremmaksi vaikka asennoituisi työhön kuinka kivasti. Se, että edellä luetellut asiat ovat arkipäivää myös osoittaa, etteivät kaikki tue työntekijän pyrkimyksiä tehdä työstä mielekkäämpää. Toisin kuin Kokoomuksen harmonisessa maailmassa, jossa vastakkainasetteluja ei ole, tässä todellisuudessa vastakkainasetteluja on ja yksi niistä on työnantajan ja työntekijän välillä. Työnantajan intressi on teettää työ halvalla ja siksi ajatuksesi yhteisestä pyrkimyksestä mielekkääseen työhön on silkkaa haihattelua. Näin siis rakenteiden tasolla, yksittäinen työnantaja voi ajatella asiasta toisinkin.

    Kysyit miten palkkojen pitäisi muodostua. Ensinnäkin valtion tulee taata tietty minimitaso työehtojen ja palkan osalta. 10 euron nimituntipalkka pitäisi kirjata lakiin. Tämän jälkeen neuvotteluosapuolina toimivat työntekijät ja työnostajat. Tulee muistaa, että etenkin järjestäytymättöminä työntekijät ovat aina heikompi osapuoli ja siksi mahdollisuus kieltäytyä työstä tuo lisäneuvotteluvaraa työntekijälle.

    Se, että työ maksaa ja työntekijöillä on hyvät työehdot ei välttämättä ole kielteinen asia työnantajallekaan. Se pakottaa panostamaan tuottavuuden kasvuun ja vie osaltaan taloutta eteenpäin.

    En sano, että työn tulee olla aina ruusuilla tanssimista. Ei elämäkään ole, eikä kukaan sitä odotakaan. Jos palkat ovat järkevällä tasolla, palkka toimii kunnusteena työntekoon. Erityisesti näin, jos tuet eivät tippuisi välittömästi, kun tekee vähänkin töitä.

    Mitä taas tulee siihen, ettei mikään työ ole kivaa? Työstä kokonaan kieltäytyminen on legitiimi ratkaisu niissä puitteissa kuin tukijärjestelmä sen sallii. Ihmisillä on oikeus tiettyihin tukiin, riippumatta siitä mikä hänen syynsä kyseisen tuen käyttöön on. Kyse on kuitenkin suhteellisen marginaalisesta ilmiöstä. Helsingissä yli 10% toimeentulotuen saajista on työssäkäyviä, mikä osoittaa, että töitä tehdään, vaikka tulot jäisivät matalammalle tasolla kuin pelkkien tukien varassa. Tämä myös kertoo siitä, että meillä on aika paljon duuneja, joiden palkoilla ei ihan oikeasti tule toimeen.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s