Unta ja ruokaa

Tänään kello 13.30 Helsingin yliopiston päärakennuksen aulassa kolmatta kymmentä opiskelijaa kaivaa peitot, makuupussit ja unilelut laukuistaan ja käy makaamaan porraskäytäville. Mankasta alkaa soida rauhallinen musiikki ja moniääninen puhe. Tieteenpäivillä vierailevat ihmiset jäävät hämmästelemään, televisiokamerat kuvaavat, me nukumme.

Opiskelijalla ei ole aikaa uneen. Opiskelijatoiminnan unimanifestin sanoin:

Opiskelijan perusmielentila on jatkuva ylivirittynyt valmiustila, jossa stressi ja ahdistus vievät nekin vähät yöunet, joihin olisi aikaa. Ja ainoa, mitä yliopisto tarjoaa, ovat YTHS:n uni- ja masennuslääkkeet! Aivot ja ruumis tarvitsevat oikeaa lepoa ja joutilaisuutta tyrmäystippojen sijaan!

Tämä ei koske vain opiskelijoita. Kyse ei ole väliaikaisesta elämänvaiheesta. Myös työssäkäyvän arki on raskasta. Vaikka palkka riittäisikin elämiseen, ylityöt ja työelämän tuleminen osaksi vapaa aikaa vievät voimat. Samalla pitäisi huolehtia, kodista, lapsista, omista ystävyyssuhteistaan. Univelkaa otetaan ja aito lepo ja joutilaisuus alkavat olla ylellisyyttä.

Tänään otimme aikaa unelle. Vaadimme, aikaa ja unta. Riittävää toimeentulo, joka vapauttaisi meidät jatkuvasta tasapainoilusta työn ja opiskelun välillä. Vapautta luoda opiskelun merkitykset itse, tutkia ja oivaltaa, ilman jatkuvasti kiristyvää kontrollia. Uneksia omat unemme. Tilaa unelle myös yliopistolla.

Makaaminen yliopiston aulassa tuntui aluksi oudolta, mutta kuitenkin turvalliselta. Silmät kiinni on suojassa ja myös ympärillä liikkuvat ihmiset kohtelivat meitä varoen. Peiton alla on turvassa, sen tietää lapsikin. Myös yliopiston vahtimestari, joiden taholta olen joskus saanut kokea melko töykeää käytöstä, olivat nyt varsin rauhallisia. Yksi tuli ravistelemaan, mutta kun en reagoinut lähti pois. Nukkuvaa ihmistä ei saa häiritä eikä nukkava ole uhka. On myös vaikea tietää kuinka suhtautua julkisella paikalla nukkuvaan. Poliisikaan ei ottanut oikein todesta, kun vahtimestarien puhetta ”opiskelijamielenosoituksesta”, kun vahtimestari kertoi puhelimessa, että nukumme. Poliisi ei tainnut priorisoida tätä mielenosoitusta eikä ilmaantunut paikalle tempauksen aikana.

Kaikki reaktiot eivät olleet vain positiivisia. Joku päivitteli sitä kuinka ”ei vain hänen nuoruudessaan” ja eräs ohikulkija kysyi olemmeko jotain narkkareita. Makasin sellaisessa kohdassa, että ihmiset harppoivat jatkuvasti ylitseni. Erään rouvan turkki, joka osui naamalleni säikäytti aika pahasti.

Kello 14.30 herätyskellot alkoivat soida. Venyttelimme, nousimme, pakkasimme peittomme ja suuntasimme Unicafeen lounaalle. Ruokaa ja unta, niillä pääsee jo pitkälle.

Opiskelija, tunne oikeutesi!

 

HUOMIO! Opintotukisäädökset ovat muuttuneet tämän julkaisemisen jälkeen enkä ole uusista itse täysin perillä. Tarkista oikeat tiedot esim. Kelasta!


Käsittelimme eilen Helsingin yliopiston opintotukilautakunnan kokouksessa edistymisen seurannan tapauksia. Jos opiskelijan opinnot eivät etene vaadittavaa tahtia (4,8op/kk, ensi syksystä 5op/kk), joutuu opiskelija lukuvuotta seuraavana syksynä edistymisen seurantaan. Seurannasta selviää joko suorittamalla 18op syksyn aikana tai selittämällä hyväksyttävällä syyllä opintojen hidasta etenemistä. Syyksi kelpaa oma tai läheisen vakava sairaus tai kuolema tai muu vaikea elämäntilanne. Lisäksi syyn on oltava tilapäinen. Työnteko tai esimerkiksi lapsen saaminen eivät ole hyväksyttäviä syitä.

Eilisessä kokouksessa käsittelimme erilaisiin syihin vedonneiden opiskelijoiden tapauksia ja meillä oli kolme ratkaisuvaihtoehtoa: jatkaa tuen maksemista normaalisti, myöntää tuki määräaikaisena tai lakkauttaa tuki. Ratkaisujen tekeminen ei ole näissä tapauksissa helppoa, koska kokonaistukiaika on rajattu pääsääntöisesti 55 tukikuukauteen. Onko opiskelijan kannalta parempi jatkaa tuen maksua, jos hidas eteneminen on ollut ongelma jo useampana vuotena? Jos tahti ei nopeudu, tukikuukaudet menevät “hukkaan” ja opinnot täytyy saattaa loppuun kokonaan ilman tukea. Toisaalta, mitä opiskelijalle seuraa tuen katkaisemisesta? Tajuaako hän hakeutua tarkoituksemmukaisemman tuen piiriin tai onko edes oikeutettu siihen? Tukiviidakon ongelmat konkretisoituvat: ihmiset eivät osaa hakea tukia, joihin ovat oikeutettuja eikä oikeaa tukimuotoa välttämättä löydy, jos et asetu tarpeeksi selvästi mihinkään kategoriaan. Toinen ongelma, jonka opintotukilautakunnassa kohtaa, on kapea ja lokeroitunut käsitys ihmisen terveydestä. Opintojen on edettävä vaadittua tahtia vain tilapäinen hidastuminen annetaan anteeksi. Pitkäaikainen masennus, joka vaikuttaa opintojen etenemiseen koko opiskelun ajan ei ole selitys tai oppimisvaikeus, jonka vuoksi ei pysty vaadittuun tahtiin. Tällaisissa tapauksissa tukijärjestelmän logiikan mukaan opiskelijan kuuluisi hakautua toisen tukimuodon piiriin tai lopettaa opintonsa. Esimerkiksi masentuneelle opintojen eteenpäin saattaminen voi kuitenkin olla huomattavasti mielekkäämpää kuin viruminen sairaspäivärahalla, jolloin opintoja ei periaatteessa saa suorittaa. Kukaan ei tosin valvo tätä, joten käytännössä sairauspäivärahalla opiskelu on mahdollista. Voi myös olla, ettei elämäntilanne oikeuta muihin tukimuotoihin, mutta hidastaa opintoja pitkäaikaisesti.

Opintotukilautakunnan mahdollisuudet neuvoa opiskelijoita muista tukimuodoista ovat rajalliset, koska ne eivät kuulu lautakunnan toimivaltaan. Tässä lyhyesti tietoa muista tukimuodoista, jos lakkautuspäätös uhkaa:

1) Sairauspäiväraha
Jos sairastut ja sairaus kestää yli 15 päivää, voit hakea sairauspäivärahaa. Jos opintosi eivät sairauden takia etene, kannattaa sairauspäivärahaa hakea. Muista hakea myös asumistukea.
Kelan opas sairastavalle opiskelijalle

2) Toimeentulotuki
Toimeentulotuki on viimesijainen tukimuoto ja olet oikeutettu siihen, jos et ole oikeutettu mihinkään muuhun tukeen. Opiskelijoiden kohdalla toimeentulotuen myöntämisen kriteerit vaihtelevat. Opintotuen keskeydyttyä tai loputtua toimeentulotukea kannattaa hakea ja sitä täytyy myöntää, mikäli et voi hankkia toimeentuloasi mistään muualta. Toimeentulotukea haetaan omalta sosiaaliasemalta.
Helsingin sosiaaliasemat
HYYn toimeentulotuki-info

3) Yleinen asumistuki
Jos et ole oikeutettu opintotukeen (se on katkaistu tai loppu), voit hakea yleistä asumistukea.
Kelan asumistukisivut ja -laskuri

Yksi konkreettinen parannus olisi mahdollistaa osa-aikaineen opiskelu sairauspäivärahalla. Opiskelulla voi olla etenkin mielenterveyden sairauksien kohdalla kuntouttava vaikutus ja lisäksi tämä helpottaisi siirtymää takaisin täysipäiväiseen opiskeluun. Tämäkään muutos ei ratkaise kaikkia ongelmia. Tässäkin tapauksessa vastikkeeton perustulo olisi hämmästyttävän hyvä ratkaisu. Perustulon kautta omatahtinen opiskelu olisi mahdollista. Perustulo myös ylittää kokonaan kontrolliin ja väärinkäyttöön liittyvän problematiikan. Kun tuki on automaattinen, sen käyttöä ei tarvitse valvoa eikä sitä voi käyttää väärin.

Vallankumouksellinen koulu

Olin reilu vuosi sitten lyhyen aikaa koulunkäyntiavustajan sijaisena erityisluokalla eräässä espoolaisessa koulussa. Luokka oli poikavaltainen, kuten erityisluokat usein ovat. Liikuntatunnilla pelattiin fudista. Toinen luokan kahdesta tytöstä, olkoon vaikka Ella, ei hallunnut pelata, joten me lähdimme kävelylle. Metsäretkellä viidesluokkalainen Ella kertoi aika avoimesti elämästään. Koirista, siskoista, äidistä, kavereistä ja sossun maksamista ratsastustunneista. Yksi aihe nousi yli muiden; Ella oli kohdannut (harvinaisen?) paljon seksuaalista häirintää. Huutelua kadulla, epämiellyttäviä ehdotuksia selvästi vanhempien miesten taholta, joskus häirintä oli ollut fyysistäkin. Tummaa meikkiä ja gootahtavia vaatteita käyttävä Ella saattoi ulkonäöllään houkutella häiritsijöitä tavallista enemmän. Se ei kuitenkaan ole oleellista. Eikä tässä yhteydessä sekään, kuinka järkyttävää on, että alle teini-ikäinen joutuu kohtaamaan tällaista. Oleellista on, että häirintä oli asia, joka kosketti, häiritsi ja pelottikin Ellaa hyvin paljon. Ja Ellalla oli selvästi tarve keskustella asiasta aikuisen ihmisen kanssa. Eikä kyse ollut vain traumaattisten kokemusten purkamisesta vaan tyttö halusi myös ymmärtää, miksi hän kohtaa tällaista, miksi tällaista tapahtuu. Ellan kohdalla häirintä-kokemukset olivat tuottaneet jonkinlaisen feministisen heräämisen ja hän julisti kovaan ääneen, että kaikki miehet ovat sikoja.

Koulutunneilla Ella ei useinkaan jaksanut keskittyä. Luonnontieto tai englannin kielioppi lähinnä turhauttivat. Mietin kovasti, kuten usein aikaisemminkin koulussa, mikä kaiken tiedon pänttäämisen järki on? Ketä varten asioita opetellaan, mitä ylipäätään muistetaan enää vuoden tai kymmenen kuluttua? Voidaanko edes määritellä niitä asioita, jotka jokaisen on osattava? Freiren kriittisen pedagogiikan innoittamana aloin vakavissani miettimään, miten Ella suhtautuisi oppimiseen ja kouluun, mitä oppisia ja hyötyisi, jos ennalta opittavaksi määriteltyjen asioiden sijaan, opetus lähtisi siitä, mikä hänen elämässään on keskeistä? Mitä jos ongelmakysymykseksi nostettaisiin seksuaalinen häirintä? Tämä kysymys kiinnosti ja häiritsi Ellaa. Alkuun pohidttaisiin konkreettisia tilanteita, sitten lähdettäisiin erilaisten tekstien ja materiaalien kautta selvittämään, mistä ilmiössä on kyse. Käytäisiin läpi feminististä teoriaa, psykologiaa, sosiologiaa, tietenkin lapselle ymmärrettävässä muodossa. Samaan aikaan, kun alkaisi hahmottua, minkälaiset valtasuhteet ja rakenteet tuottavat häirintää, oppilas olisi oppinut valtavasti yleensä ottaen yhteiskunnallisista rakenteista ja vallasta.

Freiren pedagogiikka lähtee liikkeelle ongelmasta ja pyrkii asettamaan sen yhteiskunnalliseen kontekstiin. Oppiminen tapahtuu tätä kautta ja palvelee ennen kaikkea oppijaa. Ongelma tai lähtökysymys haetaan oppijan omasta elämästä. Freiren pedagogiikka ja kriittinen pedagogiikka ylipäätään korostaa tiedon ja koulun poliittisuutta. Pyrkiessään neutraaliin tietooa koulu tulee uusintaneeksi yhteiskunnallisia valtasuhteita. Kriittinen pedagogiikka taas pyrkii tekemään valtasuhteet näkyviksi ja kyseenalaistamaan ne. Ja lopulta kumoamaan. Freiren ajatus on, että opiskelun kautta oppija voi oivaltaa sorretun asemansa ja sortoa tuottavat rakenteet. Freiren ajattelussa ymmärrystä seuraa toiminta tilanteen muuttamiseksi.

Kriittisen pedagogiikan ja Freiren hengen soisi vaikuttavan koulua koskevissa uudistuksissa. Tältä alueelta myös varmasti löytyisivät keinot nuorten poliittisten tietojen, taitojen ja kiinnostuksen kasvattamiseen. Tähän suuntaan laajalti kritisoitu peruskoulun tuntijakouudistus ei vie.

Köyhällä ei ole varaa yksityisyyteen

1900-luvun alussa köyhien auttaminen oli kunnan köyhäinavun ja erilaisten rouvasväen hyväntekeväisyysyhdistysten varassa. Apuun liittyi vahva kontrolli: autettavien koteja tarkastettiin ja siveellisyyttä valvottiin ja samalla pyrittiin kasvattamaan työläisiä keskiluokkaisiin arvoihin ja elämäntapaan hygieniakäsityksineen ja juomatapoineen. Järjestelmään liittynyt kontrolli, nöyryytys ja kyttääminen tuntuvat järkyttäviltä. Saadakseen apua oli alistuttava eikä poikkipuolista sanaa kannattanut lausua.

Tänään oli opintotukilautakunnan kokous, jossa käsittelimme monta tukiajan pidentämistä käsitellyttä hakemusta. Hakemuksissa opiskelijat selittivät seikkaperäisesti avioeronsa, sairautensa ja perhesuhteensa. Hakemusten lukeminen tuntui välillä pahalta. Mikä oikeus minulla on tietää ihmisen mielenterveyden tilasta tai väkivaltaisesta puolisosta? Tiedothan ovat luottamuksellisia, mutta saadakseen opintukea, oma elämä on avattava vieraiden ihmisten nähtäville. Mitä seikkaperäisemmin kerrot, sitä paremmat mahdollisuudet hakemuksella on tulla hyväksytyksi. Saman tilanteen kohtaa toimeentulotuen hakija. Hänen on selitettävä tulonsa ja perhesuhteensa yksityiskohtaisesti. Erityisesti, jos kyseessä on opiskelija. Opintuki on opiskelijan ensisijainen toimeentulon muoto ja sossu myöntää rahaa kitsaasti. Paras siis kirjoitta hakemukseen äidin kuolema ja kolmen vuoden takainen burn out.

Kuinka paljon nykyjärjestelmä lopulta poikkeaa sadan vuoden takaisesta köyhäinavusta? Nyt sosiaalityöntekijä ei tule tarkastamaan kotia, mutta yhtään enempää yksityisyyttä tuen hakijalle ei suoda. Samalla tavoin viranomaiset punnitsevat, onko hakijan rahantarve oikeutettu ja vain tietyt syyt kelpaavat. Köyhäinapu voitiin evätä juomisen tai kodin epäsiisteyden perusteella, opiskelijalta voidaan evätä tukiajan pidennys, koska hänen opintonsa ovat viivästyneet väärästä syystä, esimerkiksi työnteon takia. Meidän yhteiskunnassa yksityisyys on etuoikeus, johon köyhällä ei ole varaa.

Viimeisen parinkymmenen vuoden aikana sosiaalituet ja pienimmät palkat ovat jääneet jälkeen yleisestä ansiokehityksestä. Toimeentulotuen saajien määrä on kasvanut ja yhä suurempi osa sen saajista on työssäkäyviä. Köyhäinavun kontrolli ulottuu näin yhä suurempaan joukkoon ihmisiä.

Oikeistohallitukselta keppiä opiskelijoille

Hallitus on päättänyt budjettiriihessään tarjota opiskelijoille pelkkää keppiä. Opintotuesta tehdään kaksiportainen, pisterajoja tiukennetaan ja asumilisän nostaminen ryhtyy kuluttamaan tukikuukausia. Parannukset, indeksiin sitominen ja huoltajakorotus, jäävät toteuttamatta. Ilmeisesti opiskelijoiden onnistui saada liian hyviä tuloksia ulos opintotuen rakenteellisen uudistamisen työryhmästä. Erityisesti Kokoomusta harmitti, ettei työryhmä päätynyt esittämään Kokoomuksen ns. etupainotteista mallia, jossa opintojen alussa tuki olisi opintorahapainotteinen ja lopussa suurempi osa olisi lainaa. Jos Kokoomuksen malli ei kelpaa, päätti Katainen, ettei anneta opiskelijoille mitään muutakaan – paitsi keppiä. Ehkä tämän jälkeen kaikille alkaa olla selvää, ettei Kokoomus halua mitään hyvää opiskelijoille. Ai niin, löytyyhän budjetista kymmenen sentin korotus opiskelijoiden ateriatukeen. Kyllä meistä välitetään!

Tällaista vedätystä ei tarvitse sietää! Sanotaan se huomenna ääneen klo 13 Senaatintorilla.

Budjettiesitys unohtaa opiskelijat

Alla HYYn hallituksen blogissa alunperin julkaistu teksti.

Valtiovarainministeriö julkaisi viime viikolla esityksensä valtion talousarvioksi 2011. Kuten SYL ja SAMOK kannanotossaan toteavat, opiskelijat on unohdettu budjetissa täysin. Samaan aikaan kun sellaiset vähimmäisetuudet, kuten lapsilisät, kotihoidontuki, yksityisen hoidontuki ja pienimmät kuntoutus- ja päivärahat ollaan SATA-komitean esityksen mukaisesti sitomassa elinkustannusindeksiin, jätetään opintotuki indeksin ulkopuolelle. Tämä siitäkin huolimatta, että opetus- ja kulttuuriministeriö ja sen alainen opintotuen rakenteellisen uudistamisen johtoryhmä ovat esittäneet opintotuen sitomista indeksiin sekä ateriatuen korottamista. Myöskään heikossa taloudellisessa asemassa olevien lapsiperheellisten opiskelijoiden asemaa parantavaa huoltajakorotusta talousarviosta ei löydy.

Lisäksi viimeaikojen linjaukset verotuksesta näyttävät opiskelijoiden ja muiden pienituloisten näkökulmasta huonoilta. Työnantajien Kela-maksun poiston synnyttämän kuopan täyttämiseksi budjetti esittää energiaverojen kiristämistä. Tätä uudistusta Jyrki Katainen on nimittänyt vihreäksi verouudistukseksi. Kaukolämmitteisessä kerrostalossa lämmityskustannukset nousevat keskimäärin kuusi euroa kuukaudessa. Tämä ei ehkä tunnu paljolta, mutta kun samaan aikaan vuokrat jatkavat nousuaan, alkaa asuminen etenkin pääkaupunkiseudulla olla aivan liian kallista opiskelijalle. Energiaverojen kiristäminen on välttämätöntä ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi, koska suurimman energian käyttäjän, teollisuuden energiankulutusta ei muuten saada laskuun. Onko kaukolämpöön kohdistuva vero kuitenkaan paras ratkaisu?

Kuten talousarvioesityksessä todetaan, ilmastonmuutoksen torjuminen maksaa. Siinä, kenelle lasku kohdennetaan, on kuitenkin kyse poliittisesta valinnasta. On tärkeää huomata, että yhdessä arvonlisäveron kiristyksen kanssa valtion budjetti vie Suomea kohti tasaveroa, sillä arvonlisäveroa maksavat kaikki saman verran riippumatta tuloista. Jos ja kun verotusta on kiristettävä, se olisi reiluinta tehdä progressiivisesti, ja energiaverojen kiristämisen yhdessä olisi huomioitava vaikutukset pienituloisiin. Huomionarvoinen on myös se seikka, että budjettiesityksen verojen kiristyksillä kompensoidaan työnantajien Kela-maksun poistoa. Kyseessä on siis myös tulonsiirto työntekijöiltä pääomanomistajille.

Opiskelijat pois työmarkkinoilta

Pari ajatusta sosiaalifoorumin opiskelua ja työntekoa käsitelleen keskustelun pohjalta:

Opiskelijat ovat työmarkkinoilla heikoilla. Opiskelijoiden toimeentulonturva on niin huono, ettei heillä ole juuri varaa valita, mitä työtä, millä hinnalla ja ehdoin he tekevät. Opiskelijat muodostavat joustavan työvoimareservin, jonka neuvotteluasemat ovat hyvin huonot. On aivan eri asia mennä lakkoon liittoon kuuluvana vakityöläisenä kuin kausiapulaisena, jonka kesätyönsaanti on kiinni siitä kuinka hyvin onnistuu työnantajaa miellyttämään. Työvoiman ”heikkona lenkkinä” opiskelijat polkevat kaikkien muidenkin työehtoja, sillä miksi palkata kallista ja vaateliasta työvoimaa, kun opiskelija tekee sen halvemmalla. Siispä opiskelijat on saatava pois työmarkkinoilta. Tämä taas tapahtuu nostamalla opintoraha sellaiselle tasolle, ettei työnteko ole välttämätöntä. Ay-liike vaatimaan opintorahan korotusta!

Toinen työehtoja polkeva tekijä on työn muotojen moninaistuminen ja ay-liikkeen kyvyttömyys vastata kehitykseen. Työnantaja teettää työn niin, että se tulee mahdollisimman halvaksi. Jos vuokratyövoiman käytöllä on mahdollista säästää, käytetään vuokratyövoimaa; jos työnantajamaksut voidaan ulkoistaa freelancerina toimivan työntekijän maksettavaksi, niin tapahtuu. Vuokratyön moralisoinnin ja pitkien vakisuhteiden kaipailun sijaan ay-liikkeen pitäisi pyrkiä siihen, että työ maksaa saman verran riippumatta siitä, missä muodossa työnantaja sen ostaa.

Ehkäpä myös opiskelijaliikkeen ja erityisesti ylioppilaskuntien olisi syytä havahtua työelämäkysymyksiin uudella tavalla. Ylioppilaskuntien suhde opiskeluaikaiseen työntekoon on samankaltainen kuin ay-liikkeen suhde vuokratyöhön: opintotuen pitäisi mahdollistaa opiskelu ilman työntekoa, joten opiskeluaikaisesta työnteosta ei puhuta. Ehkä ajatellaan myös, että nämä asiat kuuluvat liitoille. Liittoja taas kiinnostavat lähinnä jäsenmaksua maksavat vakituista työtä tekevät jäsenet.

Ylioppilaskuntien kannattaisi yrittää yhteistyötä liittojen kanssa, koska selvästi yhteisiä intressejä on olemassa. Ennen kaikkea niiden alojen liittojen, joilla opiskelijat ovat töissä. Akavaa eivät perinteisesti opiskeluaikaiset paskaduunit ole juuri kiinnostaneet. Eihän opiskelijoiden aiheuttama työehtojen polkeminen myöskään niin suuressa määrin koske akavalaisia liittoja.

Yliopisto ja vapaus

Työurien pidentämiskeskustelu turhauttaa ja vihastuttaa. Opiskelijoista halutaan taas lisää irti, vaikka jo nyt joudumme tasapainoilemaan työn ja opintojen välillä, tulemaan toimeen elämiseen riittämättömällä opintorahalla ja maksamaan yksityisten markkinoiden tolkuttomia vuokria. Opiskelijoiden mielenterveysongelmat lisääntyvät, eivät vähiten epävarman elämän ja toimeentulon vuoksi. Uudet tiukennukset opintotukeen tai maksujen asettaminen koulutukselle johtavat kohtuuttomiin tilanteisiin ja epätasa-arvoistavat yhteiskuntaamme.

Kuitenkaan tämä ei ole taistelu, jota käydään heikoimmassa asemassa olevien opiskelijoiden puolesta. Ensinnäkin uupumuksen ja niukkuuden tunteet ovat tuttuja meille kaikille, vaikka emme kaikki olisikaan niiden takia YTHS:n jonoon joutuneet. Lisäksi kyse on muustakin kuin kohtuuttomuudesta. Nimittäin vapaudesta.

Kaikesta niukkuudesta huolimatta yliopisto-opiskelu on ainutlaatuista vapautensa takia. Yliopistossa opetetaan kymmeniä aineita ja satoja kiinnostavia kursseja. Ne ovat kaikki saatavillamme. Ylioppilaskunnan piirissä on satoja järjestö ja tuhansia kiinnostavia tyyppejä, niihinkin meillä on pääsy. Yliopistossa voi mennä kesken päivän kaljalle tai lähteä Berliiniin hetken mielijohteesta tai viettää päivän valokuvaten kaupunkia, vaikka oikeasti pitäisi istua luennolla. Ja Alinassa on bileet joka ilta.

Kaikki tästä toiminnasta ja mahdollisuuksien kirjosta ei varmasti ole tuottavaa tai hyödyllistä, enkä halua palauttaa vapauden arvoa hyötyyn. Kuitenkin tämä vapaus opettaa varmasti monella paljon enemmän kuin opintosuunnitelman mukaan etenemällä on mahdollista oppia. Matkailun, hengailun, yhdessä tekemisen, spontaanien keskustelujen ja uusien tuttavuuksien kautta opimme asioita, joiden kautta meistä tulee opettajia, jotka eivät puhua vain kirjoista, lääkäreitä, jotka ymmärtävät monenlaisia ihmisiä ja toimittajia, joilla on uusia ja kiinnostavia ideoita. Kaikki tämä on yhteiskunnallisesti hyödyllistä, jopa tuottavaa. Lisäksi opimme kantamaan vastuuta aikatauluista ja deadlineistä, koska kukaan ei pakota, täytyy pystyä itse.

Meidän pitää puolustaa vapauttamme laajemminkin kuin akateemisen vapauden kapeassa mielessä. Vapautta etsiä ja löytää, pitää hauskaa ja toteuttaa itseään, olla vastuuton ja kantaa vastuuta. Vapaus tekee yliopisto-opiskelijoista etuoikeutettuja huolimatta siihen yhdistetystä niukkuudesta. Millä oikeudella me puolustamme etuoikeutettua asemaamme? Jos meidän vapaudesta luopumisemme lisäisi jonkun toisen vapautta, voisin hyväksyä kirstykset. Yhteiskunnallinen keskustelu ei kuitenkaan juuri nyt tunnu lupaavan kellekään mitään lisää. Opiskelijoiden pitää olla tehokkaampia, työelämän pitää olla tehokkaampaa ja eläkkeikääkin pitää nostaa. En suostu hyväksymään tätä välttämättömyyttä. Meillä on kaikkea, rahaa, tavaroita, tietoa enemmän kuin koskaan ja silti ihmisistä pitää saada yhä enemmän irti. Sen sijaan, että opiskelijat luopuisivat vapaudestaan, meidän pitää vaatia lisää vapautta kaikille. Rahaa siihen on, jos sitä pidetään tärkeänä.

Tuntuu, että olen viime aikoina lopettanut kaikki puheenvuoroni vaatimukseen perustulosta. Niin teen nytkin. Elämiseen riittävä perustulo laajentaisi kaikkien ihmisten vapautta. Se antaisi mahdollisuuden etsiskelyyn, kokeiluun, nautistekeluun ja vapauttaisi palkkatyön välttämättömyydestä. Osa sen mahdollistaman vapauden kautta syntyneistä asioista olisi taloudellisesti tuottavaa, monet yhteiskunnallisesti hyödyllisiä ja sitäkin useammat ihmisten onnellisuutta lisääviä.

Lukukausimaksu on lukukausimaksu

Ensin koulutusvientistrategia raottaa ovea koulutuksen maksullisuudelle, sitten Tanskasen ryhmä ehdottaa toisen tutkinnon maksullisuutta ja kolmanneksi Lehikoisen opintojen nopeuttamisryhmältä (vai mikä sen nimi oli?) vuotaa tieto suorasta tuhannen euron suuruisista lukukausimaksuista. Tiedot saavat ylioppilaskunnat ja opiskelijat liikkeelle, kannanottoja ja facebook-ryhmiä syntyy, suunnitteilla on ainakin kaksi mielenosoitusta. Puolueiden sanoutuminen irti maksuista ei jengiä vakuuta. Ja hyvä niin.

Jos maksuttomuudesta ei keskustella nyt, siitä keskustellaan eduskuntavaalien jälkeen hallitusohjelmaa laadittaessa eikä meillä silloin ole enää mitään kontrollia siihen, mitä tapahtuu.

En usko, että monikaan puolue kannattaa – ainakaan yksimielisesti – suoria lukukausimaksuja suomalaisille opiskelijoille. Pidän erilaisia lukukausimaksujen ”light-versioita” suurempana uhkana. Tällaisia ovat esimerkiksi toisen tutkinnon maksullisuus, maksullisuus tietyn opiskeluajan jälkeen tai opintoseteleihin perustuva malli. Näitäkin suurempi riski on, että EU/ETA-maiden ulkopuolisten opiskelijoiden lukukausimaksut vakinaistetaan.

Kaiken maailman lukukausimaksuja vastaan löytyy paljon hyviä argumentteja. Niitä olemme HYYssäkin kasailleet. En kuitenkaan usko, että tätä tappelua voitetaan lopulta parhailla argumenteille. Se millä tappelu voidaan voittaa on se, että saadaan aikaan tilanne, jossa lukukausimaksu tarkoittaa lukukausimaksua riippumatta siitä, peritäänkö se takautuvasti valmistumisen jälkeen, koskeeko se vain toista tutkinto tai vain ulkomaisia opiskelijoita. Tällaisessa tilanteessa minkäänlaisten maksujen ehdottominen on vaikeaa. Lisäksi maksuttomuuden taakse täytyy saada muutkin kuin opiskelijat, lapsiperheellisistä voisi aloittaa. Kuka lanseeraisi kampanjan ”Onko sinulla varaa maksaa lastesi lukukausimaksut?”.