Poikki univelan kahleet!

Julkaistu Studentbladetin helmikuun numerossa

Nukuttaa, ei jaksaisi kirjoittaa. Ei jaksaisi opiskella. Yö meni esseetä kirjoittaessa, aamulla oli riennettävä töihin. Muutamat tunnit siinä välissä stressasit tekemättömiä töitä. Ehkä kuppi kahvia auttaa tai energiajuoma. Ei kellään olisi mitään vahvempaa?

Opiskelijalle väsymys on arkipäivää. Tasapainoilu opiskelun ja työn välillä vie aikaa ja voimia. Jos tahtoo vielä pitää yllä jonkinlaista henkilökohtaista elämään, on otettava velkaa, univelkaa. Opiskelijan perusmielentila on ylivirittänyt valmiustila, jossa stressi ja ahdstus vievät vähätkin yöunet. Stressi ja uupumus otetaan itsestäänselvyyksinä, joita vain täytyy oppia sietämään. Viime vuonna julkaistun Opiskelijatutkimus 2010 mukaan viidennes opiskelijoista arvioi nukkuvansa harvoin tai tuskin koskaan riittävästi.

Tuottavuuden ja tehokkuuden näkökulmasta, nukkuminen ja muut ruumiin tarpeet ovat lisäkustannus. Vailla unta raatavat opiskelijat ja työntekijät ovat kapitalismin märkä uni. Tarpeeksi väsyneinä teemme vain työmme. Meillä ei ole aikaa tai voimia kapinaan. Mieleemme ei tule pohtia, kuka sanoo, että väsymys on normaalia. Emme ymmärrä syyttää kuin itseämme jatkuvasta väsymyksestä: meillä on ajanhallintaongelmia tai opiskelutekniikka on hukassa. Helpotusta tuovat YTHS:n masennuslääkkeet. Tyrmäystippojen sijaan aivomme ja ruumiimme tarvitsevat lepoa ja joutilaisuutta.

Meille väitetään, että kyse on väliaikaisesta elämänvaiheesta. Opiskele niin pääset töihin meille sanotaan. Todellisuudessa harvalle meistä on edessään varma työpaikka, monia odottaa pätkätöiden epävarma ja stressaava viidakko. Eikä työelämässäkään ole aikaa uneen. Ylityöt lisääntyvät ja työn ja vapaa-ajan erottaminen muuttaa vaikeaksi.

On aika katkoa univelan kahleet! Unelmoida omat unemme. Unelmamme voivat olla niinkin yksinkertaisia kuin toive riittävästä toimeentulosta, mielekkäästä työstä, riittävästä unesta tai vapaa-ajasta. Tai mahdollisuudesta vaikuttaa opintojemme sisältöön ja päättää itse minkälaista tietoa tuotamme. Pienuudessaan unelmamme ovat vallankumouksellisia. Asettamalla ihmiset, heidän halunsa ja tarpeensa etusijalle, ne kyseenalaistavat vallitsevan tuottavuuden ja tehokkuuden logiikan. Tämän logiikan mukaan tärkeintä on talouden kasvu, kilpailukyky ja voiton tuottaminen. Kaikki mikä ei palvele tätä tarkoitusta on turhaa lisäkustannusta, joka on pyrittävä nimimoimaan. Todellisuudessa tärkeimpiä ovat ihmiset ja heidän unelmansa.

Opiskelijatoiminta järjesti 12.1. Suuri nukahtaminen -tempauksen ja julkaisi Unimanifestin.

Ps. Du kan läsa artikelen på svenska från februaris Studentbladet

Unta ja ruokaa

Tänään kello 13.30 Helsingin yliopiston päärakennuksen aulassa kolmatta kymmentä opiskelijaa kaivaa peitot, makuupussit ja unilelut laukuistaan ja käy makaamaan porraskäytäville. Mankasta alkaa soida rauhallinen musiikki ja moniääninen puhe. Tieteenpäivillä vierailevat ihmiset jäävät hämmästelemään, televisiokamerat kuvaavat, me nukumme.

Opiskelijalla ei ole aikaa uneen. Opiskelijatoiminnan unimanifestin sanoin:

Opiskelijan perusmielentila on jatkuva ylivirittynyt valmiustila, jossa stressi ja ahdistus vievät nekin vähät yöunet, joihin olisi aikaa. Ja ainoa, mitä yliopisto tarjoaa, ovat YTHS:n uni- ja masennuslääkkeet! Aivot ja ruumis tarvitsevat oikeaa lepoa ja joutilaisuutta tyrmäystippojen sijaan!

Tämä ei koske vain opiskelijoita. Kyse ei ole väliaikaisesta elämänvaiheesta. Myös työssäkäyvän arki on raskasta. Vaikka palkka riittäisikin elämiseen, ylityöt ja työelämän tuleminen osaksi vapaa aikaa vievät voimat. Samalla pitäisi huolehtia, kodista, lapsista, omista ystävyyssuhteistaan. Univelkaa otetaan ja aito lepo ja joutilaisuus alkavat olla ylellisyyttä.

Tänään otimme aikaa unelle. Vaadimme, aikaa ja unta. Riittävää toimeentulo, joka vapauttaisi meidät jatkuvasta tasapainoilusta työn ja opiskelun välillä. Vapautta luoda opiskelun merkitykset itse, tutkia ja oivaltaa, ilman jatkuvasti kiristyvää kontrollia. Uneksia omat unemme. Tilaa unelle myös yliopistolla.

Makaaminen yliopiston aulassa tuntui aluksi oudolta, mutta kuitenkin turvalliselta. Silmät kiinni on suojassa ja myös ympärillä liikkuvat ihmiset kohtelivat meitä varoen. Peiton alla on turvassa, sen tietää lapsikin. Myös yliopiston vahtimestari, joiden taholta olen joskus saanut kokea melko töykeää käytöstä, olivat nyt varsin rauhallisia. Yksi tuli ravistelemaan, mutta kun en reagoinut lähti pois. Nukkuvaa ihmistä ei saa häiritä eikä nukkava ole uhka. On myös vaikea tietää kuinka suhtautua julkisella paikalla nukkuvaan. Poliisikaan ei ottanut oikein todesta, kun vahtimestarien puhetta ”opiskelijamielenosoituksesta”, kun vahtimestari kertoi puhelimessa, että nukumme. Poliisi ei tainnut priorisoida tätä mielenosoitusta eikä ilmaantunut paikalle tempauksen aikana.

Kaikki reaktiot eivät olleet vain positiivisia. Joku päivitteli sitä kuinka ”ei vain hänen nuoruudessaan” ja eräs ohikulkija kysyi olemmeko jotain narkkareita. Makasin sellaisessa kohdassa, että ihmiset harppoivat jatkuvasti ylitseni. Erään rouvan turkki, joka osui naamalleni säikäytti aika pahasti.

Kello 14.30 herätyskellot alkoivat soida. Venyttelimme, nousimme, pakkasimme peittomme ja suuntasimme Unicafeen lounaalle. Ruokaa ja unta, niillä pääsee jo pitkälle.