Tänään kello 13.30 Helsingin yliopiston päärakennuksen aulassa kolmatta kymmentä opiskelijaa kaivaa peitot, makuupussit ja unilelut laukuistaan ja käy makaamaan porraskäytäville. Mankasta alkaa soida rauhallinen musiikki ja moniääninen puhe. Tieteenpäivillä vierailevat ihmiset jäävät hämmästelemään, televisiokamerat kuvaavat, me nukumme.
Opiskelijalla ei ole aikaa uneen. Opiskelijatoiminnan unimanifestin sanoin:
Opiskelijan perusmielentila on jatkuva ylivirittynyt valmiustila, jossa stressi ja ahdistus vievät nekin vähät yöunet, joihin olisi aikaa. Ja ainoa, mitä yliopisto tarjoaa, ovat YTHS:n uni- ja masennuslääkkeet! Aivot ja ruumis tarvitsevat oikeaa lepoa ja joutilaisuutta tyrmäystippojen sijaan!
Tämä ei koske vain opiskelijoita. Kyse ei ole väliaikaisesta elämänvaiheesta. Myös työssäkäyvän arki on raskasta. Vaikka palkka riittäisikin elämiseen, ylityöt ja työelämän tuleminen osaksi vapaa aikaa vievät voimat. Samalla pitäisi huolehtia, kodista, lapsista, omista ystävyyssuhteistaan. Univelkaa otetaan ja aito lepo ja joutilaisuus alkavat olla ylellisyyttä.
Tänään otimme aikaa unelle. Vaadimme, aikaa ja unta. Riittävää toimeentulo, joka vapauttaisi meidät jatkuvasta tasapainoilusta työn ja opiskelun välillä. Vapautta luoda opiskelun merkitykset itse, tutkia ja oivaltaa, ilman jatkuvasti kiristyvää kontrollia. Uneksia omat unemme. Tilaa unelle myös yliopistolla.
Makaaminen yliopiston aulassa tuntui aluksi oudolta, mutta kuitenkin turvalliselta. Silmät kiinni on suojassa ja myös ympärillä liikkuvat ihmiset kohtelivat meitä varoen. Peiton alla on turvassa, sen tietää lapsikin. Myös yliopiston vahtimestari, joiden taholta olen joskus saanut kokea melko töykeää käytöstä, olivat nyt varsin rauhallisia. Yksi tuli ravistelemaan, mutta kun en reagoinut lähti pois. Nukkuvaa ihmistä ei saa häiritä eikä nukkava ole uhka. On myös vaikea tietää kuinka suhtautua julkisella paikalla nukkuvaan. Poliisikaan ei ottanut oikein todesta, kun vahtimestarien puhetta ”opiskelijamielenosoituksesta”, kun vahtimestari kertoi puhelimessa, että nukumme. Poliisi ei tainnut priorisoida tätä mielenosoitusta eikä ilmaantunut paikalle tempauksen aikana.
Kaikki reaktiot eivät olleet vain positiivisia. Joku päivitteli sitä kuinka ”ei vain hänen nuoruudessaan” ja eräs ohikulkija kysyi olemmeko jotain narkkareita. Makasin sellaisessa kohdassa, että ihmiset harppoivat jatkuvasti ylitseni. Erään rouvan turkki, joka osui naamalleni säikäytti aika pahasti.
Kello 14.30 herätyskellot alkoivat soida. Venyttelimme, nousimme, pakkasimme peittomme ja suuntasimme Unicafeen lounaalle. Ruokaa ja unta, niillä pääsee jo pitkälle.