Rakenteellinen on yksityistä

En ole viime aikoina juuri pitänyt Ylioppilaslehdestä, vaikka ei saisi valittaa, siinä määrin Sitvas on päässyt esille. Veikkoa haastateltu useampaan lehteen HYYn tiedottajan ominaisuudessa, Otosta tehtiin ällö faniartikkeli ja itse esiinnyin viimekertaisessa Nokkapokassa. Kiinnostavia juttuja lehdestä ei kuitenkaan juuri ole löytynyt.

Viimeisin ylioppilaslehti kirjoittaa Edessä epävarmuus otsikoidussa jutussa:

Helsingin yliopiston opintopsykologin Johanna Mikkosen mukaan rajaukset opintoajoissa ovat lisänneet opiskelijoiden ahdistusta. ”Tehokkuusvaatimukset ovat johtaneet siihen, että opiskelijoilla on yhä vähemmän aikaa pohtia omaa urapolkuaan.”
Mitä sitten tehdä, kun ahdistus painaa päälle?
Tärkeintä on tarttua härkää sarvista. Liian moni turvautuu Itkosen mukaan välttelystrategiaan, joka ajan mittaan vain lisää ahdistusta.

Juttu jatkuu esittelyllä strategioista, joilla ahdistusta voi vähentää, kuten tutkimalla muiden ihmisten urapolkuja ja kirjaamalla ylös omia tunteita. Jutun lukeminen sai aikaan kylmät väreet. Tämä on niin tyypillistä tätä päivää. Meillä on rakenteellinen ongelma, epävarmat työmarkkinat ja ihanne siitä, että jokaisen tulee tästä huolimatta pärjätä ja menestyä. Kun nämä kaksi yhdistetään, siitä seuraa ahdistusta ja stressiä. Mistä apu? Psykologilta! Sama juttu, kun ihminen ei jaksa työssään, toimeentulon epävarmuus aiheuttaa stressiä tai jatkuva menestyskilpailu johtaa masennukseen, osoite on psykologi. Näin yhteiskunnallinen, rakenteellinen ongelma yksityistetään. Kyse on siitä, ettei sinulla ole riittäviä ajanhallinnantaitoja, ettet varaudu tarpeeksi riskeihin, ettet hanki ystäviä harrastamalla. Sen sijaan, että puhuttaisiin siitä, ettei kaikille riitä mielekästä työtä, että taloudellinen epävarmuus kohtaa nykytyömarkkinoilla kaikkia, että kohtuuttomat tehokkuuspaineet väsyttävät ihmiset, tarjotaan helppoja niksejä, joilla oman elämän saa järjestykseen. Tarjotaan pillereita ja paria terapiatuntita. Sen sijaan, että kyseenalaistettaisiin menestymisen ihanne tai se mikä ylipäätään lasketaan menestymiksesi, pönkitetään entisestään ihannetta. Sen sijaan, että vaadittaisiin perustuloa lääkkeeksi toimeentulon epävarmuuteen, tarjotaan niksejä, joilla jo fuksivuodesta alkaen voit varmistaa, että työtä löytyy.

Myös sitä edellinen Ylkkäri kunnostautui samassa. Opiskelijoiden unelmaduuneja esittelevä juttu tarjosi vinkkejä kuinka näihin duuneihin voi päästä, tyyliin ” – Opiskele kansainvälisiä aineita… Hakeudu kansainvälisiin tehtäviin järjestöissä… -Hanki kansainvälistä työkokemusta.”

Eikö vaan saisi opiskella ja katsoa mihin päätyy? Tehdä niitä asioita, jotka kulloinkin sattuvat kiinnostamaan? Tarvitseeko tavoitella unelmaduuneja ja varmistella urapolkuja? Tarvitseeko menestyä? Miksi ja ketä varten?

Helsinki leikkaa päihdehoidosta

Hesari uutisoi tänään, että Helsinki aikoo säästötoimenpiteenä vähentää ulkopuolisilta ostettuja päihdehoitopalveluita ja panostaa sen sijaan omaan palveluntuotantoon ja siirtää potilaita avohoitoon. Tämä on johtamassa joidenkin hoitopaikkojen lakkauttamiseen. Lisäksi nykyiset pitkäkestoiset puolesta puoleentoista vuoteen kestävät hoitojaksot on tarkoitus korvata kuukaudenmittaisilla jaksoilla sekä avohoidolla. Sekä hoitoja tuottavan kolmannen sektorin toimijan Kalliolan Setlementin toiminnanjohtajan että asiantuntijoiden mukaan avohoito ja lyhyet hoitojaksot eivät ole toimiva ratkaisu pitkään ja vakavien huumeongelmien kanssa kamppaileville. Ei tarvitse kovin paljon järkeä pystyäkseen päättelemään, että vuosia huumeita ongelmakäyttänyttä henkilöä ei paljon auta korvauslääke ja pikajakso hoitoa, kun elämä on sekaisin ja usein elämän perusrutiinit hukassa.

Tällä tavoin hyvinvointivaltio taas kapenee entisestään. Ja eniten kärsivät kaikkein huonoimmassa jamassa olevat. He eivät nimittäin nouse barrikadeille ja eikä heille joudu vaaleissa vastuuseen. Jo nykyisellään päihde- ja mielenterveyspalveluiden tilanne on huono. Palveluita on huononnettu salakavalasta 1990-luvun lamasta asti panostamalla avohoitoon ja ostamalla palveluita ulkopuolelta. Avohoitoon panostaminen on tarkoittanut laitospaikkojen leikkausta ja ostopalvelut epävakautta, joka syntyy, kun palveluiden ostosta päätetään aina pieni pätkä kerrallaan.

Tuskin nykyjärjestelmää muutenkaan voi hyvinvointivaltioksi sanoa. Opiskelijat asuvat hätämajoituksessa ja työssäkäyvienkin on vaikea selvitä korkeista vuokrista. Aukkoja löytyy joka lähtöön. Itsekin asun todennäköisesti ensi kuun alusta vanhempieni sohvalla.

Mielensairaudesta

kesäk. 11., 2008 | 10:33 am
Eilen Hesarissa kerrottiin, että brittitutkimuksen mukaan skitsofrenia on kolme kertaa yleisempää maahanmuuttajilla kuin kantaväestöön kuuluvilla, joillakin (ekan tai tokan polven) maahanmuuttajilla riski sairastua on jopa viisinkertainen. En ole koskaan tullut ajatelleeksi tuota, vaikkei se kai mikään ihme ole. Skitsofrenia on kai biologinen sairaus, mutta sen laukaisevat sosiaaliset tekijät. Eli kaikilla ei ole taipumusta sairastua, mutta kaikki, jotka voisivat sairastua eivät kuitenkaan koskaan sairastu. Tai jotain. Voihan se olla niinkin, että tarpeeksi tiukassa tilanteessa kuka vaan voi sairastua, mutta sietokyky vaihtelee, en mä tiedä. Pointti oli kuitenkin enimmäkseen se, että maahanmuuttajien vaikaudet sopeutua ja tulla hyväksytyiksi näkyvät tällakin tasolla.

Suomessa mielenterveystyössä maahanmuuttajia ei taideta juuri huomioida omana ryhmänään. Syytä ehkä olisi, sillä erityisesti mielellisten sairauksien suhteen näkemykset sairaudesta ja terveydestä voivat mennä aika pahasti ristiin. Muistan joskus lukeneeni artikkelin, jossa ainakin sivuttiin somalinaisten näkemyksiä sairaudesta ja terveydestä. Ensinnäkään naiset eivät kokeneet olevansa sairaita, saati mielisairaita eli hulluja, kaivatessaan, ikävöidessään, surressaan tai turhautuessaan, vaikka meikäläisen määritelmän mukaan olisi ehkä voinut puhua masennuksesta. Toiseksi naisten mielelliset ongelmat oireilivat ruumiillisesti. Tyypeillä oli esimerkiksi jatkuvia mahakipuja, joiden syiksi he näkivät esimerkiksi surun ja ikävän. Jos Suomessa terveyskeskukseen menee valittamaan mahakipua, lääkäri hoitaa mahaa. Ruumis ja mieli erotetaan ja niitä hoidetaan erikseen.

Mielisairaudet ovat muutenkin hassu juttu, erityisesti ns. lievemmät, kuten masennus. Masennuksen määritteleminen sairaudeksi on sinänäsä hyvä juttu, että sitten voi olla legitiimisti poissa töistä ja saada hoitoa, kun pää meinaa hajota. Toisaalta on outoa nimittää sairaudeksi sitä, että reagoi toistuvaan stressiin, voimattomuuden tunteeseen, epävarmuuteen, pysyvän sosiaalisen verkoston puutteeseen jne. masentumalla. Tietty masennustakin on monen tyyppistä ja asteista.
Hoidettavaksi voidaan nimetä myös suru. Äitini kaverin mies kuoli. Lääkärissä äitini kaverille tarjottiin mielialalääkkeitä – suruun.