Eroon hyvinvointivaltiosta

Pari viikkoa sitten luin Pontus Purokurun jutun Hyvinvointivaltio alas ja ärsyynnyin. Vioistaan huolimatta hyvinvointivaltio tarjoaa tai on ainakin tarjonnut valtavat määrät hyvää: kohtuuhintaiset päiväkodit, ilmaisen kouluruuan, vanhempainvapaat, työttömyysturvan, terveyspalvelut, leikkipuistot ja vanhainkodit. Se on hoitanut alkoholisteja ja mielenterveysongelmaisia. Se ei ole sitä mitä ennen ja 1980-luvun kukoistuksen päivinäänkin se oli vain luokkakompromissi. Mutta kuitenkin, onhan se puolustamisen arvoinen, eikö? Eikö hyvinvointivaltion tuhon vaatiminen pelaa juuri oikeistolaisen leikkauspolitiikan pussiin, ajattelin.

Vasemmistolaiset rakastavat hyvinvointivaltiota tai sen ideaa. Ajatusta universaaleista julkisesti tuotetuista palveluista, joita kaikki käyttävät ja joiden säilyttäminen on näin kaikkien intressi. Vaalilauseessaan Vasemmistoliitto halusi jälleenrakentaa hyvinvointivaltion. Mutta eikö hyvinvointivaltio ole myös kontrollia ja vallankäyttöä, kuten eräs asunnoton minulle huomautti? Teppo Eskelisen mukaan, huonossa asemassa olevien käsitys valtiosta on vahvan kielteinen. Eivätkä muiden mielikuvat ole välttämättä positiivisempia. Reino Nordin kommentoi Yle Kioskissa, että Vasemmiston kompastuskivi on vaatimus julkisista yhdenmukaisista palveluista ja epäluulo moninaisia yksityisten tahojen tuottamia palveluita kohtaan (kokonaisuutena kritiikki oli osin kohtuutonta ja virheellistä, mutta tavoitti silti palan olennaista). Vähintäänkin valtio on abstrakti asia ja hyvivointivaltio (tai oikeistolainen versio hyvinvointiyhteiskunta) tarkoittaa julkisessa keskustelussa niin monia asioita, ettei siitä ole politiikan tavoitteeksi. Kaikki puolueet puolustavat hyvinvointivaltiota. Sen käsittäminen, mitä kukin tällä tarkoittaa, vaatiikin jo melkoista perehtymistä. Vasemmiston tulisikin puhua vähemmän hyvinvointivaltiosta ja enemmän siitä, millä tavoin hyvinvointipalvelut ja sosiaaliturva tulee järjestää.

Puhutaan siitä, että tahdomme maksuttomat ja yhdenvertaiset palvelut, joilla ei tavoitella voittoa. Voitontavoittelun kieltäminen on tärkeä vaatimus ja tavoittaa todellisen ristiriidan: pääoman edun ja ihmisten hyvinvoinnin välisen. Kilpailu hyvinvointibisneksessä on kovaa ja suuryrtykset laskevat, kuinka suuria markkinapotentiaaleja peruspalveluiden tuotannosta löytyy. On selvää, että suuryrityksen intresseissä ei ole ihmisten hyvinvointi vaan voitto. Ja on kyseenalaista subventoida yksityistä hyvinvointibisnestä julkisilla varoilla. Lisäksi yksityistämiskehitys kulkee käsikädessä kehityksen kanssa, jossa kustannuksia siirretään asiakkaille ja luodaan palveluita, joista on maksettava vähän ekstraa. Esimerkiksi palveluseteli perustuu tähän. Voitontavoittelun kieltämiseen tähtäävä linja asettaa rajat, sille millä asioilla on sallittua tehdä voittoa. Toisaalta se ei luo vastakkainasettelua julkisen ja kolmannen sektorin tai pienyrittäjän harjoittaman palvelutuotannon välille. Sen sijaan, että vasemmisto pelkää yksityisten toimijoiden harjoittamaa palvelutuotantoa, tulisi miettiä, miten sitä voisi tukea. Ihmisten itsemääräämisoikeuden ja toimijuuden vahvistamisen näkökulmasta vasemmiston pitäisi tervehtiä ilolla projekteja, joissa ihmiset pyrkivät tuottamaan palveluita itselleen tai läheisilleen omista lähtökohdistaan. Tai kun yhdistys tuottaa jäsenistönsä tarpeidenmukaista palvelua, jollaisen tarpeesta julkisella sektorilla ei olla edes tietoisia. Tietenkin tämän on kuljettava käsikädessä sen kanssa, että kunnan tuottamille palveluille taataan riittävät resurssit. Lisäksi käyttäjien on päästävä vaikuttamaan myös julkisten palveluiden sisältöön. Tällaisen toiminnan voi nähdä osana ”yhteistämistä”, yksityistämisen vastakohtaa. Käsittääkseni yhteistämisen tarkoituksena on rakentaa markkinoiden ulkopuolista elämää, joka voisi jopa mahdollistaa kasvupakosta luopumisen ja ekologisesti kestävän elämäntavan.  Mutta tästä ymmärrän melko vähän. Kuitenkin kamppailua peruspalveluiden yksityistämisestä kapitalistisille markkinoille käydään tässä ja nyt.

Hyvinvointivaltio on muutakin kuin palveluita. Paljon kontrollia ja vallankäyttöä liittyy sosiaalietuuksiin, erityisesti toimeentulotukeen, johon yhä useampi pienituloinen joutuu turvautumaan perusturvan jälkeenjääneisyyden, asumisen korkean hinnan tai riittämättömän palkan vuoksi. Maksuttomien, yhdenvertaisten ja voittoatuottamattomien palveluiden lisäksi tulee vaatia toimeentulonturvaa, joka huomioi prekaarin elämän epävarmuuden, vähentää kontrollia ja lisää ihmisten vapautta ja toiminnan mahdollisuuksia. Riittävän suuri perustulo olisi hyvä alku.

Sen lisäksi, että valtio käyttää suunnatonta määrittelyvaltaa elämäämme, tarkkailee, kontrolloi ja pakottaa, valtioon on rakennettu myös sisään ulossulkeminen. Valtio koostuu kansalaisista ja rajoista, joilla toisia rajataan ulos. Fyysisten rajojen sisäpuolella rajaukset jatkuvat hyvinvointivaltion rakenteissa. Oletko sisällä vai ulkona määräytyy muun muassa sen mukaan, kauanko olet maassa oleskellut, mistä tulet, millaisella luvalla maassa oleskelet ja mikä on työsuhteesi kesto ja tyyppi. Lisäksi palkkasi suuruus määrää, onko sinulla oikeus tuoda perheesi mukanasi. Puhe yhdenvertaisista palveluista antaa mahdollisuudet avata oikeuksia turvaan ja palveluihin myös nykyisellään ulkopuoliseksi määriteltyjen suuntaan. Lisäksi yhdenvertaisuus pitää sisällään paitsi sen, että samojen palveluiden oltava saatavilla tulotasosta tai työmarkkina-asemasta riippumatta, myös sen, että palveluiden on kohdeltava yhdenvertaisesti ja syrjimättömästi kaikkia riippumatta sellaisista omainaisuuksista kuin sukupuoli tai sen ilmaisu, seksuaalinen suuntautuminen, etnisyys tai toimintakyky. Yhdenvertaisuus sisältää myös sen, että erilaisten ryhmien erilaiset tarpeet on huomioitava ja tarjottava palveluita, jotka mahdollistavat kaikille täysivaltaisen osallisuuden.

PS.
Tämän tekstin tarkoituksena ei ollut sanoa, miksi Vasemmistoliitto hävisi vaalit. Vaikka uskonkin, että ympäripyöreä hyvinvointivaltiopuhe ei ainakaan edistänyt voittoa, syitä on monia ja niitä on jo analysoitu ansiokkaasti muualla.

Sinun ei täydy yhtään mitään

Eräässä työväenlaulussa, jonka nimeä en juuri nyt muista, sanotaan:

Opi perusasiat…
…Opi kaikki aakkoset
Se ei riitä, mutta opi ne
Älä anna sen harmittaa vaan ala jo
Sinun täytyy tietää kaikki
Sinun täytyy astua johtoon

Vasemmistonuorten uusille toimijoille suunnattu kurssi on nimetty biisin sanojen mukaan ”Opi perusasiat” -kurssiksi ja järjestöbyrokratiaan perehdyttävä kurssi ”Sinun täytyy astua johtoon”. Vanu-seurassa baarissa totesin tänään, että kurssien nimet ovat ihan hirveät. Sanoin, että minusta ne ovat taistolaisnostalgiaa, josta en tykkää. Kaikki ovat samaa mieltä siitä, ettei 1970-luvulla vasemmistolla mennyt ihan putkeen ja että osa lauluista neuvostoihailuneen tai väkivaltaisuuteneen on vastenmielisiä ja epäilyttäviä. Lisäksi työväenlaulut ovat imago- ja makukysymys.

Vasta baarista lähdettyäni tajusin kuitenkin henkilökohtaisesti tärkeimmän: laulut (osa niistä) edustavat sellaista ihmis- ja politiikkakuvaa ja vasemmiston perinnettä, johon en halua kuulua. Vaikka kyse ei olisikaan porvarien lahtaamisesta, laulujen vasemmistolainen toimija on aatteen puolesta itsensä uhraava puolueen väsymätön soturi. Sinun täytyy oppia perusasiat ja tiedostaa, ettei se riitä.

”Jos rakastat” -biisi on aina saanut ihoni kananlihalle samasta syystä.

Jos rakastat purjehtimista,
kaukomatkoja, Kanarian saarta,
pois sinä lähdet, ja minä pysyn täällä.
Ja muistelen sinua kaipaamatta,
aamua, jolloin tuuli puhalsi
hiuksissani, ja vei sinun kuvasi.

Jos perusasia biisissä oletettiin omistautumista, Jos rakastat -kertoo, millaisia asioita saat haluta ja rakastaa, että olet kertojan arvoinen ja kunnollinen ihminen. Ei haluaminen ja rakastaminen kuitenkaan ole poliittisesti korrektia tai järkevää. Laulu asettaa ihanteeksi (miehisen) aineellisen yläpuolelle nousevan ja itseään kontrolloivan toimijan.

Eikö vasemmiston pidä puolustaa oikeutta nautintoon ja onneen? Vasemmiston tehtävä ei ole sanoa, mitä ihmiset saavat tai eivät saa haluta. Jos vasemmisto haluaa väittää itseään feministiseksi, sen tulee kyseenalaistaa itsekieltäymyksen ja nautinnon halun (ruumiillisuuden) ulkoistamisen kautta rakentuva miehinen subjekti. Lisäksi vasemmiston on lakattava moralisoimasta ihmisten mieltymyksiä ja rakennettava sellainen visio maailmasta, joka on houkuttelevampi kuin porvarillinen elintason ja kulutuksen kasvun houkutukseen perustuva visio. Ei voi myöskään olla niin, että poliittinen osallistuminen edellyttää valtavaa tietomäärää ja omistautumista. Osallistumisen on oltava mahdollista vaikka ei tietäisi kaikkea eikä haluaisi astua johtoon. Myöskään ei tarvitse osallistua, jos ei tahdo.

Pitkälliseksi venyneen vuodatuksen jälkeen: ennen kaikkea en halua kuulua sellaisen vasemmiston perinteeseen, joka vaalii ylläkuvatunkaltaista ihmis- ja politiikkakuvaa. Laulujen ja nimien kautta rakennamme omaa paikkaamme historiassa. Mieluummin liittäisin itseni sen vasemmiston perinteeseen, joka näkyi vaikkapa vuoden 1968 iskulauseissa ja julistuksissa.

Kursseja voisi nimetä vaikka: ”The revolution doesn’t belong to the committees, it’s yours”? tai ”I love you!!! Oh, say it with paving stones!!!”

Pyöräilevä Helsinki! 4.9.

Vasemmisto pyöräilee päästöttömän Helsingin puolesta
Lauantaina 4.9. klo 10.30 alkaen

Helsingin kaupunki tavoittelee hiilineutraaliutta. Liikenne on kolmanneksi suurin hiilidioksidipäästöjen tuottaja pääkaupunkiseudulla. Liikenteen päästöistä yksityisautoilu muodostaa 53%. Jos hiilineutraaliuteen halutaan päästä, on määrätietoisesti kehitettävä kaupunkia kävely- ja pyöräily-ystävällisempään suuntaan.

Me vaadimme:
– Turvallisia ja toimivia pyöräteitä koko kaupunkiin!
– Tilaa autoilta ihmisille!
– Palveluja kävelymatkan päähän, ei automarketteja!

Kokoontuminen klo 10.30 Kiasman edessä
Siitä suuntaamme Vaasanaukion kautta Herttoniemeen ja Kontulaan.

Pysähdyspaikoissa tarjolla politiikkaa, pyöränhuoltoa, kahvia ja pullaa.

Kiertueen tavoitat:
Vaasanaukio klo 11.30-12.30
Herttoniemi klo 13-14
Kontula klo 15-16

Järjestäjät: Helsingin Vasemmistoliitto, Etelä-Suomen Vasemmistonuoret ja Katrin tukiryhmä

Perustuloa ja eroon tarhauksesta

Vasemmistoliiton puoluekokous päättyi tänään. Kolmen päivän kokouksessa hyväksyttiin poliittinen tavoiteohjelma seuraavalle viidelle vuodelle ja valittiin henkilöt puolueen johtoon. Tiivistäen voi sanoa, että henkilövalinnat olisivat voineet mennä nuoren uudistuvan vasemmiston kannalta paremminkin, mutta että tavoiteohjelmasta sen sijaan tuli aika hyvä.

Ensinnäkin Vasemmisto hyväksyi linjauksen perustulosta, johon tärkeä askel on nykyisten tukimuotojen yhtenäistäminen korottamalle ne 750 euroon. Vasemmistoa niin usein vaivaavan (palkka)työn korostamisen lisäksi perustulon yhteyteen tuli myös tärkeä kirjaus siitä, kuinka perustulo lisää vapautta, neuvotteluvoimaa ja mahdollistaa palkkatyön ulkopuolisen työn ja elämän muodot. Toinen tärkeä linjaus koskee turkistarhausta; ohjelman mukaan tarhauksesta on luovuttava. Sitä, että kanta ydinvoimaan on kielteinen, tuskin tarvitsee edes mainita.

Tietoyhteiskunta-asioista paremmin perillä olevien mukaan myös tähän teemaan liittyvät linjaukset ovat hyviä ja puolueista radikaaleimpia, ellei Piraatteja lasketa. Tämä on äärimmäisen tärkeää, sillä suurissa puolueissa näissä teemoissa ollaan pihalla ja toimitaan lähinnä anti-piratismin sanomaa julistavien tekijänoikeuksista hyötyvien firmojen lobbauksen varassa. Löytyy ohjelmasta hyviä linjauksia myös muun muassa ympäristöasioista ja kapitalismiakin kritisoidaan.

Minua kuitenkin lämmittävät lopulta perustulon lisäksi eniten queer-poliittiset linjauksesta sukupuolesta ja seksuaalisuudesta. Muotoilemassani lisäyksessä todetaan:

Jokaisella tulee olla oikeus haluamaansa sukupuolen ja seksuaalisuuden toteuttamiseen. Käsitys kahdesta toisilleen vastakkaisesta sukupuolesta ja heteroseksuaalisuuden ensisijaisuudesta pitää yllä sukupuolien ja seksuaalisuuksien välistä hierarkiaa ja kohtelee väkivaltaisesti niitä, jotka eivät sovi tähän käsitykseen. On luotava tilaa moninaisuudelle ja kunnioitettava jokaisen seksuaalista ja sukupuolista itsemääräämisoikeutta.

Uskallan väittää, että myös tässä ollaan puolueista radikaaleimmilla linjoilla. Tarvetta tällaiselle linjaukselle on, sillä valitettavan monet hahmottavat sukupuoleen, seksuaalisuuteen ja niiden toteuttamiseen ja ilmaisuun liittyvät asiat naiivisti suvaitsevaisuuskysymyksinä. Ajatellaan, että maailma on onnellinen ja kiva paikka, kunhan kaikki oppivat iloitsemaan erilaisuudesta. Sukupuolijärjestelmään liittyvät hierarkiat ja normaalin ja toivottavan kautta tapahtuva vallankäyttö jäävät näkemättä.

Ohjelman johtoajatuksena on uuden ekologisesti kestävän hyvinvointivaltion rakentaminen. Ihmisten puolesta päättämisen sijaan Vasemmisto tukee ihmisten kamppailuja heidän oman elämänsä autonomian puolesta tarkoittipa tämä säädyllisen toimeentulon takaamista, kohtuuhintaista asuntoa tai vapautta pakottavista sukupuolimääreistä. Osittaisesta sillppuisuudesta ja avoimeksi jäävistä kysymyksistä huolimatta ohjelmasta hahmottuu kuva siitä, millaista maailmaa ollaan tavoittelemassa ja siinä maailmassa on paljon hyvää.

Entä ne henkilövalinnat? Missä kaikki kritiikki? Vähän kriittisemmän puheenvuoron voit lukea vaikka Vallankumouksen hedelmistä.

Ei vain konkretiaa

Lyhyt keskeneräinen ajatus:

Usein, kun keskustellaan siitä, mikseivät ihmiset vaikuta, miksi heitä ei kiinnosta, vastausta etsitään kaukaisiksi jäävistä asioista. Vaaditaan asioiden (vaikkapa edarivaaleissa äänestämisen tai yliopistolain vastustamisen) kiinnittämistä konkreettisiin asioihin ja ihmisten arkisiin kokemuksiin. Kuitenkin oma poliittinen heräämiseni liittyi sellaisiin varsin kaukaisiin ja osin epäkonkreettisiin asioihin kuin rauhaan ja kehitysmaiden tilanteeseen. Näin taitaa olla monen muunkin kohdalla.

Ydin ei ehkä olekaan siinä, puhutaanko konkretiasta vai teoriasta. Tarvitaan molempia. Tarvitaan lyhyen ja pitkän välin tavoitteita (no shit..). Ydin on siinä, että täytyy päästä yli triviaaliudesta. Hallinnon kolmikanta, joka kytkeytyy ajatukseen yliopistohallinon demokraattisuudesta, on triviaalia, ellei samalla puhuta, mitä tämän demokratian kautta on mahdollista saavuttaa. Toisaalta se, saako vaikkapa jostain opintopiiristä opinpisteitä, on sekin triviaali kysymys, ei niin tärkeä, että sen vuoksi jaksaisi pitää meteliä, kyllähän ne pari pistettä voi hankkia jostain muualta.

Tämä ei ehkä ole kummoisen uusi ajatus: mutta tarvitaan konkretiaa ja tarvitaan periaatteita, yksinään molemmat ovat triviaaleja. Tarvitaan lyhyen ja pitkän aika välin tavoitteita, koska ilman toista, toisen puolesta ei jaksa kamppailla. Tarvitaan kokemukseen pohjaavaa tietoa ja tarvitaan teoria, joka pohjaa kokemukseen ja jonka kautta kokemus tulee ymmärretäväksi.

Teoria tarkoittaa tässä varmaan samaa kuin ymmärrys ympäröivästä maailmasta. Tässä lienee yksi punavihreän vasemmiston kompastuskivistä. Halutaan kivoja asioita ja vastustetaan pahoja, mutta rivien hajottamisen ja 70-lukulaiseksi leimaamisen pelossa, ei uskalleta selittää maailmaa. Ehkäpä tämä oli välttämätön strategia liikeen syntyaikoina 1990-luvulla, kun uusliberalismi eli kulta-aikaansa ja vasemmisto oli ihan hukassa. Enää se ei kuitenkaan riitä.

Miten voi pärjätä jos ei osaa kirjoittaa?

Sitoutumattomalle vasemmistolle osoitettu kirjoituskoneella kirjoitettu kirje alkaa:

Arvoisa Heltsinkingin Ylioppilaskunnan vaikuttavin elin Sitoutumaton Vasemmisto-Yhdistys .

Allekirjoittanut on jo useamman vuosikymmenen aikana yrittänyt saada vasemiston piirissä eli Demaripuljuun älliä jotta ei koko ajan oltaisiin näiden suurituloisten pelkkijä Perseennuolijoita. Mutta kaikki on ollut turhaa. Nämä parhaat työläisten kupaajat sekä herrojen ainaiset perseennuolijat kuten tämä joka sai nyt viimeksi kun jäi pois tieltä kansankusetuskomuunista niin tälle herrojen parhaalle kähmintä muijalle annettiin vielä tällainen korrutiovirka palkinnoksi kun hällä oli jo tämä ministerimulkuntitteli. Kyl on sitten vituttana jo siitä lähtien kun annoin iäneni kerran tälläiselle saatanan herrain perseen parhaalle nuolijalle.

Myöhemmin:

Tarja Pressa sanoi tuannoin hesarissa että herrain palkat ovat piässeet karkoomaan noususuhdanteen vallitessa. Voi perkele ei tiellä täysinmätäsoomessa ole vuodesta 1989 ollut TAVALLISELLA IHMISELLÄ NOUSUKAUTTA MUTTA NÄILLÄ YHTEISKUNNAN KUSETTAJILLA NÄILLEHÄN ON TAATTU HAMAAN HAUTAAN ASTI JO VITUN ÄLYTTÖMÄT ELÄKKEET JA AINAINEN LIKSAN LISÄÄMINEN.

(pisteet lisätty)

Kirje oli lähetty Helsingin yliopiston postilokeroon ja sen kuoreen oli kirjoitettu: ”Helsingin Yliopisto Ylioppilaskunnassa vaikuttava Sitoutumaton vasemmisto-yhdistys . Tämä paljastaa, että kyse on jonkinmoisesta palautteesta heinäkuussa myöntämämme Mikael Lilius -solidaarisuuspalkinnon pohjalta. Muotuilu on nimittäin tismalleen sama kuin Hesarin uutisessa palkinnosta. Kirje jatkuu yhtä puhekielisenä, virheitä vilisevänä ja asiallisena loppuun asti. Koherenssi ei myöskään parane. Kirjoittaja purkaa kaiken turhautumisensa niin kansanedustuslaitokseen (”kansankusetuskommuuni”) kuin ammattiyhdistysliikkeeseenkin. Osansa saa myös niin sosiaalidemokraattinen puolue (”Demariääliöittenliitto”) kuin istuva presidenttikin (”Mähnäniemen Mampseli Pressa Tarja”). Voitte kuvitella kuinka hauskaa meillä oli kokouksessa, kun kirje luettiin ääneen. Oli myös hauska ajatus, että palkintomme on liikuttanut jotakuta niin paljon, että hän oli vaivautunut kirjoittamaan kaksi sivua tekstiä. Eikä kirjoittaja keskimäärin edes ole kovin väärässä.

Selvästikään kirjoittajalle tekstin tuottaminen ei ole jokapäiväinen harrastus. Murteellinen puhekieli, rakenne, pisteiden puute ja kirosanojen määrä kertovat, ettei kirjallinen kieli ole kirjoittajalle kovin tuttua tai ettei hän piittaa sen säännöistä. Oli kummin tahansa, herää kysymys, mitkä ovat ihmisen mahdollisuudet vaikuttaa yhteiskunnassa, kun tällaista perustaitoa ei ole. Mitkä vaikutuskanavat eivät vaadi kirjoittamista? Miten edes selviää työnhakemisesta tai Kelan lomakkeista?

Nuoremmissa sukupolvissa tuskin on kovin monta aivan yhtä huonosti kirjoittavaa, mutta kuten yläastelaisten tai lukiolaisten huonolla äidinkielentaidolla pilailevat lehtikirjoitukset kertovat, on jengiä, jolle oikeaoppinen kirjakielinen kirjoittaminen ei ole helppoa. Siis jo tällaisessa perusasiassa, jonka suhteen ihmisten voisi kuvitella olevan suurinpiirtein samalla viivalla, me korkeasti koulutetut tai kouluttautuvat päivittäin kirjoittamisen kanssa tekemisissä olevat, olemme paremmassa asemassa. Tietyllä tapaa tilanne voi jopa olla nyt pahempi kuin aikaisemmin. Aikaisemmin ammattiyhdistysliike paikallisosastoineen on todennäköisesti tarjonnut apua. Lisäksi keskiluokkaisia taitoja on opeteltu yhdessä puolueiden ja ammattiyhdistyksen organisoimissa ryhmissä. Nykyisin työväenpuolueiden ja ay-liikkeen kadotettua kosketuksensa ruohonjuuritasoon, ihmiset ovat ongelmineen aivan erilailla yksin.

Kaverini joutui äskettäin täyttämään toimeentulotukihakemuslomakkeen. Täytettyään sen kaikella usean vuoden yliopistokoulutuksen tuomalla taidolla sellaiseen muotoon, että tukea todennäköisimmin tippuisi, hän jäi miettimään miten etuoikeutettu tässäkin suhteessa on. Ne ihmiset, jotka ovat heikoimmassa asemassa ja kaikken riippuvaisimpia yhteiskunnan tuesta, ovat usein myös ne joilla on kaikkein huonoimmat edellytykset huolehtia oikeuksistaan.

Viime syksynä julkisoikeuden kurssilla opin, että opiskelijat ovat se ryhmä, jolta tulee kaikkein eniten valituksia heitä koskevista Kelan päätöksistä. Tämä ei johdu siitä, että opiskeljoista koskevissa asioissa tehtäisiin eniten virheellisiä päätöksiä, vaan siitä, että opiskelijoilla on tietoa ja resursseja puolustaa oikeuksiaan.

Vaikka välillä tuntuu, ettei meilläkään ole ihan tarpeeksi tietoa. Itse esimerkiksi opin vasta kyseisellä kurssilla, että kaiken julkisen vallan käytön tulee perustua lakiin ja että kaikista itseä koskevista päätöksistä on oikeus valittaa. Miksei tätä kerrottu koulussa?