Odotusaika I: Neuvola

Mulla on maha. Olen raskaana. Saan lapsen. Minusta tulee äiti.

Tämä uusi juttu, jonka aiheuttamia tuntemuksia voisi kuvailla parhaiten sanoilla hämmentävä ja jännittävä, avaa ihan uusia ikkunoita omaan ruumiiseen ja ympäröivään yhteiskuntaan. Ajattelin kirjoittaa pari juttua teeman ympäriltä. Päällimmäisenä mielessä on iloa, hämmennystä, jännitystä, jännää. Ruumillisuuden teemat ovat myös lähellä. Kuitenkin niiden pukeminen sanoiksi tuntuu sen verran vaikealta, että aloitan helpommasta aiheesta: neuvolasta.

Neuvolajärjestelmän, suomalaisen hyvinvointivaltion ylpeyden aiheen, tavoitteena on ”turvata odottavan äidin, sikiön ja vastasyntyneen terveys sekä edistää ja ylläpitää perheen terveyttä ja hyvinvointia”. Neuvolajärjestelmä on tärkeä asia: vanhempien tieto ja valmiudet vaihtelevat ja terveydentilan seuranta pelastaa äitien ja lapsien henkiä. Samalla järjestelmä on melkoinen kontrollin muoto. Esimerkiksi ensimmäisellä neuvolakäynnillä vanhempien pitää täyttää päihdekysely ja tehdä selkoa tupakoinnistaan. Kaikki lapsen parhaaksi, mutta oikeasti miten vuosien takaiset huumekokeilut liittyvät yhtään mihinkään? Kuulemani mukaan jos on koskaan mitään edes kokeillut, kyselyyn ei kannata vastata ihan rehellisesti, jos tahtoo välttyä kuumotukselta ja epäilyiltä. Ja tupakointi, mitä tarkoitusta tulevan isän tupakoinnista saarnaaminen palvelee? Lapsen saaminen altistaa terveyskoneistolle, jonkalaista en ennen ole kokenut. Tulee syödä oikein, liikkua oikein, puhdistaa hampaanvälit ja syödä ksylitolia – ainiin ja muistaa jumpata niitä lantionpohjan lihaksia. Ja kaikessa vedotaan siihen, että lapsi oppii vanhemmiltaan, siksi oma elämä pitää pistää kuntoon jo ennen synnytystä.

Omat neuvolakokemukseni ovat pääpiirteissään neutraaleja, mutta olenkin tuleva äiti, heteroseksuaalisessa parisuhteessa, oikean ikäinen ja suhteellisen normaalinnäköinen. Jo lapsen isän kokemukset ovat negatiivisempia. Nuoret tai epänormatiivisen näköiset naiset voivat saada osakseen hyvinkin negatiivista kohtelua.

Neuvolan menetelmät myös ihmetyttävät. Jos ihan oikeasti halutaan tukea perhettä, en tiedä ovatko rastiruutuun kyselyt paras keino. Jo mainittu päihdekysely pyörii mukana myös lastenneuvolassa. Lisäksi raskauden aikana täytetään ”lasta odottavan perheen voimavaralomake” (myöhemmin ”vauvaperheen arjen voimavaralomake” ja ”pikkulapsiperheen arjen voimavaralomake”), jossa rastia ruutuun laittamalla käydään läpi perheen voimavaroja henkisistä taloudellisiin.

Neuvola on vahva normittaja, vaikka välillä tarjotut normit voivat olla hyvin ristiriitaisia. Toisaalta mukaan annettavat materiaalit korostavat sitä kuinka ”suomalaisessa kulttuurissa isä osallistuu lapsen hoitoon” ja isiä kehotetaan mukaan neuvolaan. Toisaalta neuvolassa isä saatetaan istuttaa jonnekin takavasemmalle ja suoraan äidin terveyteen liittymätönkin puhe suunnataan äidille. Joskus voi käydä niinkin, että lastenneuvolassa, jos äiti ei pääse paikalle tapaaminen perutaan, jos isä ei pääse, niin se pidetään. Muunlaisia kuin heteroseksuaalisia ydinperheitä ei juuri materiaaleissa huomioida.

Toinen normittamisen muoto on jatkuva tarkkailu suhteessa normaalikäyriin. Onko lapsi kasvanut liian hitaasti tai nopeasti, onko paino sopiva, osaako piirtää ihmisen tiettyyn ikään mennessä. Vanhempia tämä usein ahdistaa, vaikka tuskin yksikään lapsi osuus kaikille normaalikäyrille kaikilla osa-alueilla kaiken aikaa. Voi myös kysyä, onko näin tarkka normittaminen tarpeellista?

Kaiken kaikkiaan neuvolajärjestelmä aiheuttaa ristiriitaisia tunteita. Sen hyödyt lasten ja äitien terveydelle ovat kiistämättömät ja muutenkin perusteena lapsen etu on melko vastaansanomaton. Kuitenkin vaikkei kritiikkiä veisikään sen pidemmälle, on hyvä pitää mielessä, että se on kontrollijärjestelmä. Jokainen vanhempi aistii tämän. Tästä kertovat jutut omien lasten neuvolakäynneistä, joiden jälkeen vanhemmat ovat jääneet miettimään, minkälaisen kuvan se nyt meidän perheestä sai, kun lapsi ei toiminut halutulla tavalla. En tiedä myöskään kuinka moni perhe vastaa täysin rehellisesti kaiken maailman kyselyihin. Mihin ne lomakkeet edes päätyvät? Entä jos lastensuojelu kiinnostuu? Olemme kaikki lukeneet juttuja perusteettomista huostaanotoista, jotka varmasti kummittelevat monien mielissä. Parempi vaan sanoa, että kaikki on ok. Entisestään tilanne mutkistuu jos vireillä oleva laki päihteitä käyttävien raskaana olevien naisten pakkohoidosta menee läpi.

Kaikesta ongelmallisuudestaan huolimatta neuvolajärjestelmä edistää lasten ja äitien terveyttä ja tarjoaa tietoa ja tukea. Sitä kautta lapsiperheet voivat parhaassa tapauksessa saada apua ongelmiinsa ennen kuin ne kärjistyvät, ainakin jos palvelut siitä eteenpäin ovat kunnossa. Järjestelmän kanssa tekemisiin joutuneena ei voi kuitenkaan kuin ihmetellä, miten etuoikeutetussa asemassa lapsiperheet ovat. Ensimmäisen raskauden aikana neuvolassa käydään kymmenen kertaa eli keskimäärin yli kerran kuukaudessa. Sen lisäksi vielä kaksi sikiöseulontaultraa ja neuvolan kotikäynti ja jälkitarkastus lapsen synnyttyä. Ja tämä kaikki on täysin ilmaista. Ennen kuin tulin raskaaksi kukaan ei ollut kiinnostunut terveydentilastani, nyt se on kaiken keskipisteenä. Tästä herää kysymys, eikö muitakin ihmisryhmiä voitaisi kutsua vapaaehtoiseen ja maksuttomaan lääkärintarkastukseen edes silloin tällöin. Esimerkiksi on hyvin tiedossa että suhteellisen lyhyelläkin työttömyysjaksolla on negatiivisia vaikutuksia terveydentilaan ja että yksin asuminen lisää masennuksen riskiä. Jos työttömät kutsuttaisiin edes kerran lääkäriin ja yksin asujat aletteisiin tunnistaa erityistarpeita omaavaksi ryhmäksi lapsiperheiden tapaan. Ja poistettaisiin terveyskeskusmaksut kaikilta, tästä kiittäisivät myös lapsiperheet.