Perjantaina juhlittiin yksiä vanhempia ja niiden vauvaa. Puhuttiin ihan vähän synnyttämisestä, mutta silti jäin miettimään juuri sitä. Ensinnäkin aiheen politisoiminen on vaikeaa, kun useimmat tietävät asiasta niin vähän. Ei meille ainakaan koulussa koskaan opetettu mitään synnyttämisestä, vaikka kyse on ihmiselämälle hyvin keskeisestä toiminnosta, jossa vielä ruumis toimii hämmystyttävän tarkoituksenmukaisesti. Neuvolassakin kerrottiin aika vähän.
Myöskään sukupuolentutkimuksen opinnoissa ei sanottu halaistua sanaa synnyttämisestä. Vaikka suurta osaa naisia koskettavana asiana, jolla on hyvinkin väkivaltainen historia, sen luulisi olevan feminismille keskeinen aihe. Väkivaltaisella historialla viittaan etenkin sairaaloitumisvaiheeseen, jossa synnyttäjä nähtiin potilaana, jonka kuului maata aloillaan ja jolle rutiininomaisesti suoritettiin sellaisia toimenpiteitä kuin välilihan leikkaukset, peräruiskeet, vulvan ajelu ja desifiointi. Edelleenkään synnyttäjän itsemääräämisoikeuden toteutuminen ei ole mitenkään itsestään selvää ja edelleen synnyttäjä nähdään usein toimenpiteiden kohteena ja potilaana aktiivisen toimijan sijaan. Luulisi, että synnytystoimintaan kohdistuvat leikkaukset, joiden esimerkiksi Kätilöliitto on pelännyt johtavan lisääntyviin synnytysten käynnistyksiin ja jopa ajastuksiin (jotka tuottavat rajuja synnytyksiä ja uusia interventioita), tuottaisivat jotain reaktioita feministisissä ja naisjärjestöissä. Mutta ei.
Myöskään feministinen teoria, ainakaan se butlerilainen sukupuolen performatiivisuutta korostava suuntaus, joka oli kuuminta hottia opiskeluaikanani, ei tarjoa yhtään mitään liittyen synnyttämiseen tai raskauteen. Nykyisin puhutaan kai enemmän ruumiillisuudesta, en tiedä mitä se tarkoittaa ja tarjoaako parempia välineitä.
Ennen kaikkea synnyttäminen on suomalaisille feministeille vaikea aihe, koska kyse on eroista. Tasa-arvohan on sitä, että kaikki voivat olla ja tehdä mitä haluavat, että sukupuoli ei määritä, etenkään se mikä on jalkojen välissä. Mutta sitten on ne muutamat jutut, joissa fysiologiset erot juurikin määrittävät. Synnyttäminen on biologisessa mielessä naisspesifi aihe eikä tasa-arvo vaatimukseksi riitä samanlaisuus. Mikä on tasa-arvoinen synnytys? Mitä on tasa-arvo raskauden ja imetyksen suhteen? Syrjimättömyys on itsestään selvä lähtökohta, mutta se ei riitä. Synnytys vie syvälle feministiseen keskusteluun asiantuntijuudesta, kokemuksesta, lääketieteen ja (nais)potilaan suhteesta sekä ennen kaikkea itsemääräämisoikeudesta. Feministeillä ja synnyttäjillä on sata mielipidettä siitä, mikä on hyvä synnytys. Yhteinen lähtökohta voisi löytyä itsemääräämisoikeudesta. Periaatteen tasolla synnyttäjän itsemääräämisoikeus on vahva. Käytännön tasolla tiedon puute, sairaalarutiinit ja asiantuntijavalta sekä lisääntyvässä määrin resurssien puute estävät sen toteutumisen.
Kuten kätilö Eliisa Karttunen on sanonut, ”Synnytys on hetki, jolloin nainen voidaan murskata pieniksi palasiksi tai rikkinäinen ihminen voidaan tehdä eheämmäksi”. Synnytyksen tulisi olla feminismin ydinkysymyksiä ja suomalaisen naisliikkeen tulisi nousta barrikadeille synnytyksiin kohdistuvien leikkausten vuoksi. Hiljaista on. Älkää siis ihmetelkö, jos en aina jaksa olla niin innoissani palkkatasa-arvosta. Onhan se kiva tulla toimeen, mutta se ei riitä, ellen voi luottaa, että jokaista siskoani kohdellaan kunnioittaen yhdellä elämän tärkeimmistä hetkistä: synnyttäessä.
Hyvää kunnioita -synnytystä viikkoa! Työtä on vielä edessä.
If I can't dance 
Tosi kiinnostava juttu. Näitä kysymyksiä minäkin olen miettinyt. Kirjoitin kirjan ”Vauvan kanssa vanhemmiksi” (2015) jossa yritin pohtia näitä kysymyksiä. Tosi vähän juuri tästä asiasta olen saanut palautetta, keskustelu siis jatkukoon! t. Hannele Törrönen