Odotusaika VII: Rahaahan se vain on

Minimiäitiyspäiväraha on 22,96 euroa päivältä pois lukien sunnuntait. Veroa päivärahasta maksetaan 20 prosenttia, jonka jälkeen käteen jää noin 478 euroa kuukaudessa. Lapsilisää maksetaan ensimmäisestä lapsesta 104,19 euroa. Päälle voi saada asumistukea, mikäli puolison tulot eivät ole liian isot. Näillä rahoilla siis pärjäilleen ensi kevät.

Ei niillä juhlita, mutta kumppanillani on töitä ainakin alkuvuodeksi ja olen mä pienemmilläkin rahoilla elänyt. Eikös niistä lapsistakin tule kalliita vasta sitten jonkun vuoden päästä? Kiperä tilanne on minimirahaa saavilla yksinhuoltajilla ja perheillä, joissa molemmat vanhemmat elävät minietuuksilla.

Minulle kiperä ja täytenä yllätyksenä tullut kohta on siirtymä opintotuelta äitiyspäivärahalle. Nimittäin marraskuu on viimeinen opiskelukuukauteni, äitiysloma alkoi 3.12. Marraskuun opintotuki on maksettu 4.11. ja ensimmäinen äitiyspäiväraha maksetaan joskus tammikuun alkupuolella. Toisin kuin opintotuki, äitiyspäiväraha maksetaan 30 päivää jälkikäteen. Ja tämähän toimii hienosti, jos siirryt palkkatyöstä päivärahalle, mutta tukimuodosta toiseen siirtyessä vastassa onkin kuukauden tueton jakso. Juuri siinä vaiheessa, kun viimeistään pitäisi ostaa vaunut, turvaistuin, imetysliivejä ja -paitoja, vauvan vaatteita, rintapumppu ja hoitopöytä. Seuraavan kerran kun kuulette puhuttavan sosiaaliturvan aukkoisuudesta niin tiedätte, että tätä se tarkoittaa. Seuraavaksi annan esimerkin ilmiöstä, jota kutsutaan tukiviidakoksi.

Tukiviidakko osa I: Kela ja toimeentulotuki
Kun muualta ei saa rahaa, sitä saa sosiaaliasemalta. Toimeentulotuki on viimesijainen ja väliaikaiseksi tarkoitettu tukimuoto, jonka myöntää ja rahoittaa kunta. Verrattuna Kelan tukiin, toimeentulotukeen liittyy hyvin voimakas kontrolli. Tt-tuen saamisen ehtona on varattomuus, siis ensin on käytettävä kaikki säästönsä ennen kuin tukea voi saada. Jos siis vanhemmaksi tulevalla opiskeljalla sattuisi jotain säästössä olemaan, nämä rahat olisi pistettävä tukijärjestelmän aukon paikkailuun. Jos säästöjä ei ole (kuten useimmilla opiskelijoilla juuri ei), äitiyspäivärahalle siirtyvä opiskelija joutuu hakemaan siirtymäkuukaudelle toimeentulotukea. Siis kiikuttamaan tiliotteensa, vuokrasopimuksensa ja lääkärilaskunsa sossuun ja tapaamaan sosiaaliohjaajan, jonka kanssa käydään läpi hakijan tilanne. Vaikka ei siihen mitään ohjausta tarvita, että huomaa, että tässä on aukko ja siksi ollaan tällä luukulla. Perustellusti voi sanoa, että tukijärjestelmän aukko pakottaa ihmisiä muutenkin ylikuormitetun ja kunnille kustannuksia aiheuttavan toimeentulotuen asiakkaiksi.

Tukiviidakko II: Epätarkoituksenmukainen tukien käyttö
Kuten äsken kirjoitin, minun olisi pitänyt marssia sossuun hakemaan toimeentulotukea. En kuitenkaan tehnyt niin. Ensinnäkin koska tiedän, että toimeentulotuen saaminen opiskelija voi toisinaan olla kohtuuttoman vaikeaa. Tässä tapauksessa tuleva äitiys olisi saattanut tasoittaa tietä, mutta en kumminkaan vaan jaksanut, koska en osannut arvioida paljonko ylipäätään saisin tukea, jos myönteinen päätös tehtäisiin. Toimeentulotuki on perhekohtainen ja töissä käyvän puolisoni tulot – vaikka eivät isot olekaan – olisivat saattaneet leikata koko tuen. Ja siihen kaikkien vauvahankintojen ja lähestyvän joulun alla meillä ei olisi ollut varaa. Sitä paitsi ajatus täysin toisen rahoilla elämisestä ei vaan tunnu kivalta eikä reilulta. Niinpä tein juuri niin kuin entisenä Helsingin yliopiston opintotukilautakunnan varapuheenjohtajana tiedän, ettei pitäisi: nostin opintotukea, vaikka tiesin, etten joulukuussa saisi mitään uusia kurssisuorituksia tehtyä. Panen nyt toivoni siihen, että graduohjaajani on suopea ja suostuu arvioimaan, että graduni on edistynyt vaadittavan pistemäärän verran. Jos ei, päätyvät paperini ensi syksynä opintotukilautakunnan säälivien katseiden alle. Siellä he pyörittelevät päitään ja vääntelevät pykäliä saadakseen estettyä opintotukeni katkaisemisen. Sitten he voivottelevat, kun opiskelijat eivät osaa käyttää tukia tarkoituksenmukaisesti. Tämänkin opiskelijaäidin olisi tietenkin pitänyt hakea rahaa sossusta, kun kerran opintosuoritukset eivät riitä ja äitiysloma on alkanut.

Tukiviidakko III: Asumisen tuet
Tässä maassa on erilaisia asumisen tukia eri ihmisryhmille. Opiskelijat saavat opintotuen asumislisää, muut pienituloiset yleistä asumistukea. Kun opiskelija saa lapsen, hän siirtyy yleiselle asumistuelle. Syksyn aikana soittelin Kelaan ja kyselin, miten tapauksessani asumistuki menee. Selvisi, että joulukuulta minun pitää hakea yleistä asumistukea. Laitoin paperit vuokrasopimuksineen ja palkkakuitteineen menemään ja odottelin puolisentoista kuukautta. Vähän aloin ihmetellä, kun kuu lähestyi loppuaan eikä päätöstä kuulunut. Tässä muutama päivä sitten Kelasta soitettiin. Hakemus seisoi, koska minun olisi kuitenkin pitänyt hakea asumislisää. Kun olin kysellyt asiasta puhelimessa, olin sanonut, etten nosta opintorahaa joulukuulta ja näin minua neuvottiin hakeamaan yleistä asumistukea. Päättelin, että asumisen tuki on sidoksissa äitiysloman alkamiseen ja hain yleistä asumistukea. Asumislisän vaihtuminen yleiseksi asumistueksi onkin sidoksissa lapsen syntymään ja koska olin nostanut opintorahaa minun olisi kuulunut hakea asumislisää. Virkailija kehotti tekemään uuden hakemuksen, jota voin sitten yrittää kiirehtiä, jos rahat ihan loppuu. ”Ja jos sitten se ei menisikään läpi, palataan sitten tähän yleisen asumistuen hakemukseen”. Helvetin rohkaisevaa. Nyt voimme lyödä vetoa, koska saan asumistukeni. Mä veikkaan, että mahdollisesti tammikuun puoleen väliin mennessä.

*****

Mutta se tukiviidakoista ja aukoista. Lopuksi erityismaininnan ansaitsee se fakta, että jos kaikenlainen vauvakama vaunuista kestovaippoihin maksaa niin maksaa myös synnyttäminen. Sairaalamaksu on 33 euroa päivältä ja tavallisesti ensisynnyttäjä viettää sairaalassa 2-4 päivää. Jos haluaa ja saa perhehuoneen, jossa myös kumppani voi yöpyä, maksua menee tuplasti. Sellaiset pari sataa euroa siis kannattaa varata tähän hommaan.

Ja jotta kukaan osallinen ei jäisi pois, aivan viimeisen erityismaininnan ansaitsee Helsingin yliopiston ylioppilaskunta. Ehdin nimittäin hetken luulla, että kerran elämässäni saisin jotain etuutta enemmän kuin minimäärän. Äitiyspäiväraha nimittäin määräytyy kahden vuoden takaisten verotulojen mukaan eli minun tapauksessani vuoden 2010 mukaan. Vuonna 2010 olin koko vuoden töissä ylioppilaskunnassa ja tienasin bruttona 1000 euroa kuussa. Tällä summalla päiväraha olisi kuitenkin ollut 660 euroa. Paitsi hetkinen, enhän ollutkaan töissä vaan luottamustoimessa hallituksen jäsenenä. Lähes kokopäiväisesti me kyllä siellä toimistolla istuttiin, harvalla oli aikaa opintotukeen oikeuttavassa määrin opiskeluun saati työntekoon. Mutta, koska työnantaja oli jättänyt maksamatta kaikki mahdolliset eläke- ja sairausvakuutusmaksut (varmaankin viisaan edustajiston säästölinjan ansiosta), verottaja ei tätä tuloa tunnista (tulovero siitä kyllä maksettiin aivan normaalisti). Muistan, että siitä oli hallituksen jäsenten kesken puhetta, ettei eläkettä kerry, mutta vaikutuksesta tukiin kukaan ei maininnut. Toivomus tovereille ja facebook-kavereille sillä suunnalla: olisi aika kivasti tehty, jos tietämättömille hallituksen jäsenille kerrottaisiin tällaisista asioista ja vielä kivempi olisi, jos niistä palkkioista alettaisiin maksaa niitä maksuja.

Ps. Tässä lopussa kuuluu tietenkin esittää pakollinen vaatimus kaikille yhteisestä vastikkeettomasta perustulosta, jolla ehkä tähänkin sekamelskaan saataisiin jotain järkeä.

Poikki univelan kahleet!

Julkaistu Studentbladetin helmikuun numerossa

Nukuttaa, ei jaksaisi kirjoittaa. Ei jaksaisi opiskella. Yö meni esseetä kirjoittaessa, aamulla oli riennettävä töihin. Muutamat tunnit siinä välissä stressasit tekemättömiä töitä. Ehkä kuppi kahvia auttaa tai energiajuoma. Ei kellään olisi mitään vahvempaa?

Opiskelijalle väsymys on arkipäivää. Tasapainoilu opiskelun ja työn välillä vie aikaa ja voimia. Jos tahtoo vielä pitää yllä jonkinlaista henkilökohtaista elämään, on otettava velkaa, univelkaa. Opiskelijan perusmielentila on ylivirittänyt valmiustila, jossa stressi ja ahdstus vievät vähätkin yöunet. Stressi ja uupumus otetaan itsestäänselvyyksinä, joita vain täytyy oppia sietämään. Viime vuonna julkaistun Opiskelijatutkimus 2010 mukaan viidennes opiskelijoista arvioi nukkuvansa harvoin tai tuskin koskaan riittävästi.

Tuottavuuden ja tehokkuuden näkökulmasta, nukkuminen ja muut ruumiin tarpeet ovat lisäkustannus. Vailla unta raatavat opiskelijat ja työntekijät ovat kapitalismin märkä uni. Tarpeeksi väsyneinä teemme vain työmme. Meillä ei ole aikaa tai voimia kapinaan. Mieleemme ei tule pohtia, kuka sanoo, että väsymys on normaalia. Emme ymmärrä syyttää kuin itseämme jatkuvasta väsymyksestä: meillä on ajanhallintaongelmia tai opiskelutekniikka on hukassa. Helpotusta tuovat YTHS:n masennuslääkkeet. Tyrmäystippojen sijaan aivomme ja ruumiimme tarvitsevat lepoa ja joutilaisuutta.

Meille väitetään, että kyse on väliaikaisesta elämänvaiheesta. Opiskele niin pääset töihin meille sanotaan. Todellisuudessa harvalle meistä on edessään varma työpaikka, monia odottaa pätkätöiden epävarma ja stressaava viidakko. Eikä työelämässäkään ole aikaa uneen. Ylityöt lisääntyvät ja työn ja vapaa-ajan erottaminen muuttaa vaikeaksi.

On aika katkoa univelan kahleet! Unelmoida omat unemme. Unelmamme voivat olla niinkin yksinkertaisia kuin toive riittävästä toimeentulosta, mielekkäästä työstä, riittävästä unesta tai vapaa-ajasta. Tai mahdollisuudesta vaikuttaa opintojemme sisältöön ja päättää itse minkälaista tietoa tuotamme. Pienuudessaan unelmamme ovat vallankumouksellisia. Asettamalla ihmiset, heidän halunsa ja tarpeensa etusijalle, ne kyseenalaistavat vallitsevan tuottavuuden ja tehokkuuden logiikan. Tämän logiikan mukaan tärkeintä on talouden kasvu, kilpailukyky ja voiton tuottaminen. Kaikki mikä ei palvele tätä tarkoitusta on turhaa lisäkustannusta, joka on pyrittävä nimimoimaan. Todellisuudessa tärkeimpiä ovat ihmiset ja heidän unelmansa.

Opiskelijatoiminta järjesti 12.1. Suuri nukahtaminen -tempauksen ja julkaisi Unimanifestin.

Ps. Du kan läsa artikelen på svenska från februaris Studentbladet

Unta ja ruokaa

Tänään kello 13.30 Helsingin yliopiston päärakennuksen aulassa kolmatta kymmentä opiskelijaa kaivaa peitot, makuupussit ja unilelut laukuistaan ja käy makaamaan porraskäytäville. Mankasta alkaa soida rauhallinen musiikki ja moniääninen puhe. Tieteenpäivillä vierailevat ihmiset jäävät hämmästelemään, televisiokamerat kuvaavat, me nukumme.

Opiskelijalla ei ole aikaa uneen. Opiskelijatoiminnan unimanifestin sanoin:

Opiskelijan perusmielentila on jatkuva ylivirittynyt valmiustila, jossa stressi ja ahdistus vievät nekin vähät yöunet, joihin olisi aikaa. Ja ainoa, mitä yliopisto tarjoaa, ovat YTHS:n uni- ja masennuslääkkeet! Aivot ja ruumis tarvitsevat oikeaa lepoa ja joutilaisuutta tyrmäystippojen sijaan!

Tämä ei koske vain opiskelijoita. Kyse ei ole väliaikaisesta elämänvaiheesta. Myös työssäkäyvän arki on raskasta. Vaikka palkka riittäisikin elämiseen, ylityöt ja työelämän tuleminen osaksi vapaa aikaa vievät voimat. Samalla pitäisi huolehtia, kodista, lapsista, omista ystävyyssuhteistaan. Univelkaa otetaan ja aito lepo ja joutilaisuus alkavat olla ylellisyyttä.

Tänään otimme aikaa unelle. Vaadimme, aikaa ja unta. Riittävää toimeentulo, joka vapauttaisi meidät jatkuvasta tasapainoilusta työn ja opiskelun välillä. Vapautta luoda opiskelun merkitykset itse, tutkia ja oivaltaa, ilman jatkuvasti kiristyvää kontrollia. Uneksia omat unemme. Tilaa unelle myös yliopistolla.

Makaaminen yliopiston aulassa tuntui aluksi oudolta, mutta kuitenkin turvalliselta. Silmät kiinni on suojassa ja myös ympärillä liikkuvat ihmiset kohtelivat meitä varoen. Peiton alla on turvassa, sen tietää lapsikin. Myös yliopiston vahtimestari, joiden taholta olen joskus saanut kokea melko töykeää käytöstä, olivat nyt varsin rauhallisia. Yksi tuli ravistelemaan, mutta kun en reagoinut lähti pois. Nukkuvaa ihmistä ei saa häiritä eikä nukkava ole uhka. On myös vaikea tietää kuinka suhtautua julkisella paikalla nukkuvaan. Poliisikaan ei ottanut oikein todesta, kun vahtimestarien puhetta ”opiskelijamielenosoituksesta”, kun vahtimestari kertoi puhelimessa, että nukumme. Poliisi ei tainnut priorisoida tätä mielenosoitusta eikä ilmaantunut paikalle tempauksen aikana.

Kaikki reaktiot eivät olleet vain positiivisia. Joku päivitteli sitä kuinka ”ei vain hänen nuoruudessaan” ja eräs ohikulkija kysyi olemmeko jotain narkkareita. Makasin sellaisessa kohdassa, että ihmiset harppoivat jatkuvasti ylitseni. Erään rouvan turkki, joka osui naamalleni säikäytti aika pahasti.

Kello 14.30 herätyskellot alkoivat soida. Venyttelimme, nousimme, pakkasimme peittomme ja suuntasimme Unicafeen lounaalle. Ruokaa ja unta, niillä pääsee jo pitkälle.

Köyhällä ei ole varaa yksityisyyteen

1900-luvun alussa köyhien auttaminen oli kunnan köyhäinavun ja erilaisten rouvasväen hyväntekeväisyysyhdistysten varassa. Apuun liittyi vahva kontrolli: autettavien koteja tarkastettiin ja siveellisyyttä valvottiin ja samalla pyrittiin kasvattamaan työläisiä keskiluokkaisiin arvoihin ja elämäntapaan hygieniakäsityksineen ja juomatapoineen. Järjestelmään liittynyt kontrolli, nöyryytys ja kyttääminen tuntuvat järkyttäviltä. Saadakseen apua oli alistuttava eikä poikkipuolista sanaa kannattanut lausua.

Tänään oli opintotukilautakunnan kokous, jossa käsittelimme monta tukiajan pidentämistä käsitellyttä hakemusta. Hakemuksissa opiskelijat selittivät seikkaperäisesti avioeronsa, sairautensa ja perhesuhteensa. Hakemusten lukeminen tuntui välillä pahalta. Mikä oikeus minulla on tietää ihmisen mielenterveyden tilasta tai väkivaltaisesta puolisosta? Tiedothan ovat luottamuksellisia, mutta saadakseen opintukea, oma elämä on avattava vieraiden ihmisten nähtäville. Mitä seikkaperäisemmin kerrot, sitä paremmat mahdollisuudet hakemuksella on tulla hyväksytyksi. Saman tilanteen kohtaa toimeentulotuen hakija. Hänen on selitettävä tulonsa ja perhesuhteensa yksityiskohtaisesti. Erityisesti, jos kyseessä on opiskelija. Opintuki on opiskelijan ensisijainen toimeentulon muoto ja sossu myöntää rahaa kitsaasti. Paras siis kirjoitta hakemukseen äidin kuolema ja kolmen vuoden takainen burn out.

Kuinka paljon nykyjärjestelmä lopulta poikkeaa sadan vuoden takaisesta köyhäinavusta? Nyt sosiaalityöntekijä ei tule tarkastamaan kotia, mutta yhtään enempää yksityisyyttä tuen hakijalle ei suoda. Samalla tavoin viranomaiset punnitsevat, onko hakijan rahantarve oikeutettu ja vain tietyt syyt kelpaavat. Köyhäinapu voitiin evätä juomisen tai kodin epäsiisteyden perusteella, opiskelijalta voidaan evätä tukiajan pidennys, koska hänen opintonsa ovat viivästyneet väärästä syystä, esimerkiksi työnteon takia. Meidän yhteiskunnassa yksityisyys on etuoikeus, johon köyhällä ei ole varaa.

Viimeisen parinkymmenen vuoden aikana sosiaalituet ja pienimmät palkat ovat jääneet jälkeen yleisestä ansiokehityksestä. Toimeentulotuen saajien määrä on kasvanut ja yhä suurempi osa sen saajista on työssäkäyviä. Köyhäinavun kontrolli ulottuu näin yhä suurempaan joukkoon ihmisiä.

Opiskelijat pois työmarkkinoilta

Pari ajatusta sosiaalifoorumin opiskelua ja työntekoa käsitelleen keskustelun pohjalta:

Opiskelijat ovat työmarkkinoilla heikoilla. Opiskelijoiden toimeentulonturva on niin huono, ettei heillä ole juuri varaa valita, mitä työtä, millä hinnalla ja ehdoin he tekevät. Opiskelijat muodostavat joustavan työvoimareservin, jonka neuvotteluasemat ovat hyvin huonot. On aivan eri asia mennä lakkoon liittoon kuuluvana vakityöläisenä kuin kausiapulaisena, jonka kesätyönsaanti on kiinni siitä kuinka hyvin onnistuu työnantajaa miellyttämään. Työvoiman ”heikkona lenkkinä” opiskelijat polkevat kaikkien muidenkin työehtoja, sillä miksi palkata kallista ja vaateliasta työvoimaa, kun opiskelija tekee sen halvemmalla. Siispä opiskelijat on saatava pois työmarkkinoilta. Tämä taas tapahtuu nostamalla opintoraha sellaiselle tasolle, ettei työnteko ole välttämätöntä. Ay-liike vaatimaan opintorahan korotusta!

Toinen työehtoja polkeva tekijä on työn muotojen moninaistuminen ja ay-liikkeen kyvyttömyys vastata kehitykseen. Työnantaja teettää työn niin, että se tulee mahdollisimman halvaksi. Jos vuokratyövoiman käytöllä on mahdollista säästää, käytetään vuokratyövoimaa; jos työnantajamaksut voidaan ulkoistaa freelancerina toimivan työntekijän maksettavaksi, niin tapahtuu. Vuokratyön moralisoinnin ja pitkien vakisuhteiden kaipailun sijaan ay-liikkeen pitäisi pyrkiä siihen, että työ maksaa saman verran riippumatta siitä, missä muodossa työnantaja sen ostaa.

Ehkäpä myös opiskelijaliikkeen ja erityisesti ylioppilaskuntien olisi syytä havahtua työelämäkysymyksiin uudella tavalla. Ylioppilaskuntien suhde opiskeluaikaiseen työntekoon on samankaltainen kuin ay-liikkeen suhde vuokratyöhön: opintotuen pitäisi mahdollistaa opiskelu ilman työntekoa, joten opiskeluaikaisesta työnteosta ei puhuta. Ehkä ajatellaan myös, että nämä asiat kuuluvat liitoille. Liittoja taas kiinnostavat lähinnä jäsenmaksua maksavat vakituista työtä tekevät jäsenet.

Ylioppilaskuntien kannattaisi yrittää yhteistyötä liittojen kanssa, koska selvästi yhteisiä intressejä on olemassa. Ennen kaikkea niiden alojen liittojen, joilla opiskelijat ovat töissä. Akavaa eivät perinteisesti opiskeluaikaiset paskaduunit ole juuri kiinnostaneet. Eihän opiskelijoiden aiheuttama työehtojen polkeminen myöskään niin suuressa määrin koske akavalaisia liittoja.