Leikkauspolitiikka on vähemmistökielteistä politiikkaa

Tällä viikolla juhlitaan Helsingissä Pridea. Kuin viikon kunniaksi Yhdysvalloissa korkein oikeus linjasi, että tasa-arvoinen mahdollisuus avioliittoon kuuluu kaikille kaikissa maan osavaltioissa. Huomenna Helsinki Pride huipentuu yhdenvertaisuutta ja moninaisuutta juhlivaan kulkueeseen. Minulta kysyttiin Askissä, mitkä ovat tärkeimmät poliittiset viestit, joita kulkueessa tulisi viestittää. Vastasin, että translain uudistus ja leikkauspolitiikan vastustaminen. Translaista ja sen merkityksestä on kirjoitettu ansiokkaasti muualla. Tässä haluan avata ajatusta leikkauspolitiikasta vähemmistöjen kannalta kielteisenä politiikkana. Ensinnäkin leikkauspolitiikka koskee kaikkia. Nyt suunnitellut leikkaukset ovat niin mittavia, että niiden voi hyvällä syyllä sanoa hyödyttävän vain rikkaimpia. Myös tavallinen keskiluokka on kärsijänä yhteisten palveluiden, päiväkotien ja koulujen joutuessa leikkauslistalle ja työajan pidennyksen uhatessa alentaa palkkoja. Erityisen kipeästi leikkaukset kohdistuvat eläkeläisiin, lapsiperheisiin, työttömiin ja opiskelijoihin. Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä on kaikissa näissä ryhmissä. Leikkauksilla on kuitenkin myös spesifimpi vähemmistöjen kannalta kielteinen vaikutus.

Tuoreen suomalaisen tutkimuksen mukaan sateenkaarinuoret voivat huonommin kuin nuoret keskimäärin. Syrjintä ja marginaalinen asema asettavat vähemmistöt koko väestöä haavoittuvampaan asemaan. Siksi sateenkaarinuorten kannalta toimivat koulupsykologipalvelut ja mielenterveyspalvelut ovat elimellisen tärkeitä. Kouluihin ja kuntiin suunnatut leikkaukset uhkaavat näitä palveluita. Monipuoliset harrastusmahdollisuudet, turvalliseksi koetut tilat tai edes se yksi aikuiskontakti, joka hyväksyy, rohkaisee ja jaksaa uskoa nuoreen ovat monella nuorella se henkireikä, jonka turvin jaksaa murrosiän yli. Erityisesti näin on nuorten kohdalla, joita syrjitään ja jotka joutuvat taistelemaan olemassaolonsa oikeutuksesta mahdollisesti sekä kotona, koulussa että ikätoveriensa keskuudessa. Näitä mahdollisuuksia ja tiloja ollaan hallituksen toimesta ajamassa alas väljentämällä kuntien velvoitteita esimerkiksi kirjastojen ja nuorisotyön suhteen. Opintotuen ja muiden sosiaalietuuksien leikkaukset lisäävät nuorten riippuvuutta vanhemmistaan ja asettavat nuoria eriarvoiseen asemaan sen mukaan, kuinka kyvykkäitä tai halukkaita heidän vanhempansa ovat lastensa taloudelliseen tukemiseen. Perheissä, jossa vanhemmat eivät hyväksy lapsen seksuaalisuutta tai sukupuolen kokemusta, jo aikuisten lasten riippuvuuden lisääminen vanhemmista, vaikeuttaa näiden nuorten tilannetta entisestään. Leikkaukset päiväkodeista ja kouluista sekä niistä seuraava ryhmäkokojen suureneminen tarkoittaa, että kasvattajilla on yhä vähemmän mahdollisuuksia kohdata lapset yksilöllisesti, tukea ja tunnistaa ongelmia. Se tarkoittaa huonompia mahdollisuuksia puuttua kiusaamiseen ja syrjintään. Sateenkaarinuorten korkeampia päihteiden ongelmakäytön riski tarkoittaa, että myös ennaltaehkäisevien päihdepalveluiden toimivuus on vähemmistökysymys. Näitäkin palveluita leikkaukset uhkaavat. Lisäksi on vaikea kuvitella, että ylitäysissä päiväkodeissa, kouluissa, nuorisotaloissa tai aliresurssoidussa terveydenhuollossa riittää jaksamista työhön, jota olisi tehtävä, jotta sateenkaarinuorten tarpeet tunnistettaisiin ja huomioitaisiin nykyistä paremmin.

Nuorten kohdalla on helppo sanoa, että leikkauspolitiikka uhkaa erityisesti seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien nuorten hyvinvointia. Aikuistenkin kohdalla esimerkiksi mielenterveyspalveluiden saatavuus ja laatu ovat merkittäviä kysymyksiä vähemmistönäkökulmasta. Kaiken kaikkiaan syrjitty ja marginalisoitu yhteiskunnallinen asema on omiaan altistamaan myös muunlaiselle sivuun joutumiselle, kuten työttömyydelle, pienituloisuudelle ja mielenterveysongelmille. Yhdysvaltalaisen tutkimuksen mukaan transsukupuoliset työntekijät ovat työttöminä kaksi kertaa useammin ja pienituloisia neljä kertaa useammin kuin koko väestö. Vaikka luvuista ei voi suoraan johtaakaan päätelmiä Suomeen, se viittaa siihen, että transsukupuolisten työmarkkina-asema on koko väestöä marginaalisempi. Leikkauksien työttömyysturvaan tai muunlaiset työntekijän aseman huononnukset ovat näin ollen vähemmistökysymyksiä. Olen viitannut tässä lähinnä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin, mutta moni edellä lueteltu pätee myös muihin vähemmistöihin.

Leikkauspolitiikka on vähemmistökielteistä politiikkaa ja siksi toivon, että leikkausten vastustaminen nousee esille Pride-kulkueessa ja sellaisten yhdistysten kuin Seta ja Trasek toiminnassa. Tasa-arvoinen avioliittolaki ajettiin läpi ihmisoikeuskysymyksenä. Myös riittävä toimeentulo ja terveys ovat ihmisoikeuksia. Ihmisoikeuksia, jotka koskettavat erityisellä tavalla vähemmistöjä.

Advertisement