Sinun ei täydy yhtään mitään

Eräässä työväenlaulussa, jonka nimeä en juuri nyt muista, sanotaan:

Opi perusasiat…
…Opi kaikki aakkoset
Se ei riitä, mutta opi ne
Älä anna sen harmittaa vaan ala jo
Sinun täytyy tietää kaikki
Sinun täytyy astua johtoon

Vasemmistonuorten uusille toimijoille suunnattu kurssi on nimetty biisin sanojen mukaan ”Opi perusasiat” -kurssiksi ja järjestöbyrokratiaan perehdyttävä kurssi ”Sinun täytyy astua johtoon”. Vanu-seurassa baarissa totesin tänään, että kurssien nimet ovat ihan hirveät. Sanoin, että minusta ne ovat taistolaisnostalgiaa, josta en tykkää. Kaikki ovat samaa mieltä siitä, ettei 1970-luvulla vasemmistolla mennyt ihan putkeen ja että osa lauluista neuvostoihailuneen tai väkivaltaisuuteneen on vastenmielisiä ja epäilyttäviä. Lisäksi työväenlaulut ovat imago- ja makukysymys.

Vasta baarista lähdettyäni tajusin kuitenkin henkilökohtaisesti tärkeimmän: laulut (osa niistä) edustavat sellaista ihmis- ja politiikkakuvaa ja vasemmiston perinnettä, johon en halua kuulua. Vaikka kyse ei olisikaan porvarien lahtaamisesta, laulujen vasemmistolainen toimija on aatteen puolesta itsensä uhraava puolueen väsymätön soturi. Sinun täytyy oppia perusasiat ja tiedostaa, ettei se riitä.

”Jos rakastat” -biisi on aina saanut ihoni kananlihalle samasta syystä.

Jos rakastat purjehtimista,
kaukomatkoja, Kanarian saarta,
pois sinä lähdet, ja minä pysyn täällä.
Ja muistelen sinua kaipaamatta,
aamua, jolloin tuuli puhalsi
hiuksissani, ja vei sinun kuvasi.

Jos perusasia biisissä oletettiin omistautumista, Jos rakastat -kertoo, millaisia asioita saat haluta ja rakastaa, että olet kertojan arvoinen ja kunnollinen ihminen. Ei haluaminen ja rakastaminen kuitenkaan ole poliittisesti korrektia tai järkevää. Laulu asettaa ihanteeksi (miehisen) aineellisen yläpuolelle nousevan ja itseään kontrolloivan toimijan.

Eikö vasemmiston pidä puolustaa oikeutta nautintoon ja onneen? Vasemmiston tehtävä ei ole sanoa, mitä ihmiset saavat tai eivät saa haluta. Jos vasemmisto haluaa väittää itseään feministiseksi, sen tulee kyseenalaistaa itsekieltäymyksen ja nautinnon halun (ruumiillisuuden) ulkoistamisen kautta rakentuva miehinen subjekti. Lisäksi vasemmiston on lakattava moralisoimasta ihmisten mieltymyksiä ja rakennettava sellainen visio maailmasta, joka on houkuttelevampi kuin porvarillinen elintason ja kulutuksen kasvun houkutukseen perustuva visio. Ei voi myöskään olla niin, että poliittinen osallistuminen edellyttää valtavaa tietomäärää ja omistautumista. Osallistumisen on oltava mahdollista vaikka ei tietäisi kaikkea eikä haluaisi astua johtoon. Myöskään ei tarvitse osallistua, jos ei tahdo.

Pitkälliseksi venyneen vuodatuksen jälkeen: ennen kaikkea en halua kuulua sellaisen vasemmiston perinteeseen, joka vaalii ylläkuvatunkaltaista ihmis- ja politiikkakuvaa. Laulujen ja nimien kautta rakennamme omaa paikkaamme historiassa. Mieluummin liittäisin itseni sen vasemmiston perinteeseen, joka näkyi vaikkapa vuoden 1968 iskulauseissa ja julistuksissa.

Kursseja voisi nimetä vaikka: ”The revolution doesn’t belong to the committees, it’s yours”? tai ”I love you!!! Oh, say it with paving stones!!!”

Perustuloa ja eroon tarhauksesta

Vasemmistoliiton puoluekokous päättyi tänään. Kolmen päivän kokouksessa hyväksyttiin poliittinen tavoiteohjelma seuraavalle viidelle vuodelle ja valittiin henkilöt puolueen johtoon. Tiivistäen voi sanoa, että henkilövalinnat olisivat voineet mennä nuoren uudistuvan vasemmiston kannalta paremminkin, mutta että tavoiteohjelmasta sen sijaan tuli aika hyvä.

Ensinnäkin Vasemmisto hyväksyi linjauksen perustulosta, johon tärkeä askel on nykyisten tukimuotojen yhtenäistäminen korottamalle ne 750 euroon. Vasemmistoa niin usein vaivaavan (palkka)työn korostamisen lisäksi perustulon yhteyteen tuli myös tärkeä kirjaus siitä, kuinka perustulo lisää vapautta, neuvotteluvoimaa ja mahdollistaa palkkatyön ulkopuolisen työn ja elämän muodot. Toinen tärkeä linjaus koskee turkistarhausta; ohjelman mukaan tarhauksesta on luovuttava. Sitä, että kanta ydinvoimaan on kielteinen, tuskin tarvitsee edes mainita.

Tietoyhteiskunta-asioista paremmin perillä olevien mukaan myös tähän teemaan liittyvät linjaukset ovat hyviä ja puolueista radikaaleimpia, ellei Piraatteja lasketa. Tämä on äärimmäisen tärkeää, sillä suurissa puolueissa näissä teemoissa ollaan pihalla ja toimitaan lähinnä anti-piratismin sanomaa julistavien tekijänoikeuksista hyötyvien firmojen lobbauksen varassa. Löytyy ohjelmasta hyviä linjauksia myös muun muassa ympäristöasioista ja kapitalismiakin kritisoidaan.

Minua kuitenkin lämmittävät lopulta perustulon lisäksi eniten queer-poliittiset linjauksesta sukupuolesta ja seksuaalisuudesta. Muotoilemassani lisäyksessä todetaan:

Jokaisella tulee olla oikeus haluamaansa sukupuolen ja seksuaalisuuden toteuttamiseen. Käsitys kahdesta toisilleen vastakkaisesta sukupuolesta ja heteroseksuaalisuuden ensisijaisuudesta pitää yllä sukupuolien ja seksuaalisuuksien välistä hierarkiaa ja kohtelee väkivaltaisesti niitä, jotka eivät sovi tähän käsitykseen. On luotava tilaa moninaisuudelle ja kunnioitettava jokaisen seksuaalista ja sukupuolista itsemääräämisoikeutta.

Uskallan väittää, että myös tässä ollaan puolueista radikaaleimmilla linjoilla. Tarvetta tällaiselle linjaukselle on, sillä valitettavan monet hahmottavat sukupuoleen, seksuaalisuuteen ja niiden toteuttamiseen ja ilmaisuun liittyvät asiat naiivisti suvaitsevaisuuskysymyksinä. Ajatellaan, että maailma on onnellinen ja kiva paikka, kunhan kaikki oppivat iloitsemaan erilaisuudesta. Sukupuolijärjestelmään liittyvät hierarkiat ja normaalin ja toivottavan kautta tapahtuva vallankäyttö jäävät näkemättä.

Ohjelman johtoajatuksena on uuden ekologisesti kestävän hyvinvointivaltion rakentaminen. Ihmisten puolesta päättämisen sijaan Vasemmisto tukee ihmisten kamppailuja heidän oman elämänsä autonomian puolesta tarkoittipa tämä säädyllisen toimeentulon takaamista, kohtuuhintaista asuntoa tai vapautta pakottavista sukupuolimääreistä. Osittaisesta sillppuisuudesta ja avoimeksi jäävistä kysymyksistä huolimatta ohjelmasta hahmottuu kuva siitä, millaista maailmaa ollaan tavoittelemassa ja siinä maailmassa on paljon hyvää.

Entä ne henkilövalinnat? Missä kaikki kritiikki? Vähän kriittisemmän puheenvuoron voit lukea vaikka Vallankumouksen hedelmistä.

Äänestä mua!

Ehdokkuuteni eduskuntavaaleissa varmistui, kun Helsingin vasemmistoliitto varmisti ensimmäiset ehdokkaansa. Jännittää ja innostaa!

”Vapaus, vihreys, feminismi”, sanoo mun alustava slogan. Sen lisäksi, että se on hauska viittaus Ranskan vallankumoukseen ja sointuu kivasti yhteen, se myös tiivistää joitain oleellisia juttuja ajattelustani. Vapaus tarkoittaa ennen kaikkea vapautta ja mahdollisuuksia toimia, ajatella, osallistua, olla ja elää. Ihmiset ovat oman elämänsä parhaita asiantuntijoita. Pakkojen sijaan me tarvitsemme mahdollistavia rakenteita, kuten taatun toimeentulon, mahdollisuudet opiskella ja oppia, laadukkaat ja ilmaiset julkiset palvelut, osallistumisen paikkoja ja omia yhteisöjä.

Vihreyttä tuskin edes tarvitsee selittää. En yleensä usko välttämättömyyksiin politiikassa, mutta ympäristön suhteen on välttämätöntä tehdä aika paljon ja aika pian, jos halutaan, että maapallo jossain kunnossa tulevaisuudessakin. Asioiden katsominen vain ihmisen näkökulmasta on kestämätöntä, oikeus elinkelpoiseen ympäristöön kuuluu kaikille.

Feministi olen ollut kymmenen vuotiaasta. Silloin tärkeä kysymys oli naisten mahdollisuus mennä armeijaan (ja tietenkin oli itsekin sinne menossa, ihan vaan näyttääkseni, että olen yhtä kova kuin pojat). Nykyisin suhtaudun kyseiseen instituutioon varsin kriittisesti ja muutenkin feminismini on ehkä hitusen kehittynyt. Uskon, että tasa-arvo ei ole vain samaa palkkaa ja jaettuja kotitöitä, vaikka nekin ovat tärkeitä. Sukupuolittaminen on vallankäyttöä, joka perustuu ajatukseen normaaliudesta. Tietynlainen sukupuolen ja seksuaalisuuden ilmaiseminen on toivotumpaa, hyväksytympää ja normaalimpaa kuin joku muu. Jokainen on saanut kokea nahoissaan sukupuolisten ja seksuaalisten normien tiukkuuden, eniten ne jotka eivät koe asettuvansa annettuun kategoriaan. Edelleenkin homoseksuaalisuutta joutuu selittämään. Pelkkä erilaisuuden suvaitseminen ei riitä, pitää haastaa ajatus siitä, että heteroseksuaalisuus olisi luonnollista ja automaattista ja se, että sukupuolet jakautuvat biologisesti ja sosiaalisesti kahteen. Tämä ei tapahdu yksin tai edes pääasiassa lainsäädännön tasolla, mutta esimerkiksi avioliiton muuttaminen sukupuolineutraaliksi tai steriiliysvaatimuksesta sukupuolen korjaamisen ehtona luopuminen purkavat hierarkiaa hetero- ja homoseksuaalisuuden välillä ja kyseenalaistavat käsityksen kaksijakoisesta sukupuolesta.

Vaaliteemani eivät ole vielä lukkoonlyötyjä tai valmiita. Lopulliset teemat syntyvät yhdessä tukiryhmän kanssa. Vaikka vaaleissa politiikkaa tehdään yksilön kasvojen kautta, haluaisin rakentaa kampanjan, joka on kollektiivista toimii ja joka nostaa esiin meidän ei vain minun ajatuksiani. Jos tukiryhmään liittyminen kiinnostaa, liity facebook-ryhmään ja/tai laita viestiä. Kaikkien panosta tarvitaan!

Ei vain konkretiaa

Lyhyt keskeneräinen ajatus:

Usein, kun keskustellaan siitä, mikseivät ihmiset vaikuta, miksi heitä ei kiinnosta, vastausta etsitään kaukaisiksi jäävistä asioista. Vaaditaan asioiden (vaikkapa edarivaaleissa äänestämisen tai yliopistolain vastustamisen) kiinnittämistä konkreettisiin asioihin ja ihmisten arkisiin kokemuksiin. Kuitenkin oma poliittinen heräämiseni liittyi sellaisiin varsin kaukaisiin ja osin epäkonkreettisiin asioihin kuin rauhaan ja kehitysmaiden tilanteeseen. Näin taitaa olla monen muunkin kohdalla.

Ydin ei ehkä olekaan siinä, puhutaanko konkretiasta vai teoriasta. Tarvitaan molempia. Tarvitaan lyhyen ja pitkän välin tavoitteita (no shit..). Ydin on siinä, että täytyy päästä yli triviaaliudesta. Hallinnon kolmikanta, joka kytkeytyy ajatukseen yliopistohallinon demokraattisuudesta, on triviaalia, ellei samalla puhuta, mitä tämän demokratian kautta on mahdollista saavuttaa. Toisaalta se, saako vaikkapa jostain opintopiiristä opinpisteitä, on sekin triviaali kysymys, ei niin tärkeä, että sen vuoksi jaksaisi pitää meteliä, kyllähän ne pari pistettä voi hankkia jostain muualta.

Tämä ei ehkä ole kummoisen uusi ajatus: mutta tarvitaan konkretiaa ja tarvitaan periaatteita, yksinään molemmat ovat triviaaleja. Tarvitaan lyhyen ja pitkän aika välin tavoitteita, koska ilman toista, toisen puolesta ei jaksa kamppailla. Tarvitaan kokemukseen pohjaavaa tietoa ja tarvitaan teoria, joka pohjaa kokemukseen ja jonka kautta kokemus tulee ymmärretäväksi.

Teoria tarkoittaa tässä varmaan samaa kuin ymmärrys ympäröivästä maailmasta. Tässä lienee yksi punavihreän vasemmiston kompastuskivistä. Halutaan kivoja asioita ja vastustetaan pahoja, mutta rivien hajottamisen ja 70-lukulaiseksi leimaamisen pelossa, ei uskalleta selittää maailmaa. Ehkäpä tämä oli välttämätön strategia liikeen syntyaikoina 1990-luvulla, kun uusliberalismi eli kulta-aikaansa ja vasemmisto oli ihan hukassa. Enää se ei kuitenkaan riitä.