Leikkauspolitiikka on vähemmistökielteistä politiikkaa

7474639136_401bce2c60_z
Tällä viikolla juhlitaan Helsingissä Pridea. Kuin viikon kunniaksi Yhdysvalloissa korkein oikeus linjasi, että tasa-arvoinen mahdollisuus avioliittoon kuuluu kaikille kaikissa maan osavaltioissa. Huomenna Helsinki Pride huipentuu yhdenvertaisuutta ja moninaisuutta juhlivaan kulkueeseen. Minulta kysyttiin Askissä, mitkä ovat tärkeimmät poliittiset viestit, joita kulkueessa tulisi viestittää. Vastasin, että translain uudistus ja leikkauspolitiikan vastustaminen. Translaista ja sen merkityksestä on kirjoitettu ansiokkaasti muualla. Tässä haluan avata ajatusta leikkauspolitiikasta vähemmistöjen kannalta kielteisenä politiikkana. Ensinnäkin leikkauspolitiikka koskee kaikkia. Nyt suunnitellut leikkaukset ovat niin mittavia, että niiden voi hyvällä syyllä sanoa hyödyttävän vain rikkaimpia. Myös tavallinen keskiluokka on kärsijänä yhteisten palveluiden, päiväkotien ja koulujen joutuessa leikkauslistalle ja työajan pidennyksen uhatessa alentaa palkkoja. Erityisen kipeästi leikkaukset kohdistuvat eläkeläisiin, lapsiperheisiin, työttömiin ja opiskelijoihin. Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä on kaikissa näissä ryhmissä. Leikkauksilla on kuitenkin myös spesifimpi vähemmistöjen kannalta kielteinen vaikutus.

Tuoreen suomalaisen tutkimuksen mukaan sateenkaarinuoret voivat huonommin kuin nuoret keskimäärin. Syrjintä ja marginaalinen asema asettavat vähemmistöt koko väestöä haavoittuvampaan asemaan. Siksi sateenkaarinuorten kannalta toimivat koulupsykologipalvelut ja mielenterveyspalvelut ovat elimellisen tärkeitä. Kouluihin ja kuntiin suunnatut leikkaukset uhkaavat näitä palveluita. Monipuoliset harrastusmahdollisuudet, turvalliseksi koetut tilat tai edes se yksi aikuiskontakti, joka hyväksyy, rohkaisee ja jaksaa uskoa nuoreen ovat monella nuorella se henkireikä, jonka turvin jaksaa murrosiän yli. Erityisesti näin on nuorten kohdalla, joita syrjitään ja jotka joutuvat taistelemaan olemassaolonsa oikeutuksesta mahdollisesti sekä kotona, koulussa että ikätoveriensa keskuudessa. Näitä mahdollisuuksia ja tiloja ollaan hallituksen toimesta ajamassa alas väljentämällä kuntien velvoitteita esimerkiksi kirjastojen ja nuorisotyön suhteen. Opintotuen ja muiden sosiaalietuuksien leikkaukset lisäävät nuorten riippuvuutta vanhemmistaan ja asettavat nuoria eriarvoiseen asemaan sen mukaan, kuinka kyvykkäitä tai halukkaita heidän vanhempansa ovat lastensa taloudelliseen tukemiseen. Perheissä, jossa vanhemmat eivät hyväksy lapsen seksuaalisuutta tai sukupuolen kokemusta, jo aikuisten lasten riippuvuuden lisääminen vanhemmista, vaikeuttaa näiden nuorten tilannetta entisestään. Leikkaukset päiväkodeista ja kouluista sekä niistä seuraava ryhmäkokojen suureneminen tarkoittaa, että kasvattajilla on yhä vähemmän mahdollisuuksia kohdata lapset yksilöllisesti, tukea ja tunnistaa ongelmia. Se tarkoittaa huonompia mahdollisuuksia puuttua kiusaamiseen ja syrjintään. Sateenkaarinuorten korkeampia päihteiden ongelmakäytön riski tarkoittaa, että myös ennaltaehkäisevien päihdepalveluiden toimivuus on vähemmistökysymys. Näitäkin palveluita leikkaukset uhkaavat. Lisäksi on vaikea kuvitella, että ylitäysissä päiväkodeissa, kouluissa, nuorisotaloissa tai aliresurssoidussa terveydenhuollossa riittää jaksamista työhön, jota olisi tehtävä, jotta sateenkaarinuorten tarpeet tunnistettaisiin ja huomioitaisiin nykyistä paremmin.

Nuorten kohdalla on helppo sanoa, että leikkauspolitiikka uhkaa erityisesti seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien nuorten hyvinvointia. Aikuistenkin kohdalla esimerkiksi mielenterveyspalveluiden saatavuus ja laatu ovat merkittäviä kysymyksiä vähemmistönäkökulmasta. Kaiken kaikkiaan syrjitty ja marginalisoitu yhteiskunnallinen asema on omiaan altistamaan myös muunlaiselle sivuun joutumiselle, kuten työttömyydelle, pienituloisuudelle ja mielenterveysongelmille. Yhdysvaltalaisen tutkimuksen mukaan transsukupuoliset työntekijät ovat työttöminä kaksi kertaa useammin ja pienituloisia neljä kertaa useammin kuin koko väestö. Vaikka luvuista ei voi suoraan johtaakaan päätelmiä Suomeen, se viittaa siihen, että transsukupuolisten työmarkkina-asema on koko väestöä marginaalisempi. Leikkauksien työttömyysturvaan tai muunlaiset työntekijän aseman huononnukset ovat näin ollen vähemmistökysymyksiä. Olen viitannut tässä lähinnä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin, mutta moni edellä lueteltu pätee myös muihin vähemmistöihin.

Leikkauspolitiikka on vähemmistökielteistä politiikkaa ja siksi toivon, että leikkausten vastustaminen nousee esille Pride-kulkueessa ja sellaisten yhdistysten kuin Seta ja Trasek toiminnassa. Tasa-arvoinen avioliittolaki ajettiin läpi ihmisoikeuskysymyksenä. Myös riittävä toimeentulo ja terveys ovat ihmisoikeuksia. Ihmisoikeuksia, jotka koskettavat erityisellä tavalla vähemmistöjä.

Sukupuolivähemmistönuorten visioita

Jos olisin tiennyt jo yläasteella, että sille mitä koen on nimi – transsukupuolisuus… että se ei ole sairasta ja etten ole ainoa maailmassa josta tuntuu tältä, olisin varmasti ollut vähemmän ahdistunut. Suunnittelen, että tapan itseni ennen kuin täytän 20, koska ajattelin, että loppuelämä on tätä ahdistusta. Nyt tuntuu siltä, et tulevaisuudessa on jotain hyvää mitä odottaa, kun tiedän että voin tehdä tällä asialle jotain ja elää omana itsenäni.

Transsukupuolinen (henkilö, joka kokee syntymässä määritetyn sukupuolensa vääräksi) nuori joutuu kohtaamaan monia ongelmia ja haasteita. Transsukupuolisuus on yhteiskunnassamme niin marginalisoitu ilmiö, ettei nuorella ole välttämättä edes nimeä sillä, mitä kokee. Tämän lisäksi ongelmia tulee usein perheen, koulun ja jopa terveydenhuoltohenkilökunnan kanssa. Vanhemmat eivät hyväksi, koulu on sokea ja hoitohenkilökuntakaan ei ota nuoren kokemusta vakavasti. Lisäksi transsukupuolisten oikeuksissa on monia epäkohtia: sukupuolen muuttaminen edellyttää lisääntymiskyvyttömyyttä ja on täysin tulkinnanvaraista kattaako tasa-arvolain syrjintäkielto syrjinnän sukupuolen ilmaisun perusteella. Intersukupuolisten (henkilö, jonka anatomis-fysiologiset ominaisuudet eivät ole selkeästi ja yhtenäisesti miehen tai naisen) osalta taas hoitokäytännöt mahdollistavat edelleen sen, että lapsi leikataan jommaksi kummaksi sukupuoleksi ennen kuin lapsen kokemus sukupuolestaan on selvillä tai on tietoa, haluaako lapsi ylipäätään leikkauksia.

Kun mä synnyin, mun vanhemmille oli sanottu et mä oon vähän epätavallinen tyttö ja et mut pitää leikata heti. Leikkauksia oli myöhemmin lisää, jouduin olemaan paljon poissa koulusta ja mulla oli kipuja…Eikä leikkaaminen tehnyt musta todellakaan normaalia. Se on aiheuttanut mulle kipuja ja sen ettei mulla ole erogeenista tuntoa. Musta tuntuu että mut on silvottu, koska aikuiset ei osannut suhtautua siihen, et mun keho on vähän erilainen ja kun mä poikkean niiden käsityksestä siitä, mikä on normaali.

Sukupuolivähemmistöihin kuuluvien nuorten aseman parantaminen vaatii monenlaisia toimia. Ennen kaikkea tietoa on lisättävä: koululaisten tietoa, lasten kanssa työskentelevien tietoa ja vanhempien tietoa. Lisäksi on varmistettava nuoren oikeus turvalliseen kasvuympäristöön. Tämä toteutuu sitä kautta, että aikuiset ja yhteiskunta hyväksyvät ja osaavat tukea nuorta, ja että nuoren erityistarpeet huomioidaan. Transnuorta ei esimerkiksi tule pakottaa liikunnan tunnilla yhteiseen pukuhuoneeseen muiden kanssa, ellei hän halua ja kouluissa on suosittava sukupuolineutraaleja WC-tiloja, jotta nuori välttyy ahdistavilta valintatilanteilta. Sukupuolivähemmistöihin kuuluvat kärsivät tavallista useammin mielenterveysongelmista; sukupuoliristiriita ja eläminen väärässä sukupuolessa aiheuttavat usein ahdistusta ja masennusta, jota vain ympäristön negatiiviset reaktiot lisäävät. Tämän vuoksi onkin erityisen tärkeää, että nuoret saavat mielenterveyspalveluita ja että heidän tilanteensa ymmärretään.

Terapeutin mielestä oon vaan niin masentunut, että kuvittelen olevani tyttö. Vihaan kuulemma itseäni niin paljon etten pysty hyväksymään mun ”oikeaa” sukupuolta. Mut se on just toisinpäin – hyväksyin mun oikean sukupuolen kun tajusin et olen tyttö. Masennun vaan lisää kun terapiasta on tullut väittelyä mun sukupuolesta.

Aikuisten on kunnioitettava nuoren itsemäärittelyä sukupuolensa ja seksuaalisuutensa suhteen – ja myös halua jättää määrittelemättä. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että vanhemmat ja opettajat suostuvat käyttämään nuoresta sitä nimeä, jota hän tahtoo. Nuorella täytyy olla oikeus määrätä omasta kehostaan. Ei ole myöskään mitään syytä, miksei sukupuolenkorjaushoitoja voitaisi aloittaa jo ennen täysi-ikäisyyttä; on kohtuutonta, että nuoren täytyy odottaa ”elämää omana itsenään” pahimmassa tapauksessa vuosien ajan.

Olen tiennyt lapsesta asti että olen transtyttö, mutta en voi tehdä asialle mitään koska olen alaikäinen. Tuntuu epäreilulta, että joudun odottamaan monta vuotta, että voin alkaa elää mun elämää. Koko ajan ahdistaa kun keho muuttuu maskuliinisemmaksi…pelkään, että aikuisena aloitettu hormihoito ei enää auta…On ihan turha väittää, että olen liian nuori tietämään mikä mun sukupuoli on; oletetaanhan, että kaikki muutkin nuoret tietävät.

———
Lainaukset ja lähde: ”Muu mikä? Sukupuolivähemmistönuorten visio 2020”. Vihkonen esittää kymmenen kohdan ohjelman sukupuolivähemmistönuorten aseman parantamiseksi ja vaatii, että kohdat on toteutettava vuoteen 2020 mennessä. Julkaisu luettavissa: http://www.transtukipiste.fi/doc/muumika-2painos-nettiin.pdf