Odotusaika III: Se liikkuu sittenkin!

On käsittämätöntä mihin eläinruumis kykenee. Kaikessa luonnollisuudessaan raskaus on aika käsittämätön juttu. Monta kuukautta toinen elämä kasvaa sisälläni, puristaa ruuansulatuselimistöä niin, että tuloksena on pieruja ja närästystä, rasittaa selkää ja venyttää lantiota. Siellä se on, liikkuu ja elää.

Tunsin ensimmäiset potkut metromatkalla lähellä puolta yötä noin kuukausi sitten. Se oli hassua. Ensin ajattelin, että se on elohiiri tai joku, mutta kun ne jatkuivat totesin, että kyllä, minua potkitaan. Olo oli ihastunut ja hämmentynyt, tosin ihaninta oli kumppanini kasvoille levinnyt hölmö hymy, kun sanoin, että meidän tyyppi taitaa potkia. Seuraavina viikkoina tyyppi potki samankaltaisissa tilanteissa. Nyt liikkeet ovat päivittäisiä. Aamulla kun herään ruokaa kaipaa neljän kissan lisäksi myös yksi ihmisen alku. Kaikessa luonnollisuudessaan se on aika hurjaa.

Siihen nähden kuinka keskeisenä lasten hankkiminen naisille nähdään, kuinka paljon huolta kannetaan naisten halusta saada lapsia ja kuinka monet naiset lapsia saavat, puhutaan raskaudesta aika vähän. Paitsi sitten, kun nainen on raskaana. Ennen kuin raskaudestani tuli julkista puhuin tuskin koskaan kenenkään kanssa raskaana olemisesta tai synnyttämisestä. Abortista puhuttiin, etenkin teini-iässä, kun me kukin rakensimme omaa suhdettamme siihen, siitä haluaako joku joskus lapsia vai ei ja kasvatuksesta – siitä olen puhunut paljon. Nykyisin raskaus nousee keskusteluun harvasen päivä. Peruskysymys on, että onko ollut mielihaluja (vastaus: ei, ei oikeastaan). Kysyjä on yleensä henkilö, joka ei ole itse synnyttänyt eikä välttämättä ole koko asiasta kauhean kiinnostunut. Toinen kysymys, jonka yleensä esittää nainen, jolla on jo isompia tai aikuisia lapsia ja joka on minua vanhempi, on että onko kaikki mennyt hyvin (vastaus: kyllä, ainakin tähän asti). Jotkut kysyvät tiedämmekö sukupuolen (kyllä, mutta ajateltiin, ettei kerrota sitä, ettei sitten tule liikaa vain tietyn värisiä vaatteita). Yhteistä raskauspuheelle on, että valtaosassa tapauksia naiset nostavat aiheen esille. Miehet yleensä korkeintaan onnittelevat, poikkeuksen tekevät toisinaan nuoret miehet, joilla itsellään on lapsia. Raskauspuhe – pinnallinenkin – on pääosin naisten puhetta.

Se mikä on kiinnostavaa on kuitenkin niiden naisten puhe, joilla on lapsia. Kesällä, kun sukulaisnaiset vuorotellen kertoivat omista raskauksistaan, tuntui, että jollakin tavoin raskaus liittää naisen synnyttäneiden naissukupolvien ketjuun. Raskaana tulee osaksi jotakin, mihin aiemmin ei ole kuulunut. Suhde sukuun määrittyy uudelleen ainakin symbolisesti, kun uusi sukupolvi liittyy kauttasi sukuun. Minulle mummo kiikutti kassillisen vauvanvaatteita, joista vanhimpia olen itse käyttänyt ja jotka sitten on ovat kiertäneet veljelläni ja serkuillani. Eikä tässä ole kyse siitä, että vaatteita olisi säilytetty ihan käytännöllisistä syistä. Viimeistään nyt kun ne siirtyvät minulle, ne saavat vahvan symbolisen merkityksen.

Raskaana ollessa myös liittyy raskaana olleiden naisten joukkoon. Toisen raskaus mahdollistaa muille naisille puheen omasta raskaudestaan. Eikä kyse ole vain sellaisesta, että golfharrastajat puhuvat golfista tavatessaan. Väitän, että siitä huolimatta kuinka keskeisenä äitiys edelleen nähdään, puhe raskaudesta ja synnytyksestä on marginaalissa. Ne miellätään naisten likaisten yksityiskohtien maailmaan, vähän samaan tapaan kuin kuukautiset. Yleisellä tasolla voi puhua, mutta ällöistä yksityiskohdista kukaan ei tahdo kuulla. Raskaus on myös julkinen yksityinen tapahtuma. Toisaalta se näkyy ulos ja sitä on lupa kommentoida, toisaalta siihen liittyvät tuntemukset voivat olla hyvinkin yksityisiä. Siitä ei myöskään saisi tehdä liikaa numeroa, koska se on ärsyttävää niiden mielestä, jotka eivät lapsia halua. Jotenkin tämä yhtälö tuottaa tilanteen, jossa raskauspuhe purkeutuu raskaana oleviin naisiin. Ja se, että raskaus on iso kokemus.

Raskaus on arkipäiväiselle tavalla iso kokemus. Toisaalta se on läsnä koko ajan eikä sitä siksi ajattele jatkuvasti, toisaalta sen merkityksen prosessoiminen jatkuu koko raskauden ajan. Se myös muuttaa suhdetta ruumiiseen. Ruumis muuttuu, mutta myös käsitys omasta ruumiista. Koska kaikki tapahtuu ruumiissa, se muuttuu keskeisemmäksi ja sitä tarkkailee uudella tavalla. Minulle tämä on ollut voimauttavaa. Ensimmäistä kertaa elämästäni olen kokenut, että tämä naisruumis on hemmetin siisti juttu ja että on aika hienoa olla nainen siinä kaikkein biologisimmassa mielessä. Tämä on aika isoa, sillä aikaisemmin olen suhtautunut omaan biologiaan välinpitämättömän penseästi. Vaikka kehon muutos voi olla kova paikka, se voi myös muuttaa sallivammaksi omalle keholleen, kun uuden elämän kasvattaminen siihen kuuluvine lisäkiloineen ja raskausarpineen on tärkeämpää kuin kauneusihanteiden mittoihin mahtuminen.

______
Ps. Muutin tämän raskausblogisarjan nimen ”Odotusajaksi”, kun aikaisempi tuntui niin hölmöltä ja pitkältä. Jatkossa siis tällä nimellä, sikäli mikäli vielä jaksan jotain kirjoittaa.