Puhe ay-liikeen toimintapäivässä 29.10.

Tänään Hakaniementorilla järjestetyssä euroopanlaajuisen ammattiyhdistysliikkeen toimintapäivän tapahtumassa pitämäni puhe.
______________

Tänään Euroopassa lakkoillaan – Suomessa pidetään puheita.

Me olemme täällä kertomassa, että nykyinen politiikka ei vetele.

Leikkaukset, lakko-oikeus, kohtuuhintainen asuminen, työ. Nämä kysymykset ovat ajankohtaisia juuri nyt ja vastarintaa tarvitaan nyt. Kuitenkin Suomessa nämä asiat ovat olleet ajankohtaisia edellisestä lamasta alkaen. Uusliberalistinen politiikka, joka palvelee kapitalistista voitontavoittelua, mutta jota perustellaan välttämättömyydellä, on globaali ilmiö. Tämä politiikka on ajanut hyvinvointivaltion ahtaalle. Perusturva on jäänyt jälkeen, köyhyys lisääntynyt, työntekijöiden neuvotteluasema heikentynyt. Lisäksi tämä politiikka on aiheuttanut nykyisen talouskriisin.

Oikeiston hyökkäys on niin voimakas, ettei puheiden pitäminen riitä. Tarvitaan radikaali, kamppaileva ja solidaarinen ammattiyhdistysliike, joka kykenee katsomaan välittömiä intressejään pidemmälle.

Tämäkään ei kuitenkaan riitä. Vastarintaan tarvitaan liittoumia ammattiyhdistysliikkeen, kansalaisjärjestöjen ja –liikkeiden ja puolueiden kesken. Vastarinnan tulee myös olla globaalia ja uutta luovaa.

Yhteistyölle on mahdollisuuksia.
– On yhteinen etu, että palvelut toimivat eikä leikkauksia enää siedetä
– On yhteinen etu, että perusturva riittää elämiseen eikä pakota työhön millä tahansa ehdoilla
– On yhteinen etu, että kaikilla on asunto
– On yhteinen etu, että kaikille maksetaan samasta työstä samaa palkkaa
– On yhteinen etu, että jätämme tuleville sukupolville planeetan, jolla voi elää

Täällä on kuultu puheenvuoroja laajalta joukolta eri tahoja. Samaan aikaan ympäri Suomea ja Eurooppaa osoitetaan mieltä ja lakkoillaan. Toivotan kaikille Vasemmisto-opiskelijoiden puolesta hyvää toimintapäivää ja tulevia yhteisiä kamppailuja!

Vasemmisto-opiskelijat ry, Katri Immonen

Opiskelijat pois työmarkkinoilta

Pari ajatusta sosiaalifoorumin opiskelua ja työntekoa käsitelleen keskustelun pohjalta:

Opiskelijat ovat työmarkkinoilla heikoilla. Opiskelijoiden toimeentulonturva on niin huono, ettei heillä ole juuri varaa valita, mitä työtä, millä hinnalla ja ehdoin he tekevät. Opiskelijat muodostavat joustavan työvoimareservin, jonka neuvotteluasemat ovat hyvin huonot. On aivan eri asia mennä lakkoon liittoon kuuluvana vakityöläisenä kuin kausiapulaisena, jonka kesätyönsaanti on kiinni siitä kuinka hyvin onnistuu työnantajaa miellyttämään. Työvoiman ”heikkona lenkkinä” opiskelijat polkevat kaikkien muidenkin työehtoja, sillä miksi palkata kallista ja vaateliasta työvoimaa, kun opiskelija tekee sen halvemmalla. Siispä opiskelijat on saatava pois työmarkkinoilta. Tämä taas tapahtuu nostamalla opintoraha sellaiselle tasolle, ettei työnteko ole välttämätöntä. Ay-liike vaatimaan opintorahan korotusta!

Toinen työehtoja polkeva tekijä on työn muotojen moninaistuminen ja ay-liikkeen kyvyttömyys vastata kehitykseen. Työnantaja teettää työn niin, että se tulee mahdollisimman halvaksi. Jos vuokratyövoiman käytöllä on mahdollista säästää, käytetään vuokratyövoimaa; jos työnantajamaksut voidaan ulkoistaa freelancerina toimivan työntekijän maksettavaksi, niin tapahtuu. Vuokratyön moralisoinnin ja pitkien vakisuhteiden kaipailun sijaan ay-liikkeen pitäisi pyrkiä siihen, että työ maksaa saman verran riippumatta siitä, missä muodossa työnantaja sen ostaa.

Ehkäpä myös opiskelijaliikkeen ja erityisesti ylioppilaskuntien olisi syytä havahtua työelämäkysymyksiin uudella tavalla. Ylioppilaskuntien suhde opiskeluaikaiseen työntekoon on samankaltainen kuin ay-liikkeen suhde vuokratyöhön: opintotuen pitäisi mahdollistaa opiskelu ilman työntekoa, joten opiskeluaikaisesta työnteosta ei puhuta. Ehkä ajatellaan myös, että nämä asiat kuuluvat liitoille. Liittoja taas kiinnostavat lähinnä jäsenmaksua maksavat vakituista työtä tekevät jäsenet.

Ylioppilaskuntien kannattaisi yrittää yhteistyötä liittojen kanssa, koska selvästi yhteisiä intressejä on olemassa. Ennen kaikkea niiden alojen liittojen, joilla opiskelijat ovat töissä. Akavaa eivät perinteisesti opiskeluaikaiset paskaduunit ole juuri kiinnostaneet. Eihän opiskelijoiden aiheuttama työehtojen polkeminen myöskään niin suuressa määrin koske akavalaisia liittoja.

Miten voi pärjätä jos ei osaa kirjoittaa?

Sitoutumattomalle vasemmistolle osoitettu kirjoituskoneella kirjoitettu kirje alkaa:

Arvoisa Heltsinkingin Ylioppilaskunnan vaikuttavin elin Sitoutumaton Vasemmisto-Yhdistys .

Allekirjoittanut on jo useamman vuosikymmenen aikana yrittänyt saada vasemiston piirissä eli Demaripuljuun älliä jotta ei koko ajan oltaisiin näiden suurituloisten pelkkijä Perseennuolijoita. Mutta kaikki on ollut turhaa. Nämä parhaat työläisten kupaajat sekä herrojen ainaiset perseennuolijat kuten tämä joka sai nyt viimeksi kun jäi pois tieltä kansankusetuskomuunista niin tälle herrojen parhaalle kähmintä muijalle annettiin vielä tällainen korrutiovirka palkinnoksi kun hällä oli jo tämä ministerimulkuntitteli. Kyl on sitten vituttana jo siitä lähtien kun annoin iäneni kerran tälläiselle saatanan herrain perseen parhaalle nuolijalle.

Myöhemmin:

Tarja Pressa sanoi tuannoin hesarissa että herrain palkat ovat piässeet karkoomaan noususuhdanteen vallitessa. Voi perkele ei tiellä täysinmätäsoomessa ole vuodesta 1989 ollut TAVALLISELLA IHMISELLÄ NOUSUKAUTTA MUTTA NÄILLÄ YHTEISKUNNAN KUSETTAJILLA NÄILLEHÄN ON TAATTU HAMAAN HAUTAAN ASTI JO VITUN ÄLYTTÖMÄT ELÄKKEET JA AINAINEN LIKSAN LISÄÄMINEN.

(pisteet lisätty)

Kirje oli lähetty Helsingin yliopiston postilokeroon ja sen kuoreen oli kirjoitettu: ”Helsingin Yliopisto Ylioppilaskunnassa vaikuttava Sitoutumaton vasemmisto-yhdistys . Tämä paljastaa, että kyse on jonkinmoisesta palautteesta heinäkuussa myöntämämme Mikael Lilius -solidaarisuuspalkinnon pohjalta. Muotuilu on nimittäin tismalleen sama kuin Hesarin uutisessa palkinnosta. Kirje jatkuu yhtä puhekielisenä, virheitä vilisevänä ja asiallisena loppuun asti. Koherenssi ei myöskään parane. Kirjoittaja purkaa kaiken turhautumisensa niin kansanedustuslaitokseen (”kansankusetuskommuuni”) kuin ammattiyhdistysliikkeeseenkin. Osansa saa myös niin sosiaalidemokraattinen puolue (”Demariääliöittenliitto”) kuin istuva presidenttikin (”Mähnäniemen Mampseli Pressa Tarja”). Voitte kuvitella kuinka hauskaa meillä oli kokouksessa, kun kirje luettiin ääneen. Oli myös hauska ajatus, että palkintomme on liikuttanut jotakuta niin paljon, että hän oli vaivautunut kirjoittamaan kaksi sivua tekstiä. Eikä kirjoittaja keskimäärin edes ole kovin väärässä.

Selvästikään kirjoittajalle tekstin tuottaminen ei ole jokapäiväinen harrastus. Murteellinen puhekieli, rakenne, pisteiden puute ja kirosanojen määrä kertovat, ettei kirjallinen kieli ole kirjoittajalle kovin tuttua tai ettei hän piittaa sen säännöistä. Oli kummin tahansa, herää kysymys, mitkä ovat ihmisen mahdollisuudet vaikuttaa yhteiskunnassa, kun tällaista perustaitoa ei ole. Mitkä vaikutuskanavat eivät vaadi kirjoittamista? Miten edes selviää työnhakemisesta tai Kelan lomakkeista?

Nuoremmissa sukupolvissa tuskin on kovin monta aivan yhtä huonosti kirjoittavaa, mutta kuten yläastelaisten tai lukiolaisten huonolla äidinkielentaidolla pilailevat lehtikirjoitukset kertovat, on jengiä, jolle oikeaoppinen kirjakielinen kirjoittaminen ei ole helppoa. Siis jo tällaisessa perusasiassa, jonka suhteen ihmisten voisi kuvitella olevan suurinpiirtein samalla viivalla, me korkeasti koulutetut tai kouluttautuvat päivittäin kirjoittamisen kanssa tekemisissä olevat, olemme paremmassa asemassa. Tietyllä tapaa tilanne voi jopa olla nyt pahempi kuin aikaisemmin. Aikaisemmin ammattiyhdistysliike paikallisosastoineen on todennäköisesti tarjonnut apua. Lisäksi keskiluokkaisia taitoja on opeteltu yhdessä puolueiden ja ammattiyhdistyksen organisoimissa ryhmissä. Nykyisin työväenpuolueiden ja ay-liikkeen kadotettua kosketuksensa ruohonjuuritasoon, ihmiset ovat ongelmineen aivan erilailla yksin.

Kaverini joutui äskettäin täyttämään toimeentulotukihakemuslomakkeen. Täytettyään sen kaikella usean vuoden yliopistokoulutuksen tuomalla taidolla sellaiseen muotoon, että tukea todennäköisimmin tippuisi, hän jäi miettimään miten etuoikeutettu tässäkin suhteessa on. Ne ihmiset, jotka ovat heikoimmassa asemassa ja kaikken riippuvaisimpia yhteiskunnan tuesta, ovat usein myös ne joilla on kaikkein huonoimmat edellytykset huolehtia oikeuksistaan.

Viime syksynä julkisoikeuden kurssilla opin, että opiskelijat ovat se ryhmä, jolta tulee kaikkein eniten valituksia heitä koskevista Kelan päätöksistä. Tämä ei johdu siitä, että opiskeljoista koskevissa asioissa tehtäisiin eniten virheellisiä päätöksiä, vaan siitä, että opiskelijoilla on tietoa ja resursseja puolustaa oikeuksiaan.

Vaikka välillä tuntuu, ettei meilläkään ole ihan tarpeeksi tietoa. Itse esimerkiksi opin vasta kyseisellä kurssilla, että kaiken julkisen vallan käytön tulee perustua lakiin ja että kaikista itseä koskevista päätöksistä on oikeus valittaa. Miksei tätä kerrottu koulussa?

Mikael Lilius -solidaarisuuspalkinto Lauri Ihalaiselle

Sitoutumaton vasemmisto -yhdistys on myöntänyt ensimmäisen Mikael Lilius
–solidaarisuuspalkinnon SAK:n vuonna 2009 väistyneelle pitkäaikaiselle puheenjohtajalle Lauri Ihalaiselle. Ensimmäistä kertaa myönnettävä palkinto annetaan vuosittain henkilölle tai yhteisölle, joka on parhaiten onnistunut yhdistämään oman edun ajamisen solidaarisuusretoriikkaan ja näennäiseen heikommista välittämiseen.
Lue lisää