Vallankumouksellinen koulu

Olin reilu vuosi sitten lyhyen aikaa koulunkäyntiavustajan sijaisena erityisluokalla eräässä espoolaisessa koulussa. Luokka oli poikavaltainen, kuten erityisluokat usein ovat. Liikuntatunnilla pelattiin fudista. Toinen luokan kahdesta tytöstä, olkoon vaikka Ella, ei hallunnut pelata, joten me lähdimme kävelylle. Metsäretkellä viidesluokkalainen Ella kertoi aika avoimesti elämästään. Koirista, siskoista, äidistä, kavereistä ja sossun maksamista ratsastustunneista. Yksi aihe nousi yli muiden; Ella oli kohdannut (harvinaisen?) paljon seksuaalista häirintää. Huutelua kadulla, epämiellyttäviä ehdotuksia selvästi vanhempien miesten taholta, joskus häirintä oli ollut fyysistäkin. Tummaa meikkiä ja gootahtavia vaatteita käyttävä Ella saattoi ulkonäöllään houkutella häiritsijöitä tavallista enemmän. Se ei kuitenkaan ole oleellista. Eikä tässä yhteydessä sekään, kuinka järkyttävää on, että alle teini-ikäinen joutuu kohtaamaan tällaista. Oleellista on, että häirintä oli asia, joka kosketti, häiritsi ja pelottikin Ellaa hyvin paljon. Ja Ellalla oli selvästi tarve keskustella asiasta aikuisen ihmisen kanssa. Eikä kyse ollut vain traumaattisten kokemusten purkamisesta vaan tyttö halusi myös ymmärtää, miksi hän kohtaa tällaista, miksi tällaista tapahtuu. Ellan kohdalla häirintä-kokemukset olivat tuottaneet jonkinlaisen feministisen heräämisen ja hän julisti kovaan ääneen, että kaikki miehet ovat sikoja.

Koulutunneilla Ella ei useinkaan jaksanut keskittyä. Luonnontieto tai englannin kielioppi lähinnä turhauttivat. Mietin kovasti, kuten usein aikaisemminkin koulussa, mikä kaiken tiedon pänttäämisen järki on? Ketä varten asioita opetellaan, mitä ylipäätään muistetaan enää vuoden tai kymmenen kuluttua? Voidaanko edes määritellä niitä asioita, jotka jokaisen on osattava? Freiren kriittisen pedagogiikan innoittamana aloin vakavissani miettimään, miten Ella suhtautuisi oppimiseen ja kouluun, mitä oppisia ja hyötyisi, jos ennalta opittavaksi määriteltyjen asioiden sijaan, opetus lähtisi siitä, mikä hänen elämässään on keskeistä? Mitä jos ongelmakysymykseksi nostettaisiin seksuaalinen häirintä? Tämä kysymys kiinnosti ja häiritsi Ellaa. Alkuun pohidttaisiin konkreettisia tilanteita, sitten lähdettäisiin erilaisten tekstien ja materiaalien kautta selvittämään, mistä ilmiössä on kyse. Käytäisiin läpi feminististä teoriaa, psykologiaa, sosiologiaa, tietenkin lapselle ymmärrettävässä muodossa. Samaan aikaan, kun alkaisi hahmottua, minkälaiset valtasuhteet ja rakenteet tuottavat häirintää, oppilas olisi oppinut valtavasti yleensä ottaen yhteiskunnallisista rakenteista ja vallasta.

Freiren pedagogiikka lähtee liikkeelle ongelmasta ja pyrkii asettamaan sen yhteiskunnalliseen kontekstiin. Oppiminen tapahtuu tätä kautta ja palvelee ennen kaikkea oppijaa. Ongelma tai lähtökysymys haetaan oppijan omasta elämästä. Freiren pedagogiikka ja kriittinen pedagogiikka ylipäätään korostaa tiedon ja koulun poliittisuutta. Pyrkiessään neutraaliin tietooa koulu tulee uusintaneeksi yhteiskunnallisia valtasuhteita. Kriittinen pedagogiikka taas pyrkii tekemään valtasuhteet näkyviksi ja kyseenalaistamaan ne. Ja lopulta kumoamaan. Freiren ajatus on, että opiskelun kautta oppija voi oivaltaa sorretun asemansa ja sortoa tuottavat rakenteet. Freiren ajattelussa ymmärrystä seuraa toiminta tilanteen muuttamiseksi.

Kriittisen pedagogiikan ja Freiren hengen soisi vaikuttavan koulua koskevissa uudistuksissa. Tältä alueelta myös varmasti löytyisivät keinot nuorten poliittisten tietojen, taitojen ja kiinnostuksen kasvattamiseen. Tähän suuntaan laajalti kritisoitu peruskoulun tuntijakouudistus ei vie.

Jos tupakoisin, en lopettaisi

Tämän päivän Hesarissa kerrottiin, että yhä useampi oppilaitos on julistautunut savuttomaksi. Tämä tarkoittaa, etteivät tupakoida saa lapset eivätkä aikuiset. Muilla työpaikoilla kehitys on ollut samansuuntaista. Myös oikeus tupakointiin parvekkeilla ja kaduilla on asetettu kyseenalaiseksi.

Niin kauan kuin tupakointi on laillista, on kummallista, ettei se kohta ole mahdollista missään. En ole sitä mieltä, että tupakointi on yksityisasia, johon ei ole oikeutta puuttua. Tupakka on kuitenkin nautintoaine siinä, missä muutkin ja ajanvietetapa, jonka kanssa täytyy osata elää. Ihmisten elämästä aiheutuu häiriötä muille. Yhtä ärsyttää yläkerran kukanlaulun aikaan heräävä lapsiperhe, toista äänekäs puhe kännykkään julkisilla paikoilla, kolmatta ajoittain parvekkeelle tunkeutuva tupakan savu. Elämään kaupungissa kuuluu hajujen, makujen ja elämäntyylien sekoittuminen. Kun elämme yhdessä, joitakin ärsyttäviä pikkuasioita täytyy oppia sietämään. Miten tylsää elämä sitä paitsi olisi, jos kaikki käyttäytyisivät hillityn siivosti ja korrektisti ja samalla tavoin. Tupakka on osa elämää, samoin äänekkäät puhelut bussissa ja trumpetin soitto parvekkeella. Kaikkea ei tarvitse sietää ja keskustelu kannattaa, mutta tilanne, jossa mikään ei ärsytä koskaan ketään, ei ole edes tavoittelemisen arvoinen.

Vaikka toisinaan ryhtiliikkeitä nousee muistakin asioista – kuten kännykkään puhumisesta – tällä hetkellä tupakka on valtakunnan vihollinen numero yksi. Ymmärrän kansanterveydellisen halun tupakoinnin vähentämiseen. On myös tärkeää, ettei tupakointiin synny sosiaalista painetta. Kuitenkin tupakointi on yksilön valinta, ja laillisena nautintoaineena on kohtuutonta kieltää se kaikkialla. Tupakoinnin hölmöjen hommaksi leimaavat asennekampanjatkin ärsyttävät. Tupakoinnissa on kyse nautinnosta, eikä nautinnon kuulukaan olla rationaalista tai järkevää. Kaikkialta päälle vyöryvän valistuksen seurauksena jokainen tietää varmasti tupakan riskit. On kuitenkin hyvä pitää mielessä, että vaikka tupakka tulee kansantaloudelle ja pitemmän päälle terveydelle kalliiksi, sen välittömät terveysriskit ovat vähäiset muihin päihteisiin verrattuna.

Mitä koululaisten tupakointiin tulee, en ole lainkaan vakuuttunut, onko nollatoleranssilinja paras. Koulussa voidaan viihtyä ja oppia paremmin, jos koko koululaitos ei tunnu olevan vain itseä vastaan. Meidän koulussa oppilaiden suosiossa olivat sellaiset opettajat, jotka ohittivat tupakkapaikan toista reittiä. Ehkä heidän tunneillaan myös opittiin paremmin, ehkä he saivat aikaan tunteen siitä, että koulussa on tilaa muillekin kuin kunnollisille ja tunnollisille.