Unta ja ruokaa

Tänään kello 13.30 Helsingin yliopiston päärakennuksen aulassa kolmatta kymmentä opiskelijaa kaivaa peitot, makuupussit ja unilelut laukuistaan ja käy makaamaan porraskäytäville. Mankasta alkaa soida rauhallinen musiikki ja moniääninen puhe. Tieteenpäivillä vierailevat ihmiset jäävät hämmästelemään, televisiokamerat kuvaavat, me nukumme.

Opiskelijalla ei ole aikaa uneen. Opiskelijatoiminnan unimanifestin sanoin:

Opiskelijan perusmielentila on jatkuva ylivirittynyt valmiustila, jossa stressi ja ahdistus vievät nekin vähät yöunet, joihin olisi aikaa. Ja ainoa, mitä yliopisto tarjoaa, ovat YTHS:n uni- ja masennuslääkkeet! Aivot ja ruumis tarvitsevat oikeaa lepoa ja joutilaisuutta tyrmäystippojen sijaan!

Tämä ei koske vain opiskelijoita. Kyse ei ole väliaikaisesta elämänvaiheesta. Myös työssäkäyvän arki on raskasta. Vaikka palkka riittäisikin elämiseen, ylityöt ja työelämän tuleminen osaksi vapaa aikaa vievät voimat. Samalla pitäisi huolehtia, kodista, lapsista, omista ystävyyssuhteistaan. Univelkaa otetaan ja aito lepo ja joutilaisuus alkavat olla ylellisyyttä.

Tänään otimme aikaa unelle. Vaadimme, aikaa ja unta. Riittävää toimeentulo, joka vapauttaisi meidät jatkuvasta tasapainoilusta työn ja opiskelun välillä. Vapautta luoda opiskelun merkitykset itse, tutkia ja oivaltaa, ilman jatkuvasti kiristyvää kontrollia. Uneksia omat unemme. Tilaa unelle myös yliopistolla.

Makaaminen yliopiston aulassa tuntui aluksi oudolta, mutta kuitenkin turvalliselta. Silmät kiinni on suojassa ja myös ympärillä liikkuvat ihmiset kohtelivat meitä varoen. Peiton alla on turvassa, sen tietää lapsikin. Myös yliopiston vahtimestari, joiden taholta olen joskus saanut kokea melko töykeää käytöstä, olivat nyt varsin rauhallisia. Yksi tuli ravistelemaan, mutta kun en reagoinut lähti pois. Nukkuvaa ihmistä ei saa häiritä eikä nukkava ole uhka. On myös vaikea tietää kuinka suhtautua julkisella paikalla nukkuvaan. Poliisikaan ei ottanut oikein todesta, kun vahtimestarien puhetta ”opiskelijamielenosoituksesta”, kun vahtimestari kertoi puhelimessa, että nukumme. Poliisi ei tainnut priorisoida tätä mielenosoitusta eikä ilmaantunut paikalle tempauksen aikana.

Kaikki reaktiot eivät olleet vain positiivisia. Joku päivitteli sitä kuinka ”ei vain hänen nuoruudessaan” ja eräs ohikulkija kysyi olemmeko jotain narkkareita. Makasin sellaisessa kohdassa, että ihmiset harppoivat jatkuvasti ylitseni. Erään rouvan turkki, joka osui naamalleni säikäytti aika pahasti.

Kello 14.30 herätyskellot alkoivat soida. Venyttelimme, nousimme, pakkasimme peittomme ja suuntasimme Unicafeen lounaalle. Ruokaa ja unta, niillä pääsee jo pitkälle.

2 kommenttia artikkeliin ”Unta ja ruokaa

  1. Pistää silmään lause ”Kyse ei ole väliaikaisesta elämänvaiheesta.”

    Tietenkin on totta että elämänvaiheen väliaikaisuus ei tarkoita sitä, että sen aikana tulisi automaattisesti kärsiä eikä kyetä nauttimaan elämästä, mutta. Eikö opiskelun kuitenkin ole tarkoitus olla väliaikaista? Vähintään jossain määrin päämäärätietoista, johonkin johtavaa. Lähtökohtaisesti symppaan tätä opiskelijaliikettä, mutta en missään vaiheessa ole voinut olla kysymättä miksi ihmeessä opiskelijoilla olisi oikeus vain opiskella päätoimisesti loputtomiin? Etenkin: miksi heillä olisi oikeus siihen muiden ts. yhteiskunnan rahoittamana? Vai onko tämä edes tavoitteena, näin on ainakin implikoitu.

  2. Tässä yhteydessä en tarkoittanut, etteikö opiskelu olisi – ainakin useimmille – väliaikainen elämänvaihe. Tarkoitin, ettei stressaava elämä, jossa ei ole aikaa unella ja rauhoittumiselle, ole väliaikaista, koska myös työelämästä on tullut yhä kiireisempää.

    Mielestäni kysymys loputtomasta opiskeluoikeudesta ei ole kovin relevantti, sillä kuitenkin suurin osa opiskelijoista haluaa valmistua. Ei ehkä viiden vuoden tavoiteajassa, mutta kuitenkin ennemmin tai myöhemmin. Jos muutama ihminen haluaa opiskella loputtomiin, se ei vie kovin kummoisesti resursseja eikä ole keltään pois. Opintoaikojen rajaaminen onkin ongelmallista siitä näkökulmasta, ettei voida luoda yhtä mallia siitä, mikä on sopivan kokoinen tutkinto ja mikä oikea suoritusaika. Ensinnäkin jo taloudelliset seikat pakottavat työhön, mikä viivästyttää opintoja. Toisaalta taas hyvin harva tietää opintojen alussa, mitä haluaa tehdä valmistumisen jälkeen. Tuleva ura ja kiinnostuksen kohteet hahmottuvat vasta opiskeluaikana ja siksi on tärkeää voida myöhäisessäkin vaiheessa laajentaa tutkintoa uusilla osilla, jotka ovat relevantteja tulevaisuuden suunnitelmien kannalta. Eikä pidä väheksyä myöskään itsensä sivistämisen vuoksi suoritettuja opintoja.

    Pitkään opiskelijat suorittavat osassa tapauksesta hyvin paljon opintoja, mutta usein pitkä opiskeluaika kertoo siitä, ettei opiskelu ole ollut koko ajan päätoimista. Tällöin opiskelija ei ole kuluttanut korkeakoulun resursseja ja rahoittanut elämistäänkin omalla työllään.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s