Taiteiden yö joka yö

Huomenna on Taiteiden yö. Paitsi teinien dokausjuhla, se on myös makeimpia juttuja, joita Helsingissä tapahtuu. Yhtenä yönä vuodessa kaupunki on täynnä kulttuuria ja elämää. Ei vain sisällä gallerioissa vaan myös kaduilla ja puistoissa. Fluorovalograffiteja, valokuvanäyttely sähkökaapeissa, performansseja, laulua, soittoa, teatteria. Voit vaeltaa pitkin kaupunkia ja törmätä yllätyksiin. Tai toteuttaa oman juttusi.

Miksei joka yö ole taiteiden yö? Miksei kaupungista löydy enempää pieniä ja suuri yllätyksiä? Säröjä, jotka rikkovat harmaan kivipinnan?

Ainakin osittain tämä on tietoisen politiikan tulosta. Vuonna 1998 Helsingissä käynnistyi Stop töhryille –kampanja, jonka tarkoituksena oli poistaa graffitit ja ”muut töhryt” katukuvasta. Tavoitteeseen uskottiin päästävän soveltamalla ns. nollatoleranssilinjaa. Minkäänlaisia graffiteja ei saanut sallia. Koskaan. Missään. Vartiointia oli lisättävä ja syntyneet graffitit poistettava välittömästi. Jos vielä jotain vuosia sitten poliisi saattoi antaa hienoa piissiä taiteilevan maalarin tehdä työnsä loppuun, nyt sellaisetkin pidetyt laillisesti maalatut työt, kuten metroradan varren tai Malminkartanon aseman graffitit tuli poistaa. Myös maalareiden rangaistukset kiristyivät. Jopa tarrataiteilijoiden asuntoihin tehtiin kotietsintöjä. Erityisesti ”töhrijöitä” jäljittämään ja seuraamaan palkattiin FPS-vartiointifirman vartijoita miljoonien edestä. Kymmenen vuoden kokeilu loppui vuonna 2008, toiminta lakkasi saamasta erityistukea ja se vakiinnutettiin osaksi kaupungin normaalia toimintaa. Kymmenessä vuodessa kaupungista tehtiin kliinisempi, tylsempi ja graffitit ajettiin syrjäisille paikoille, teollisuusalueiden laidoille ja joutomaille. Myös maalaustyyli muuttui hätäisemmäksi, sillä isoja ja monimutkaisia teoksia ei uskalleta jäädä maalaamaan. Graffitien lisäksi kontrollikoneisto ulottuu myös keikkajulisteisiin ja epäkaupallisiin tapahtumailmoituksiin. Muualla maailmassa graffitit ovat tunnustettu taiteen muoto, meillä graffitimaalarit ovat rikollisia ja heidän teoksensa töhryjä.

Viimeisen kymmenen vuoden aikana kaupunkitilan kontrolli on muutenkin lisääntynyt. Kamerat ja vartijat valvovat meitä kaikkialla. Kaupunkitila on yhä tarkemmin kontrolloitua. Kamera voi valvoa missä tahansa. Oikeastaan, se kuvaako kamera todella on toissijaista, käyttäydymme kuin meitä tarkkailtaisiin.

Tämä kehitys miellyttää varmasti kaupungin harmaita herroja, jotka tahtovat kliinisen ja siistin kaupungin. Jokainen taiteiden yön satunnaisuuden ja yllätyksellisyyden kokenut tai nokkelasta maalauksesta alikulkusillan alla huvittunut kuitenkin ymmärtää, että juuri säröt tekevät kaupungista kiinnostavan ja hauskan. Mahdollisuus käyttää ja jättää jälkensä kaupunkitilaan on myös elinehto pienten tapahtumien, keikkojen, keskustelutilaisuuksien ja mielenosoitusten järjestäjille.

Asun Arabianrannassa. Alueella on satsattu erityisesti taiteeseen. Pihoilta löytyy mosaiikkitaidetta, porttikongeista linnunpönttöjä, seiniin on kirjoitettu runoja ja stensiilit koristavat pihoja. Kaiken kaikkiaan paikkaan liittyy samaa yllätyksellisyyttä ja löytämisen riemua kuin Taiteiden yöhön. Se mikä molemmissa on hassua, on että ne ovat suvaittuja ja hienoja vain koska ne on toteutettu luvan kanssa. Jos maalaan stensiilikuvan omaehtoisesti paikkaan, johon se minusta sopii, kyse onkin rikoksesta.

Suomalaista keskustelua vaivaa pelko ja ymmärtämättömyys omaehtoista toimintaa kohtaan sekä valtava legalismi. Jos joku on laitonta, se on laitonta. Pitäisi ymmärtää, että tilan antaminen omaehtoiselle tekemiselle, olipa kyse sitten rennommasta asenteesta graffiteja kohtaan tai talonvaltausten laillistamisesta, tuottaa yllätyksellistä ja kiinnostavaa kaupunkikulttuuria. Kaupunki on orgaani, jota ei voi kontrolloida. Aina löytyy vapauden tiloja ja uusia vastarinnan muotoja. Kaupunki on meidän kaikkien ja meillä on oikeus tehdä siitä näköisemme.

Köyhällä ei ole varaa yksityisyyteen

1900-luvun alussa köyhien auttaminen oli kunnan köyhäinavun ja erilaisten rouvasväen hyväntekeväisyysyhdistysten varassa. Apuun liittyi vahva kontrolli: autettavien koteja tarkastettiin ja siveellisyyttä valvottiin ja samalla pyrittiin kasvattamaan työläisiä keskiluokkaisiin arvoihin ja elämäntapaan hygieniakäsityksineen ja juomatapoineen. Järjestelmään liittynyt kontrolli, nöyryytys ja kyttääminen tuntuvat järkyttäviltä. Saadakseen apua oli alistuttava eikä poikkipuolista sanaa kannattanut lausua.

Tänään oli opintotukilautakunnan kokous, jossa käsittelimme monta tukiajan pidentämistä käsitellyttä hakemusta. Hakemuksissa opiskelijat selittivät seikkaperäisesti avioeronsa, sairautensa ja perhesuhteensa. Hakemusten lukeminen tuntui välillä pahalta. Mikä oikeus minulla on tietää ihmisen mielenterveyden tilasta tai väkivaltaisesta puolisosta? Tiedothan ovat luottamuksellisia, mutta saadakseen opintukea, oma elämä on avattava vieraiden ihmisten nähtäville. Mitä seikkaperäisemmin kerrot, sitä paremmat mahdollisuudet hakemuksella on tulla hyväksytyksi. Saman tilanteen kohtaa toimeentulotuen hakija. Hänen on selitettävä tulonsa ja perhesuhteensa yksityiskohtaisesti. Erityisesti, jos kyseessä on opiskelija. Opintuki on opiskelijan ensisijainen toimeentulon muoto ja sossu myöntää rahaa kitsaasti. Paras siis kirjoitta hakemukseen äidin kuolema ja kolmen vuoden takainen burn out.

Kuinka paljon nykyjärjestelmä lopulta poikkeaa sadan vuoden takaisesta köyhäinavusta? Nyt sosiaalityöntekijä ei tule tarkastamaan kotia, mutta yhtään enempää yksityisyyttä tuen hakijalle ei suoda. Samalla tavoin viranomaiset punnitsevat, onko hakijan rahantarve oikeutettu ja vain tietyt syyt kelpaavat. Köyhäinapu voitiin evätä juomisen tai kodin epäsiisteyden perusteella, opiskelijalta voidaan evätä tukiajan pidennys, koska hänen opintonsa ovat viivästyneet väärästä syystä, esimerkiksi työnteon takia. Meidän yhteiskunnassa yksityisyys on etuoikeus, johon köyhällä ei ole varaa.

Viimeisen parinkymmenen vuoden aikana sosiaalituet ja pienimmät palkat ovat jääneet jälkeen yleisestä ansiokehityksestä. Toimeentulotuen saajien määrä on kasvanut ja yhä suurempi osa sen saajista on työssäkäyviä. Köyhäinavun kontrolli ulottuu näin yhä suurempaan joukkoon ihmisiä.