Odotusaika II: Mystinen raskaus ja se oikea raskaus

Tutustuin hiljattain videopelipiireissä runsasta keskustelu herättäneen Anita Sarkeesianin videoblogauksiin. Sarkeesian ruotii populaarikulttuurin naisstereotyyppejä ja seksismiä napakoissa ja kipakoissa blogauksissaan. Tieteis- ja fantasiatelevisioviihteeseen keskittyvässä blogauksessaan Sarkeesian nostaa esille mystiseksi raskaudeksi nimeämänsä toistuvan juonikuvion. Sarkeesian toteaa juonikuvion olevan taas yksi seksistinen narratiivi, joka käyttää hyväkseen naisten naisena olemista ja Laura Shapiro käyttää mystisestä raskaudesta termiä ”reproductive terrorism”.

Sarkeesianin mukaan tieteisviihteessä naisten luonnollinen biologinen ominaisuus, kyky kantaa ja synnyttää lapsia, näyttäytyy mystisen raskauden muodossa inhottavana, pelottavana ja painajaismaisena tapahtumana, joka ei ole laisinkaan naisen itsensä kontrollissa. Esimerkiksi X-Filesin Scully tehdään raskaaksi avaruusolentojen toimesta ja Battlestar Galactican Starbuck cylonien. Juonikuvio toistuu myös monissa muissa tieteissarjoissa kuten Torchwoodissa, Xenassa ja Star Trekissa. Yhteistä näille raskauksille on, että ne rikkovat naisten ruumiillista koskemattomuutta ja tapahtuvat naisten tahdosta riippumatta yliluonnollisten tai teknologisten toimien seukrauksena. Ne myöskään harvemmin muodostavat pitkäkestoisia juonia vaan niitä käsitellään muutamassa jaksossa ja sitten unohdetaan. Juonikuvion käyttö osoittaakin täydellistä ymmärtämättömyyttä tai kiinnostuksen puutetta laajemmin ruumiillisen itsemääräämisoikeuden teemaan. Tai kuvitelkaa kuinka traumaattista olisi tulla raskaaksi alienien toimesta, sitten mahdollisesti synnyttää jokin vieras olento ja sitten vielä menettää se. Ei tällaista voi kuitata parissa jaksossa. On myös kummallista, miten mystinen raskaus on viihdettä ja päähenkilöitä voidaan kepeästi esittää sen uhreina. Harvemmin esimerkiksi samat hahmot joutuvat raiskauksen tai muun äärimmäisen loukkaavan väkivallan uhreiksi. Siispä en voi kuin yhtyä Sarkeesianin sanoihin, Hollywood, häpeä!

Scifi ei kuitenkaan ole ainoa viihteen muoto, jossa ei-toivottua raskautta käytetään törkeästi hyväksi helppona juonikikkana tai moralistisesti. Minua tämä ärsyttää. Tv:tä katsomalla saa helposti sellaisen kuvan, että raskaus on joku naisia joka nurkan takana vaaniva vaara – etenkin tietynlaisia naisia. Ja niin ehkä onkin, ellei perhesuunnittelu- ja ehkäisypolitiikka muuta mahdollista. Harvemmassa ovat kuitenkin tarinat, joissa lisääntymisoikeuksia ja ehkäisypolitiikkaa käsiteltäisiin vaikka etenkin Yhdysvalloissa, mutta myös Suomessa naisten lisääntymisoikeudet ovat uhattuina abortin vastustajien muuttuessa koko ajan äänekkäämmiksi. Yhden tapauksen muistan scifin puolelta: Battlestar Galacticassa naispuolinen naisten oikeuksia puolustava presidentti päätyy kannattamaan aborttikieltoa, koska ihmislaji on vaarassa kuolla sukupuuttoon. Juoni on esillä yhdessä jaksossa, myöhemmin siihen ei palata eikä kiellon tehokkuutta syntyvyyden lisäämiseen kyseenalaisteta. Tämä jos mikä osoittaa, mihin tärkeysluokkaan sarjan käsikirjoittajat naisten lisääntymisoikeuset laskevat.

Raskaus on hieno asia, silloin kun nainen pystyy itse määräämään haluaako synnyttää, milloin ja montako lasta tahtoo synnyttää. Se on niin hieno asia, että välillä tekisi mieli huutaa kadulla, että katsokaa mihin ihmeelliseen asiaan minun ruumiini kykenee! Ollakseen niin biologista ja arkipäiväistä, se on todella ihmeellistä. Minulle se tuottaa suurta iloa tästä nimenomaisesta naisruumiista – tunne jonka olen aikaisemmin harvemmin kokenut. Kuitenkin naisten lisääntymistä kontrolloidaan niin voimakkaasti ja niin monilta naisilta viedään mahdollisuus valintoihin sen suhteen, että ehkä iloitsemisen aika ei ole vielä. Vasta sitten kun voimme aidosti määrätä ruumiistamme voimme todella nauttia niistä.
__________________

Ps. Harkitsin pitkään (okei, ainakin vartin) tämän tekstin julkaisemista. Ajatus itsemääräämisoikeudesta ja kontrollista omaan elämään on hyvin modernia ja länsimaista. Se toistaa ajatusta siitä, että modernisaatio oikeuksineen, lääketieteineen ja (pohjoismaisessa versiossa) hyvinvointivaltioineen on mahdollistanut naisten itsemääräämisoikeuden ja vapautumisen. Tavallaan tämä tarina on totta. Toisaalta on väärin olettaa, että naiset nykylänsimaisissa yhteiskunnissa olisivat automaattisesti vapaampia ja vähemmän sorrettuja kuin naiset esimerkiksi joissain alkuperäiskulttuureissa, joissa ihmiset yleensä ovat enemmän ympäristön ja biologiansa armoilla. On väärin ajatella, että vasta länsimainen moderni valtio on vapauttanut naiset biologiastaan ja että tämä vapautuminen on edellytys tasa-arvolle. En myöskään tahdo romantisoida alkuperäiskulttuureja – varsinkin kun tiedän niistä aivan liian vähän tehdäkseni sitä. Haluan vain sanoa, että länsimaisessa kulttuurissa lisääntymisen kontrolli – tai päätös sen kontrolloimattomuudesta, siis mahdollisuus valita – on äärimmäisen tärkeä naisten tasa-arvon ja vapautumisen kannalta, niin yhteiskuntamme ja mentaliteettimme toimii. Kuitenkin tältä pohjalta on väärin olettaa kykenemättömyys täysin säädellä lisääntymistä automaattisesti naisia alistavana rakenteena jossain toisessa ympäristössä. Sen sijaan itsemääräämisoikeus omaan kehoon on tärkeää kaikkialla, naisilla tulee aina olla oikeus asettaa omat rajansa.

Oikea tapa olla homo

Katsoin juuri Älä kerro äidille -sarjan loppuun (eng. Queer as folk). Koska olen edelleen ihastunut enkä osaa päästää irti, katson nyt ekstroja. Niissä käsitellään muun muassa sarjan aiheuttamaa keskustelua. Tää on just niin tätä!

Sarja aiheutti alkaessaan televisiossa ison kohun muun muassa rohkeiden seksikohtausten vuoksi, joissa toinen osapuoli oli alaikäinen. Sarjan myös arvosteltiin vahvistavan (epätosia) stereotypioita homomiesten arjesta. Sillä eiväthän homomiehet ole oikeasti feminiinisiä, eivätkä nai ympäriinsä ja biletä kaikkia iltoja. Ja etenkään aikuiset homomiehet eivät harrasta seksiä alaikäisten kanssa! Sehän on laitonta. Ekstrassa itsensä homoksi määrittelevä mies vakuutti omasta ja ystäväpiirinsä kokemuksesta käsin esitetyn kuvan epätodeksi. Hän piti pöyristyttävänä sitä, että sarja vahvistaa streotyyppistä ja virheellistä kuvaa homomiesten elämästä.

Usein kun käydään kamppailua homojen oikeuksien laajenemisesta tai argumentoidaan homouden olevan ok, vakuutetaan, että homot ovat ihan samanlaisia kuin heterotkin, heillä vain sattuu olemaan parisuhteita samaa sukupuolta olevien kanssa. Tällaisessa argumentaatiossa sellaiset homot, jotka eivät ole tai tahdo olla kuin heterot, marginalisoidaan. Osa homoista voi päästä normaalin piiriin, mutta samaan aikaan toinen joukko jätetään ulkopuolelle. Tällaista toimintaa queer-liike ja -teoria arvostelee. Queer näkökulmasta ei-heteroseksuaalisten ei pidä pyrkiä sulautumaan heteronormiin tai hakea heterokulttuurin hyväksyntää.

En tunne manchesteriläistä homokulttuuria, en siis osaa sanoa, onko sarjan kuva tosi. Tosin en myöskään usko tosiin ja epätosiin representaatioihin. Representaatiot eivät kuvaa yhteiskuntaa tai ilmiötä suoraan, vaan niihin vaikuttavat ne tavat, joilla merkityksellistämme yhteiskuntaa tai ilmiötä. Lisäksi, kun kyse on fiktiivisesta sarjasta, edes lähtökohtana ei ole todellisuuden kuvaus. Representaatioilla on myös tuottava luonne; ne muokkaavat sitä miten käsitämme maailman ja sen ilmiöt. Ne siis sekä kuvaavat että tuottavat todellisuutta yhtä aikaa. Olipa siis Älä kerro äidillen esittämä representaatio tosi tai ei, sen tuottamassa kuvassa on paljon hyvää. Vaikka tietenkin se on vain yksi kuva.

Vaikka en mä sarjasta ensisijaisesti reprsentaation takia tykäänyt, vaan hyvien hahmojen, jännän juonen ja oli ne pojat myös aika kuumia.

Liekeissä

Brittiläinen nuorten sarja Skins – liekeissä on parasta telkkarissa juuri nyt. Sarja kuvaa aika tavallisia nuoria ja heidän aika tavallisia ongelmiaan sydämmellä, mutta paisuttelematta. Usein jaksojen teemat ovat hyvinkin tavallisia: toivottomia rakkauksia, epävarmuutta omasta seksuaalisuudesta, sisaren varjoon jäämistä ja vanhempien ongelmia. Ja juonet ovat jopa kliseisiä. Sarjan hulvattomuus perustuukin siihen, että jutut vedetään tarpeeksi yli, kuten esimerkiksi tytärtään pojilta suojeleva meditoiva äiti, joka harrastaa salaa SM-seksiä naapurin sedän kanssa tai samaisen äidin tyttärelleen järjestämien synttäreiden ekstaasisuklaaruudut. Sarja on suunnattu nuorille, mutta se ei moralisoi. Huumeista ei joudu helvettiin, joskus vähän vaikeuksiin, joskus on vaan kivaa. Ja lesbokin voi panna miespuolista kaveriaan ystävänpalveluksena. Oppilastaan suutelemaan erehtyvä miesopettaja ei ole pervo sika, vaan ainoastaan erehtyvä ihminen, joka päätyy sänkyyn samaisen oppilaan hippiäidin kanssa. Oppilaskunnan puheenjohtajan vaaleja ei voita fiksu ja rakentava ehdokas vaan kaikkea liikkuvaa paneva koulun kingi, joka ensi töikseen puheenjohtajana julistaa mellakan. Ennen kaikkea sarja ei moralisoi tai liiemmin pyri kasvattamaan ja sen arvomaailma on hyvin liberaali, paikoin jopa anarkistinen.

Siis olen ihan liekeissä tästä. Miksen voi olla taas viisitoista?