Vallankumouksellinen koulu

Olin reilu vuosi sitten lyhyen aikaa koulunkäyntiavustajan sijaisena erityisluokalla eräässä espoolaisessa koulussa. Luokka oli poikavaltainen, kuten erityisluokat usein ovat. Liikuntatunnilla pelattiin fudista. Toinen luokan kahdesta tytöstä, olkoon vaikka Ella, ei hallunnut pelata, joten me lähdimme kävelylle. Metsäretkellä viidesluokkalainen Ella kertoi aika avoimesti elämästään. Koirista, siskoista, äidistä, kavereistä ja sossun maksamista ratsastustunneista. Yksi aihe nousi yli muiden; Ella oli kohdannut (harvinaisen?) paljon seksuaalista häirintää. Huutelua kadulla, epämiellyttäviä ehdotuksia selvästi vanhempien miesten taholta, joskus häirintä oli ollut fyysistäkin. Tummaa meikkiä ja gootahtavia vaatteita käyttävä Ella saattoi ulkonäöllään houkutella häiritsijöitä tavallista enemmän. Se ei kuitenkaan ole oleellista. Eikä tässä yhteydessä sekään, kuinka järkyttävää on, että alle teini-ikäinen joutuu kohtaamaan tällaista. Oleellista on, että häirintä oli asia, joka kosketti, häiritsi ja pelottikin Ellaa hyvin paljon. Ja Ellalla oli selvästi tarve keskustella asiasta aikuisen ihmisen kanssa. Eikä kyse ollut vain traumaattisten kokemusten purkamisesta vaan tyttö halusi myös ymmärtää, miksi hän kohtaa tällaista, miksi tällaista tapahtuu. Ellan kohdalla häirintä-kokemukset olivat tuottaneet jonkinlaisen feministisen heräämisen ja hän julisti kovaan ääneen, että kaikki miehet ovat sikoja.

Koulutunneilla Ella ei useinkaan jaksanut keskittyä. Luonnontieto tai englannin kielioppi lähinnä turhauttivat. Mietin kovasti, kuten usein aikaisemminkin koulussa, mikä kaiken tiedon pänttäämisen järki on? Ketä varten asioita opetellaan, mitä ylipäätään muistetaan enää vuoden tai kymmenen kuluttua? Voidaanko edes määritellä niitä asioita, jotka jokaisen on osattava? Freiren kriittisen pedagogiikan innoittamana aloin vakavissani miettimään, miten Ella suhtautuisi oppimiseen ja kouluun, mitä oppisia ja hyötyisi, jos ennalta opittavaksi määriteltyjen asioiden sijaan, opetus lähtisi siitä, mikä hänen elämässään on keskeistä? Mitä jos ongelmakysymykseksi nostettaisiin seksuaalinen häirintä? Tämä kysymys kiinnosti ja häiritsi Ellaa. Alkuun pohidttaisiin konkreettisia tilanteita, sitten lähdettäisiin erilaisten tekstien ja materiaalien kautta selvittämään, mistä ilmiössä on kyse. Käytäisiin läpi feminististä teoriaa, psykologiaa, sosiologiaa, tietenkin lapselle ymmärrettävässä muodossa. Samaan aikaan, kun alkaisi hahmottua, minkälaiset valtasuhteet ja rakenteet tuottavat häirintää, oppilas olisi oppinut valtavasti yleensä ottaen yhteiskunnallisista rakenteista ja vallasta.

Freiren pedagogiikka lähtee liikkeelle ongelmasta ja pyrkii asettamaan sen yhteiskunnalliseen kontekstiin. Oppiminen tapahtuu tätä kautta ja palvelee ennen kaikkea oppijaa. Ongelma tai lähtökysymys haetaan oppijan omasta elämästä. Freiren pedagogiikka ja kriittinen pedagogiikka ylipäätään korostaa tiedon ja koulun poliittisuutta. Pyrkiessään neutraaliin tietooa koulu tulee uusintaneeksi yhteiskunnallisia valtasuhteita. Kriittinen pedagogiikka taas pyrkii tekemään valtasuhteet näkyviksi ja kyseenalaistamaan ne. Ja lopulta kumoamaan. Freiren ajatus on, että opiskelun kautta oppija voi oivaltaa sorretun asemansa ja sortoa tuottavat rakenteet. Freiren ajattelussa ymmärrystä seuraa toiminta tilanteen muuttamiseksi.

Kriittisen pedagogiikan ja Freiren hengen soisi vaikuttavan koulua koskevissa uudistuksissa. Tältä alueelta myös varmasti löytyisivät keinot nuorten poliittisten tietojen, taitojen ja kiinnostuksen kasvattamiseen. Tähän suuntaan laajalti kritisoitu peruskoulun tuntijakouudistus ei vie.